Hurmeinen keihäs oli yhä hänen kädessään, mutta lähtötouhussa ei kukaan kiinnittänyt siihen huomiota. Hilippa ja Riiko menivät oman rekensä luo, Hilippa mieli jo tarttua ohjaksiin ja nakata keihään pois kädestään, mutta silloin alkoi kuulua rannasta Pankakosken puolelta reen ratinaa ja pimeän läpi nähtiin sieltä uuden tulijan nousevan pihaan. Palon kajastus valaisi vielä siksi hyvin, että tulija tunnettiin oitis Simanan ruotsinuskoiseksi naapuriksi, Markus Lehikoiseksi. Toinen hänen reessään istuva mies oli hänen renkinsä, sama miehen vekara, jonka Hilippa oli tavannut markkinoilla naapurin isännän seurassa.
Tulijat näyttivät ensin aika lailla hämmästyvän odottamatonta tapaamista, mutta pian kielevä ruotsi tointui hämmästyksestään ja alkoi osanottoa teeskennellen päivitellä tapahtunutta onnettomuutta.
— Kun pitikin näet sattua mokoman tapaturman juuri markkinoiden aikaan! vaikeroi hän. — Näkyvät sentään ihmiset pelastuneen, liekö joku hyvä naapuri joutunut hätään… nukkuvia herättelemään?
— Oli hyvä naapuri käynyt! virkahtaa Hilippa kolkosti ja astahtaa askeleen kielevää ruotsia kohden. — Oli naapuri käynyt, vaan oli mokoma unohtanut nukkuvat herättämättä… salvan oli vääntänyt sintsin ovelle ulkoa päin. Sen hyvän työn oli naapuri tehnyt!
Lipevän ruotsin kieli kangistui, hän alkoi peräytyä rekensä luo. Mutta
Hilippa astahti nyt aivan hänen eteensä ja pakisi yhä kolkommin:
— Minä tavoitin sen hyvän naapurin miehen… yritti pakoon, ka huono oli hiihtämään. Palon kykeni sytyttämään, ihmiset… turvattomat naiset kykeni sisään telkeämään, ka hiihtämään oli ylen huono… tavoitin hänet tuolla lahden jäällä!
Markus Lehikoinen ei kysynyt, kuka oli tuo naapurin mies. Hän näki vastauksen Hilipan jylhästä muodosta, hän kiepsahti nopeasti rekensä seville ja alkoi nykiä hevostaan lähtöön, mutta Hilippa tarttui lujalla kädellä ohjaksiin ja sanoi jyrkästi:
— Ka mihinpä tuli moinen kiire ja hoppu! Vai eikö kielevä ruotsi haluakaan tietää, kuka oli se naapurin mies? Ka sama, vaikka jätämmekin nimen sanomatta. Sen kuitenkin sanon… mies ei kyenne omin voimin hiihtämään kotiinsa… jäi tuonne jäälle vuottelemaan veljeään ja muuta ylen rakasta sukuaan!
Hilipan jylhä äänenpito oli jo saanut lähtöä tekevät Pankajärven miehetkin hämmästymään. Jehki vanhus oli huomannut verisen keihään Hilipan kädessä ja nyt näki sen jo Kaurokin. Mutta Hilippa ei välittänyt kenenkään läsnäolosta, hän piteli yhä pelosta kelmenneen ruotsin ohjaksia kädessään, tunki hurmeisen keihäänsä miehen nenän eteen ja jylisi:
— Tuntenetko, kielevä ruotsi, kenen on verta tässä keihäässä? Läheistä lie sinulle, ylen läheistä, vaan siitä emme nyt enää pakise. Nyt pakisemme siitä, kenen on muutettava näiltä mailta, tehtävä naapurilleen tilaa. Te mielitte panna meikäläiset muuttamaan, vaan siitä ei tule mitään! Simanan taloa ei muuteta, uusi pirtti rakennetaan tähän palaneen paikalle ja sinun on muutettava Pankajärveltä muuanne… paras lähteäksesi ruotsien yleisemmille elinmaille! Keväthankien joutuessa rupeamme tähän rakentamaan uutta pirttiä ja silloin on sinun ja sinun sukusi oltava täältä tiessään! Ja paras jos veisit talosi mukanasi tai polttaisit lähtiessäsi! Ja nyt, ovela ruotsi, herra Henrikin lähettämä salasyökäri, mene etsimään veljeäsi!