Hän heitti ohjakset käsistään ja viskasi verisen keihään pihamaalle.
Sen jälkeen hän käveli oman rekensä luo virkahtaen ohimennen isälleen:
— Taatto, mene rekeesi, jo on aika lähteä lämpimiin suojiin!
Kauro vanhus mieli jotakin sanoa, mutta Hilippa lisäsi vielä:
— Toisen kerran pakisemme tästä asiasta, rakas taatto! Nyt on jouduttava matkaan!
Kauro painoi päänsä alas. Hän huomasi tulleensa vanhaksi ja tarpeettomaksi. Hän oli mietiskellyt tätä naapurinsa asiaa puoleen ja toiseen, mutta nyt olikin Hilippa selvittänyt koko pulman yhdellä sivalluksella ja hänen oli mukauduttava tähän ratkaisuun. Nöyrästi hän meni rekeensä.
Enempää ei puhuttu. Reet narisivat lumessa ja läksivät perätysten liukumaan myötärinnettä alas jäälle.
Hetkisen kuluttua oli pihamaa autiona. Sammuva palo loi siihen vielä heikkenevää kajastustaan. Kieppuvia lumihiutaleita tuli maahan, niitä tuli yhä sakeammin ja joutuisammin. Näytti kuin olisivat ne alas tullessaan kiirehtineet ja hoputtaneet toisiaan saadakseen ennen aamun valkenemista peitetyksi tuon kytevän palopaikan, tuon pihamaalle viskatun verisen keihään… kaikki yön aikana tehtyjen tihutöiden jäljet.
Lumi on niin kärkäs jälkiä peittelemään. Kunpa eivät ne peitetyt jäljet milloinkaan paljastuisi näkyviin.
V.
Hilippa, Riiko, vanha Jehki ja joukko muita Pankajärven miehiä ovat lähteneet pitkälle taipaleelle. Heillä on kuormissaan markkinoilta kertyneet metsänviljat ja vahvasti eväitä sekä miesten että hevosten varalle. Tarvittiinkin näitä eväitä, sillä he ovat matkalla Vienaan, Suman suurille talvimarkkinoille.