Tämä puheenaoleva huvilayhdyskunta oli säilynyt jotenkin puhtaana juutalaisista. Sen lisäksi se oli juuri parahiksi kaukana Pietarista, joten pienempituloisten ja jokapäiväisissä toimissaan pääkaupungissa käyvien virkamiesten ja pikkuporvarien kukkaro ei oikein kestänyt matkan kulunkeja. Siksi olikin koko seura melkein kauttaaltaan varakasta, valikoitua väkeä.
Tämä varakkuus näkyi hyvin varsinkin naisten pukimista. Jo ensi silmäyksellä niistä huomasi, ettei oltu tekemisissä minkään halpasäätyisen, väärennettyinä koruineen muotia tavoittelevan joukkokunnan kanssa. Hameiden uutuuttaan sihahteleva silkki ja pehmeä tafti oli hienoa peittäen sulavina laskoksina kiehtovasti notkahtelevia, täyteläisiä lantioita. Illan vienoisen viileyden varalta hartioille kietaistut harsovaipat verhosivat pehmeästi, läpinäkyvinä pyöreitä olkapäitä ja upeita, täyteläisiä rintoja. Hatut kalliine sulkatöyhtöineen olivat nähtävästi vasta joku päivä sitten siirtyneet muotikauppojen näyteikkunoista omistajattariensa päitä koristamaan, ja kaulavitjain, korvakoristeiden, rintaneulojen sekä rannerenkaiden jalokivet välähtelivät sähkövalossa silmiä häikäisevinä. Yksin runsas hajuvesien lemukin oli ylhäistä, taatusti pariisilaista alkuperää. Se ei vaikuttanut äitelästi, vaan hermoja hivellen, salattuihin nautintoihin kiehtovana.
No, olihan joukossa yksinkertaisempaakin väkeä. Oli kaikilla huvila-alueilla kotiopettajina eleleviä ylioppilaita ja naiskurssilaisia, mutta nekin olivat tavallista paremmin puettuja ja puhtaampia. Ylioppilaiden mustissa vormuhousuissa näkyi silitysviiva, eivätkä naiskurssilaisten puvutkaan olleet niin mielenosoituksellisen jäykkiä, kuin Vasili Ostrovin yksitoikkoisilla kaduilla tavallisesti näkee. Näki jo päältä, että täällä maksettiin tuntiopettajillekin siedettävästi.
Asemarakennuksen rappujen vieressä oli pari kukkasten kaupustelijaa isot korit upeita, väkevätuoksuisia ruusuja kukkuroillaan. Korien ympärillä tungeskeli joukko huolettomasti tennismailojaan heiluttelevia, uudenuutukaisissa flanellihousuissa teiskaroivia keikareja sekä näiden käsipuolissa kikattavia hienohelmoja. Ei paljoa ostettu, mutta yhtäkaikki naiset penkoivat neniänsä nyrpistellen korien sisällön ylösalaisin paljoakaan välittämättä myyjäpoikien hätääntyneistä katseista ja aroista vastalauseista, joilla nämä koettivat huostaansa uskottua omaisuutta suojella.
Toinen liikepaikka, jossa myös tungeksi paljon väkeä, oli hiukkasen matkaa asemarakennuksen toisesta päästä aivan asemalaiturin vieressä. Siihen oli kyhätty laudoista matala, mutta muuten sangen tilava hedelmä- ja siirtomaatavaramyymälä, jossa valkoisiin esiliinoihin puetut puotipojat puikkelehtivat kuin rasvatut. Täällä seisoskeli varsinkin huivipäistä palvelusväkeä ja ylioppilaita, mutta eksyi sinne silloin tällöin myös parempaa väkeä aikaansa kulutellessaan.
Juna myöhästyi, kuten tavallisesti kaikki tungokseen asti täydet huvilajunat, mutta tämä ei näyttänyt odottelijoita paljoakaan hermostuttavan. Puheenporina kävi vain yhä vilkkaammaksi, aaltoileva väkijoukko paisui yhä taajemmaksi. Näki hyvin, ettei junan odottaminen ollut kenenkään pääasiana. Pääasiana oli slaavilaisluonteen synnynnäisen, kiihkeän laumavaiston ja piintyneiden suurkaupunkitottumusten tyydyttäminen. Venäläinen ei menesty missään yksinään. Vähintään kerta päivässä hänen pitää nähdä ympärillään kuhiseva väenpaljous juoruavia, korujaan näytteleviä, toisiaan halailevia ja suukkoja mäiskytteleviä kanssaihmisiään. Silloin hän on vasta onnellinen. Muussa tapauksessa hän pian menehtyisi ikävään.
Täällä ei ollut kellään ikävä. Täällä elettiin ja levenneltiin täysin purjein, aivan kuin konsanaan Nevskin prospektilla iltapäivän parhaaseen kävelyaikaan.
Vaikka oltiinkin supisuomalaisessa ympäristössä, niin ei siitä suomalaisuudesta ensi silmäyksellä mikään muistuttanut. Jos joitakin paikkakunnan synnynnäiseen asujamistoon kuuluvia oli eksynytkin tähän ihmisvilinään, niin he pysyttelivät enimmäkseen asemarakennuksen seinävierustoilla. Siellä he juttelivat keskenään hiljaisella, melkein kuiskuttelevalla äänellä ja silmäilivät ihailunsekaisella kateudella tuota kirkkaassa sähkövalossa kuhisevaa, leveästi isännöivää ja kovaäänisesti pajattavaa väenpaljoutta.
Itse vähäpätöinen, tyylitön asemarakennuskin näytti melkein kuin häpeävän mitättömyyttään. Se koetti kyhjöttää niin huomaamattomana kuin suinkin, ettei vain millään tavoin loukkaisi tuota ylhäistä ja hienoa seuraa, jonka arvostelevien katseiden alta se ei päässyt karkuun pujahtamaan.
Mutta olipa suomalaisuudellakin oma tyyssijansa tämän loiston ja komeuden lähettyvillä. Sen löytääkseen täytyi kulkea asemarakennuksen ja jo puheena olleen hedelmämyymälän välitse rautatien varastorakennusten ja maantien sivua kulkevan aidan rajoittamalle taka-alalle. Siellä oli tilava ajuripirssi, jonka halki kulki pitkä hevosten pidinpuomi.