Yöllä rupesi satamaan. Ensin tulla vihmoi vain lämmintä tuhusadetta, mutta yötä myöten tuuli lisääntyi, tohisi mielissään rannan kuusikossa, raskaat pilvet painuivat alemmaksi ja vettä alkoi tulla ropista kuin sulavasta seulasta. Ja sitä tuli sitten monta vuorokautta yhteen menoon. Koitereen saaristen selkien jäät muuttuivat mustanpuhuviksi, kapeampiin salmipaikkoihin alkoi ratkeilla sulia vöitä, rantametsissä lirisi ja lorisi joka paikassa, Ylä-Koidalle ilmestyivät ensimäiset virran mukana tulleet kevätjäät. Ne olivat joen alajuoksulta, ohutta jäätä, ja Lylykoskesta tullessaan ne olivat särkyneet hienoksi sohjuksi, joka laajaan sulaan jouduttuaan pian hävisi olemattomiin.
Mutta pian alkoi tulla toisenlaistakin jäätä, Ylä-Koida rupesi todenperästä tulvimaan, ja silloin on tämä joki näkemisen arvoinen. Se tulee kaukaa Kuolismaan pohjattomilta rajasaloilta, vähän Aunuksen puoleltakin ja suurena kaarena se kiertää puolen Koitereen ympäri laskien Koitereesta lähtevään Ala-Koidaan aivan sen niskassa, Hiiskosken luona. Suurimman osan matkaansa se virtaa alavia korpimaita ja siellä paisuu se kevättulvan aikana laajoiksi järviksi, leviää kauas korpiin, soille ja rantaniityille. Sen mukana tulla jullittaa paksuja, tukevia jäälauttoja, joiden reunoihin on lähtökiireessä tarttunut mättäitä, juurikkaita ja muuta sekalaista tavaraa. Ja kunne taipaleen varrella varsin innostuvat, voivat ne nykiä yhteen kyytiin kokonaisia pieniä metsäsaarelmia, liian lähelle joenrantaa rakennettuja tukkilaissaunoja ja suuria rantapenkeristä irtautuneita lenkokuusia, joiden juuret harottavat ilmassa kuin paljaat varpaat. Kaikki tämä maallinen hyvyys menee iloisesti alas Lylykoskesta, jonka lauttamiehellä on näihin aikoihin hikinen työ pitäessään yllä maantieliikennettä.
Tämä lauttamies on puhelias äijä ja kertoo mielellään tarinoita kevättulvan tekemistä kepposista. Kerran oli tullut tulvan mukana Aunuksen ukon reslarekivaljaat, mistä lienevät Porajärven reunamailta matkaan eksyneet. Hevonen ja ajaja oli vain ollut poissa, mutta hiukan seitikuorman jätteitä oli vielä ollut jälellä pahasti rutistuneessa reslakorissa. Toisen kerran oli laskenut suuren lenkokuusirykelmän matkassa sievoisen villakuontalon kokoinen karhunpoikanen. Pahasti peloissaan kuului nalle raiska olleen, siellä oli kyyhöttänyt kuusen oksien lomassa, ja pahin leikki oli vielä edessä, kun piti laskea alas äkäisestä Lylykoskesta. Niin että menikö onnellisesti alas? Mikäs siinä mennessä, vähän vain olivat pakarat kastuneet nalle poikaselta, mutta sitä sellaista kun sattuu vanhemmallekin tukkimiehelle.
Ja kun kaikki muu kevättulvan tuoma törky on solunut alas Lylykoskesta, alkaakin tukkimiesten ja tukkien vuoro. Tuhottomasti niitä tulee sieltä ylhäältä, komeita ruununsaloilta saatuja honkahirsiä ja uljaita kuusirunkoja, joista muutamia on jätetty aivan lyhentämättä. Niistä tehdään mastopuita. Sievoisina jokilauttoina ne hyvää kyytiä soluvat alas, miehet vain matkan ratoksi laulelevat ja pitävät silmällä, ettei lautoista pääse karkulaisia korpiin pujahtamaan. Lylykoskella hiukkasen hengähdetään ja sitten sitä lähdetään koskirikasta Ala-Koidaa mennä huristamaan. Siinä lautat särkyvät, Pamilossa sälöilevät tukitkin kevättulvan aikana, sillä se koski ei silloin ole leikkipäällä.
Iloisella humulla ja kohinalla tulee kevät Koitereen vesille, ja minä ennätin parahiksi siihen kohinaan. Minä asustelin Hiislahden Huurinaisella. Hän on vanha tukkilainen, eränkävijä ja malminnostaja, ennen kaikkea malminnostaja, ja nykyään hän on hyvissä varoissa elävä kauppasaksa ja uutisviljelijä. Hänellä on mittaa runsaat kolme kyynärää ja komea täysparta, joka hyvin kelpaisi patriarkalle. Ja patriarkka hän onkin näillä mailla, vaikka posket ovat vielä verevät ja silmänurkasta pilkistää iloluontoinen Karjalan priha.
Niin, hänen luonaan minä siis majapaikkaa pidin. Me kalastelimme ahkerasti, väänsimme vasumäärin suuria hauen venkaleita ja lihavia siikoja. Tukkilaisten kadottua palasi vesille rauha ja järjestys, rantavaarojen palteilta alkoi kohota kevätkaskien savua, niiden ja saarien tummat metsät muuttuivat viheriän vivahteisiksi, koivut siellä kilpaa hiirenkorvaa työnsivät.
Huurinainen piti minulle esitelmiä Koitereen saarista ja rantavaarojen nähtävistä paikoista. Onkin niitä saaria Koitereessa, sata ja yksi kuului olevan kaikkiaan. Täyden sadan lie luoja niitä tarkoittanut, mutta kun syntyivät niin mukavasti, niin antoi yhden tulla kaupan päällisiksi, jottei kitsastelusta moitittaisi. Kuin kirjasta lasketteli Huurinainen näiden saarien nimiä, kehui aikanaan kierrelleensä melkein jokaisen niistä malmilauttoineen. Siellä oli suuria ja pieniä saaria sekaisin, lounaiselta rannalta näkyi Tyrjänsaari, joka jo enemmän muistutti mannermaata, ja siellä kuului olevan kokonainen suuri kylä. Keskeltä Koiteretta näkyi myös suuri saari, Lamminsaari se on nimeltään ja sen ympärillä on joka puolella hujan hajan pikku saaria, joilla muutamilla kasvaa vain yksinäinen männyn käkkyrä, omansa lokin lepopuuksi. Lienevätkö ne kaikki siihen luojan lukuunkaan kuuluneet, mutta kun sitten puun siementä kylvettiin, niin sattuipa muuan siemen pirahtamaan sellaisillekin aalloista hiukkasen ylös pistäville luotopahasille. Ja siitä vain männyn jämiläs kasvamaan, jotta pääsivät kulkemaan saaren kirjoissa, siinä missä paremmatkin. Iltaisin me istuskelimme Huurinaisen pikku verannalla, tarkastelimme rantavaarojen pieniä oraspeltoja ja puhuimme "tieteellisistä" asioista. Huurinaisella oli aina varastossa sitä tavaraa, jonka ääressä on mukava puhua tieteistä ja muista syvällisemmistä kysymyksistä.
Ja minä kerroin Huurinaiselle, että olin tullut maata vakoilemaan. Minä aioin näet etsiä itselleni suojaisan sopukan ja rakentaa sinne pienen majan suuren alkuperäisen luonnon keskelle. Minä tarvitsin sellaisen rauhanmajan, sillä minä olin kyllästynyt kaupunkilaiselämään ja aioin syntyä uudestaan mahdolliseksi elämän vakaviin tehtäviin.
Huurinaisesta oli ajatus mainio ja hän vakuutti, että täältä kyllä löytyisi sellainen suotuisa tyyssija.
— Mutta ensin sinun pitää mennä vähäksi aikaa malminnostajain lautalle, sillä se on se oikea parannuspaikka henkisesti rasittuneille ja rauhaa etsiville. Ja muutenkin, siellä on mukavin tutustua Koitereen kesäiseen kauneuteen.