Joko heräät tyttökulta? Nuku vielä hetkinen! Vielä on aamukaste heinikossa, karjasi haukkaa vielä siellä ahon takaisessa notkelmassa mehukasta aamupalaansa, eivät vielä helähtele niiden kellot kotiin tuovalta karjapolulta. Nuku vielä, aamun uni on virkistävää, ja me valvoimme niin kauan!
Lautalta alkavat huudella minulle. Aapeli on saanut aamukahvin valmiiksi. Hilpaskin on vihdoin noussut ja syöksyy suoraan majasta tultuaan veteen. Suurta kohua hän siellä pitää, sukeltaa ja pärskyttelee vettä nenästään, kelluilee vedenpinnalla. Minä kiiruhdan alas tekemään Hilpakselle seuraa, virkistävä aamukylpy tekee minulle hyvää, erinomaisen hyvää valvotun yön perästä. Ja unohduinpa liian pitkäksi aikaa aamun lämpenevän auringon paisteeseen, se alkoi valaa jäseniin suloista raukeutta, mutta Koitereen vilpoisissa aalloissa se raukeus tyyten häviää. Ja muikea aamukahvi, se maistuu mainiolta uinnin jälkeen, aamutuulen karehtiessa vesillä, lipisyttäessä lautan reunoihin ensimäisiä aaltojaan.
Vesiltä, rantametsästä ja ilman sinestä helisee kuorona aamun ylistyslaulu. Ihana Koitereen kesäinen aamu!
VIII
Minä olen nyt riippumaton mies, Hilpas kadehtii minua, sillä minä olen saanut oman veneen. Se on ihkasen uusi sirotekoinen vene, kevyt soutaa ja sen nimi on "Aallotar". Vaikka se on pientä kokoa, on se mainio aallokossa, sillä se on koko Koitereen ympäristön parhaan venemestarin käsistä lähtenyt ja se on paljon sanottu.
Hiislahden Huurinaiselta minä sain lahjaksi "Aallottaren". Minä olin nimittäin vierailemassa Huurinaisella ja siellä valmistettiin minulle tämä riemullinen yllätys.
Oikeastaan minä saan kiittää Lotta tyttöstä veneestäni. Asia on nimittäin niin, että Huurinainen oli kutsunut kotiinsa venemestarin tekemään Lotalle ja Ailille kevyttä soutuvenettä, jolla tytöt voisivat kahdeltaan vesillä liikkua. Ja kun silloin sattui sutjakoita venelautoja olemaan liikaa, niin sai Lotta päähänsä, että tehtäisiin toinenkin vene ja lahjoitettaisiin se sitten minulle.
Siitäpä se johtuikin, että tytöt odottelivat minua niin hartaasti vieraaksi. Heillä oli se vene odottamassa, he olivat itse maalanneet sen kokkalaitaan "Aallotar"-nimenkin. Monta päivää he olivat ensin vaivanneet pikku päitään sillä nimikysymyksellä, ja hyvin kauniisti se nimi on sitten maalattukin. Minä luulen, että se on Ailin käsialaa.
Tyttöjen oman veneen nimi on "Sulotar", ja nämä molemmat veneet ovat kuin kaksoissisarukset ainakin, aivan samaa kokoa ja näköä, ota anna kuin samasta mallista lähteneitä. Vain nimestä ne voi eroittaa.
Minun ikuisen kiitollisuuteni on Lotta tyttönen tällä lahjalla voittanut. Minä sanoinkin Lotalle, että jos minä itse olisin ollut tätä venettä ristimässä, niin olisin luultavasti tehnyt siitä hänen kaimansa. Tästä Lotta ensin ihastui, taputti käsiään ja huudahti, että voitaisiinhan se nimi vielä muuttaa, Aili sen kyllä uudestaan maalaisi. Mutta sitten hän hiukan mietti asiaa, tuli hämilleen ja sanoi: