Mutta ei tyydytty vain uusien rekien hankkimiseen. Kun joku hyväkäs siihen lisäksi osti uudet upeat silavaljaat, niin tietysti kaikilla muillakin piti olla samanlaiset jo seuraavana päivänä.
Ei ajateltu näiden uusien ajopelien hankkimistouhussa sitä, että ne tulivat ostetuksi melkein tyhjän pantiksi. Useimpien tämäntalvinen setakanajo supistui näet ryssän joulunpyhiin, ja siinä ajassa ei ennättänyt kunnolla puolta ajopelien ja valjaiden hinnasta ansaita, vaikka miten olisi yrittänyt.
Ehkä joku sitä ajattelikin, mutta viitsikös yksin jättäytyä vanhoja ajopelejä pietarilaisille näyttelemään, kun kaikilla toisilla oli uudet. Eipä tietenkään viitsinyt, ja siksi toisekseen, olihan noita Inossa pyydettyjä ruplia. Mitäs niistä säästelemään, kun oli tässä semmoista hienon maailman väkeä palveltava. Osasivat ne näet valita kyytimiehensä pietarilaiset, kun tulivat pyhinä maalle hupia ajelemaan.
Mutta totta tosiaan kelpasi niiden nyt valita. Oikein ilo oli ensimmäisten juhlajunien tulon edellä katsella aseman ajuripirssissä pitkänä rivinä odottavia hevosia. Keveiden, sirotekoisten rekien maalaus välähteli uutuuttaan. Samalla tavoin välähtelivät uudet silavaljaat, ja länkien nokassa helisivät uudet kulkuset.
Yksin ajokkaatkin näyttivät tavallista pirteämmiltä ja paremmin hoidetuilta. Ne eivät torkkuneet päät riipuksissa, vaan kuopivat tannerta, vilhuivat ympärilleen, hirnahtelivat ja pitivät keskenään pientä riidan kopua. Ne kuulostivat tiuskivan toisilleen: »Mitäs siinä rehentelet, on minulla yhtä hyvät vehkeet kuin sinullakin. Jos ei liene hieman paremmat, kun tarkalleen katsellaan.»
Pietarilaisia tuli runsaasti, ja pian ne huomasivat seutukunnan ajurien varakoitumisen. Kiittäviä kehumisia sai yksi ja toinen hienoista ajopeleistään ja hyvästä kyydistä. Eikä vain kehumisia, tuli myös runsaita juomarahoja, sillä kitsastelematta elää parempaan säätyyn lukeutuva pietarilainen joulumatkoillaan.
Mutta jos pietarilaiset elivät kitsastelematta, niin yhtä kitsastelematta elivät myös heidän kyyditsijänsä. Tereskan sainoi tuli taas junien väliaikoina ja iltaisin ajurien tavalliseksi kokouspaikaksi. Siellä oli tungokseen asti väkeä, eikä siellä moni paljaaseen sajuveteen tyytynyt. Martiska-Maijan Israelilla oli täysi työ, jos mieli pitää kaikkien kielenkantimet oikeassa vireessä.
Peräkyläläisten tavallinen seura, johtajinaan Salamon Hakuli ja lenkoluinen Taavetti Rehmonen, istui jok’ikinen ilta viimeisinä Tereskan kantavieraina. Olivat joukkoon taasen ilmestyneet myös kalasaksa Sion Lipiäinen ja Mooses Määttänen.
Mooses olikin toisten kyläläistensä Inossa ollessa saanut viettää verrattain ikäviä päiviä. Ei viitsinyt aina naapureissa kylätellä, kun siellä oli kotona vain naisväkeä. Ja jos käveli Tereskan Saineille asti, niin ei liioin siellä tuttavia yhyttänyt. Ei muuta neuvoksi kuin makaile vain kotona ja kuuntele Justiinan haukkumisia päivät pitkät aamusta iltaan. Semmoista oli talvisaikaan Mooseksen elämä. Kummakos jos hän nyt istuskeli sitä ahkerammin.
Sion puolestaan ei ollut viettänyt joutilaita päiviä. Kehuskeli jäiden lujittumista odotellessaan ajaneensa Metsäpirtistä muutaman kalakuorman Pietariin, mutta pyhien jälkeen, kun merikalastus pääsisi vakiintumaan, lupasi Sion tulla Inoon ja perustaa sinne oikean kalakaupan.