— Eihän mitä kun on toinen tärkeämpi tehtävä, lohdutti Sion.
Mooses tuli heti hyvilleen, kun Sion älysi hänen toimensa tärkeyden. Hän alkoi mestaria tavoitellen sivellä liimaa ja toimesi sitä tehdessään.
— Siinähän se, kun on pantu tämmöiseen virkaan. Se valtioneuvos lähetti, suvaitsivat lähettää, niinkuin sen Justiinan mielestä pitäisi olla. Ja kysyitkös sie, mitä minä muka tässä?
— Niin, sitähän mie utelen, että mitä se kuulutus?
— E-hei tämä mikään tavallinen kuulutus, naurahteli Mooses tarkastellen ylpeästi työtään joka puolelta. — Huviloita tässä pannaan myytäväksi. Tuossa justiin seisoo venäjäksi: »protajutsa».
— Mitä huviloita? oli Sion ihmettelevinään.
— Ka tietysti niitä mitä on, niitä meidän omia huviloita — tuota Lazarevin, selitti Mooses painokkaasti. — Valtioneuvos suvaitsevat tarjota, niinkuin Justiina opetti sanomaan, jos kuka sattuisi kysymään.
— Elähän nyt, vai jo suvaitsevat tarjota. Ja aivanko kaikki panette myytäväksi, kaikki viisi huvilaa?
— Kaikki pannaan, kaikki, jos vain tulee semmoinen ostaja. Vanhuus… tuota mitenkä minä… valtioneuv—
— Valtioneuvos ovat suvainneet vanheta? auttoi Sion.