— Täys kakskymmentseitsemä. En pane päälle yhtä kopekkaa.
— Ai sie veikkone, ko oot nuuka mies hyvissä kaupoissa. Puolet parissoo halajat. Kakskymmentseitsemä ensimäine…
Nyt yritti taas vasaramies vuorostaan Uudenkirkon mieheltä lisiä houkutella, mutta tämä oli jo kääntynyt pois eikä ollut kuulevinaan hänen huutelujaan. Tovin turhaan vielä muualta miesjoukosta haettuaan lisänykäystä kohotti hän juhlallisella, laajalla liikkeellä vasaransa iskuvalmiiksi.
— Siis kakskymmentseitsemä ensimäine… toine… Kakskymmentseit… No eiks tule ennää niistää päi lissää?
— Iske jo, pakana! kehoitettiin miesjoukosta.
— Nii iskenkii, ko ette älyä puoltanne pittää. Lahjan saat veikkone, nii jot pamahtaa, saat koko jouko nähhe. Kakskymmentseitsemä ensimäine… toine… Kakskymmentseitsemä… kolmas kerta!
Vasara paukahti.
Valkjärven parisniekka talutti ostamansa elukan syrjään. Tilalle tuotiin miesjoukon keskelle toinen yhtä takkuinen ja laiha lehmän kuvatus, ja taas alkoi sama leikki alusta.
Sekin päättyi Valkjärven miehen kaksinkertaiseen voittoon, niinkuin vasaramies rupeaman hikoiltuaan ja vihdoin viimein iskettyään haikeasti valitti.
Vielä osti Valkjärven mies toisvuotisen härkäpuran, ja siihenpä loppuikin Rehmosen talon raavaskarja.