Tällä kertaa Marin valvominen kiusasi Jaakon mieltä vielä tavallista enemmän. Hän oli tuntikauden, ehkäpä enemmänkin viivytellyt mokomassa seurassa, ja niinpä hän hevosta riisuessaan tunsi palaavansa aivan kuin pahanteosta. Hän tiesi Marin vihaavan Tereskan sainoita enemmän kuin mitään muuta paikkaa maan päällä, ja siksi hänkin oli ruvennut sitä viime aikoina karttelemaan, ettei suotta vaimonsa mieltä pahoittaisi. Mutta pitipäs sinne taas tänä iltana hullautua menemään, vaikk'ei olisi ollut oikeastaan mitään pakkoa…
Kun Mari kuuli Jaakon kärryjen kolinan, pani hän pois ompeleensa, huoahti kevyesti ja rupesi sitten laittamaan miehensä illallista. Hän otti hellalta keittoastian, hämmenteli ja tarkasteli sitä sekä toi sen sitten puusta taidokkaasti tehdylle alustalle asetettuna pöydälle. Senjälkeen hän nouti leipää ja tuopillisen piimää, asetti viereen lautasen ja muut syömäneuvot sekä laittoi lopuksi ovensuurahille valmiiksi pesuvettä ja saippuaa.
Askarrellessaan liikkui Mari kevyesti ja nuorekkaasti. Hän oli pienenläntä, hoikkavartaloinen nainen, kasvot hieman kalpeahkot, mutta terveväriset, tukka tumma ja tavattoman tuuhea. Mari oli puettu vain lyhyeen raitaiseen alushameeseen sekä väljään, puhtoiseen röijyyn. Tukkansa hän oli irroittanut nutturalta, ja se heilahteli komeana, kahden kouran täyteisenä palmikkona hartioilla. Tämä ynnä iltapuku sai aikaan sen, että Mari ensi silmäyksellä näytti vielä hyvin nuorelta, melkein hennolta tytöltä. Lähemmin tarkatessa huomasi suun ympärillä kuitenkin muutamia hienoja juonteita, jotka kertoivat elämän kokemuksista, ehkäpä pettymyksistäkin.
Kun Mari illallisen pöytään saatuaan istahti takaisin pöydän latvapuolelle ompeleensa ääreen, saivat hänen kasvonsa miettivän ilmeen, joka näytti niille olevan ominainen. Erikoisesti pisti silmään kauniisti kehittynyt, älykkäisyyttä osoittava otsa ja syvä, ilmehikäs silmäpari, jotka epäämättömästi osoittivat Marin kuuluvan johonkin Inkerinmaan monista tunnetuista laulajasuvuista.
Tupa, jossa Mari emännöi, oli pienenpuoleinen ja yksinkertaisesti sisustettu, mutta kaikessa vallitsi tavaton puhtaus ja järjestys. Ovensuuseinällä olevan astiahyllyn reunat olivat paperiröyhelöin koristetut, uuni oli melkein kuin vasta eilispäivänä valkaistu, eikä vaarenaulakoilla ja orsilla näkynyt mitään joutavaa rojua. Perällä ikkunain välissä oli vanhaa tekoa oleva perhesänky, jonka päät olivat leikkauksin koristetut. Uuninpuoleisella sivuseinällä oli toinen sänky, jossa nukkuivat Jaakon ja Marin ainoat lapset, kolmentoistavuotias Martti ja häntä kaksi vuotta nuorempi Lauri-poika. Sänkyjen välisessä nurkassa oli iso piironki ja sen vieressä osittain poikain sängyn tukkeamana, ovi, joka vei toisiin huoneisiin. Kun niissä huoneissa kuitenkin asui pietarilaisia kesäasukkaita, ei tätä ovea konsanaan käytetty.
Jaakko tuli pimeästä eteisestä aikalailla kolistellen tupaan, nyökkäsi vaimolleen äänettömän tervehdyksen, pani ajorukkasensa uunin reunalle, ripusti takkinsa ja hattunsa naulakolle sekä ryhtyi sitten peseytymään. Hänen hoikka, jäntevä vartalonsa näytti taipuvan hiukan jäykästi kumaraiseen pesuasentoon. Ainainen kuskipukilla istuminen alkoi nähtävästi jo puuduttaa ja kangistaa Jaakon jäseniä, vaikka hänellä olikin ikää vasta kolmekymmentäkuusi vuotta. Peseydyttyään nouti Jaakko piirongin päältä käsipeilin ja tuli se kädessään pöydän luo lähelle vaimoaan sekä ryhtyi siinä lampun valossa kampaamaan sakeata, hieman vastahakoisesti jakaukselle taipuvaa tukkaansa. Sitä tehdessään hän vilkaisi tämän tästä salavihkaa Mariin, joka istui ompeleensa yli kumartuneena eikä näyttänyt häntä huomaavankaan.
Sinä turmelet, Mari, silmäsi ihan piloille, kun tuolla tavoin joka yö valvot ja ompelet, sai Jaakko vihdoin sanotuksi.
Mari vilkaisi mieheensä ja vastasi hymähtäen:
— Johan ne olisi monta kertaa nähneet piloille mennä, jos mennäkseen.
— Elä sano niin, väitti Jaakko vastaan. — Yhden kerran ne vain hyvätkin silmät pettävät, ja silloin loppui ompelemiset päivälläkin, saatikka sitten yöllä.