— A tshai maistumas, stakantshik tshaju? Pakkane puremas, a tshai kuuma, hjuva tjekemas!
Silloin Jaakko naurahtaa toistamiseen ja kuulee itsensä kysyvän:
— Onkos saju valmis näin aikaisin?
— Aina olemas tshai valmis! nauraa punnitsija, naama yhtenä aurinkona.
Ja vilkaisten apulaiseensa päin komentaa hän:
— Trifon Antonovitsh, jeh Trifon, juks stakantshik bolshe! Jakov
Martinovitsh olemas vilu, tshaju tahtomas.
Niin se vetäisi Jaakon aivan huomaamatta punnitsijan koppiin. Siellä löyhähteli jo varhaisesta aamuhetkestä huolimatta vahva viinan lemu. Mutta Jaakolla ei ollut aikaa sitä eikä muutakaan ajatella. Trifon Antonovitsh, piissari ja passari, tunki jo höyryävää teelasia hänen nenänsä alle.
Jaakon käsi sukelsi vaistomaisesti turkin povelle, ja kun pullo ilmestyi sieltä esiin, ei punnitsijan ja piissarin ihastuksella ollut mitään rajoja.
Kilistettiin ja haukattiin. Siinä välillä pyöräytti piissari esimiehensä muistuttamana lapun Jaakon kuormasta. Siihen tuli painoa täydet kahdeksankymmentä puutaa.
Käsi vielä hiukan vapisten tunki Jaakko lapun povelleen ja onki samalla sieltä esiin rypistyneen kymmenruplasen, joka oli sinne varattu valmiiksi.
Seteli vilahti vain kadotessaan punnitsijan turpeaan, niljakalta tuntuvaan kouraan, mutta Trifon Antonovitshin ahnaat silmät ennättivät nähdä sen vilahduksen. Niiden silmien kaihoisa katse kiintyi odottavana Jaakon auki reuhottavan turkin rintamuksiin.