Kun reki oli painunut kujasille, kääntyi Mari ja palasi tupaan. Siellä tuntui niin tyhjältä ja autiolta.
Oli niinkuin Jaakko olisi mennyt viimeisen kerran.
VIII.
Inon kylä on hyvin suuri, ehkä suurin maalaiskylä koko Kannaksella. Päästä päähän on se runsaan peninkulman pituinen. Sen talot ovat parin kolmen kilometrin matkan päässä merenrannasta, melkein rannikon suuntaan juoksevan Inojoen varsilla. Paikoitellen on joen pohjoispuolta kulkevan maantien vierillä peltotilkkujensa ympäröimiä pikku taloja tiheässä kuin nappirivi ruudukkaissa liiveissä. Luulisi melkein kulkevansa jossakin tehdasalueella tai esikaupungissa.
Ino on ikivanha kalastajakylä. Talvet elää kylän miesväki kaukana merenjäällä kalastajaputkissaan, suurina nuottakuntina haileja pyydystäen. Kesät tehdään hiekka- ja kivirahtia Pietariin.
Eivät osanneet inolaiset tuonoisina vuosina uneksia kylänsä tulevasta historiallisesta maineesta ja Inonniemen strategisesta merkityksestä. Tuuli pölisytti sen niemen hiekkakasoja, niin että silmät tahtoi soeta. Oli siinä sitä tavaraa kyllältään Pietariin rahdata, ja vielä sittenkin jäi enemmän kuin riittämiin kotitarpeiksi. Ei tehnyt mieli aivan lähelle rannikkoa taloaan rakentamaan. Lentohiekka olisi siellä muutamassa kesässä haudannut pienoiset peltotierat tyyten alleen.
Mutta Inonniemi odotti aikaansa. Katseli nokka röyhkeästi merelle työntyen. Iski silmää vastapäätä olevalle Yhinmäelle ja siinä välillä olevalle Kronstadtille. Iski sävähytti itsetietoisesti silmää ja hihkaisi, tuulen hiekkakasoja tuivertaessa:
»Odottakaahan, vielä tässä näytetään mihinkä kelvataan! Tässä on justiin se väkihammas, joka puraista näpsähyttää kaulan poikki kavalalta viholliselta, jos se yrittää nokkaansa Pietarin vesille tunkea.»
Vanha Kronstadt urahti:
»Mitäs siellä iniset, mokoma hailinhirttäjien nuottaniemi. Kyllä täällä komento pidetään ilman semmoisten apua.»