Nainen ajatteli, että norjalaisen palvelukseen pitäisi Yrjö saada houkutelluksi, niin sitten hän joutuisi muuta maailmaa näkemään ja pois kariseisi saamaton uneliaisuus hänestä. Mitäs täällä suuren maailman menoista opittiin, Louhivaaran salojen yksinäisyydessä, täällä Yrjö vain naavoittui ja vanheni niinkuin nuo korpien kuuset, ja hänen piti kitua ja ikävöidä Yrjön rinnalla. Hyödytönnä hupeni hänen elämänsä täällä, päivästä päivään yhtäläistä nuhjotusta, iloton aamu ja iloton ilta. Ja kaukana suuri maailma kutsui ja odotti.
Näin nainen ajatteli ja niin hänkin kerran päätti ruveta Yrjöä norjalaisen mieheksi suostuttelemaan. Aamulla asian puheeksi otti, kun Ilja Huurinainen ja hänen apulaisensa olivat työmaalleen lähteneet. Yrjö silloin verkkoa kutoi pöydän takana, nainen lattialla liikkui, aamiaisen jätteitä korjaili ja astioita pesi. Siinä haastelemaan rupesi:
— Jo saisit sinäkin tuon työsi jättää ja norjalaiselle mittamieheksi lähteä. Kun niin itsestään, etsimättä, pyytämättä, hyvä tarjolle tulee, niin ottaa se silloin pitäisi eikä hyljeksiä.
Katsahtaa Yrjö kummeksien naiseensa.
— Mitenkäs minä norjalaisen mieheksi lähtisin. Kun on jo niin kauan ruunua palveltu, monta miespolvea näitä Louhivaaran maita vartioitu, niin jo on ennättänyt näihin kiinni kasvaa.
— Ja mitä etuisuuksia ruunu on siitä hyvästä antanut, kun on sitä monta miespolvea palveltu?
— Ka eihän se niin paljon etuisuuksia, mitäpäs se niin paljon. Mutta sellaista se on norjalaisen miehen olokin, kulkurielämää.
Jo yritti nainen tuiskahtaa, että se kulkuri elämä on tuhat kertaa parempaa kuin tämä Louhivaaran salolla nuhjottaminen. Ei sentään tuiskahtanut, vaan kielensä suisti ja yritti uudelta puolelta.
— Entäpä jos täältäkin vihdoin kulkuriksi joudutaan, sanoo hän. — Kun tämä uusi metsäherra ennättää vähän aikaa hallita ja kaikki metsät norjalaiselle myydä, niin mitäs täällä sitten vartioidaan. Joutilaana silloin jäit maita autioita kävelemään, huuhkajana huhuilemaan. Ja jos vielä virkaheitoksi panevat.
Näin sanoo nainen, samaan arkaan kohtaan iskee, jota Yrjö itse on huolestuneena mietiskellyt. Hänen omat ajatuksensa nainen arvasi, mutta ei hän myöntymään ruvennut, vaan samaa alkaa selitellä, mitä metsäherra hänelle oli selitellyt, jotta uusia metsiä hakattujen paikalle silloin ruvetaan istuttamaan. Mutta nainen halveksuen naurahtaa: