Mekin hankkiudumme jo aamusta alkaen jumalanpalvelukseen lähtemään. Hilpas ei ollut lautalla, hän oli jo pari päivää sitten lähtenyt sitä varakasta naissukulaistaan taivuttelemaan ja sillä matkallaan hän saattoi viipyäkin hyvän aikaa. Mutta me muut varustaudumme parhaaseen pyhäasuun, parrat puhdistetaan huolellisesti Aapelin puukkoveitsellä, jota välistä käytettiin kalojen ruokkoamiseenkin, mutta joka siitä huolimatta oli mainiossa terässä. Korkeintaan muutamia haavoja se veteli miesten kiiltäviksi hangattuihin leukapieliin, mutta sehän nyt ei ollut vahinko eikä mikään.
Kiviharjun rannassa oli tuhottomasti jumalanpalvelukseen saapuneen kansanpaljouden veneitä ja olipa siellä väkeä Kiviharjun pihamaallakin. Koko tilava pihamaa oli täpäten täynnä juhlakansaa ja papin pöytä oli siellä aittarakennuksen vieressä suurten pihakoivujen ja pihlajapehkojen siimeksessä. Nämä lehtevät puut antoivat suojaavaa varjoa myös ensimäiselle nurmikolle asetetulle penkkiriville ja siellä aivan ensimäisellä penkillä näkyi Kiviharjun keisari istuvan perheineen. Siellä he olivat ylimmällä kunniasijalla niinkuin asiaan kuului, siellä oli valju ja sairasteleva emäntä, jota Helvi ja Annikki hellästi tukivat kahden puolen, ja siellä istui Kaisukin isänsä rinnalla, istui totisen hartaana ja näkyi pitävän silmällä kahta pienempää siskoaan, jotka olivat muun lapsilauman mukana painuneet nurmikolle aivan papin eteen.
On paljon mieltäylentävää tällaisessa luojan vapaan taivaan alla tapahtuvassa juhlahartaudessa. Minua eivät milloinkaan ole erikoisesti miellyttäneet meikäläiset kirkot, joiden sisustus muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta on kerrassaan liian alastonta ja askeettista, omansa tuomaan mieleen vain ahdistavaa ikävää. Jo lapsena tunsin minä tuollaista mielenahdistusta kirkossa ollessani, mitä varten piti sen alttarin yläpuolella riippuvan Kristus-kuvan välttämättä olla niin surkean näköinen. Paljon enemmän minua miellytti siinä ristin juurella oleva Maria Mataleena, jonka täyteläinen naisellisuus ja lempeät silmät hyvin sopivat edustamaan suurta rakkautta.
Näistä häiritsevistä mielikuvista en sitten myöhemminkään ole kirkossa käydessäni päässyt vapautumaan, mutta jumalan aurinkoisen taivaan alla ei ole mitään sellaista häiritsevää. Ja eiköhän liekin niin, että kauniin luonnon keskellä se ihmisten hartaus on vasta taivaan herralle otollinen.
Hyvin pian minä olin paikan löytänyt, josta saatoin mainiosti nähdä sinne ensimäiselle penkille asti. Asetuin koivun juurelle, jonka edessä istui ja seisoskeli suuri joukko sylilapsiaan piteleviä naisia ja kukkeita naimaikäisiä tyttäriä. Ne minua hyvin suojasivat, ensimäiseltä penkiltä tuskin olisi saattanut minua huomata, jos ken olisi arvannut ruveta etsimäänkin.
Mutta kukapas siellä arvasikaan, ei ainakaan Soidinsaaren karjamökin ruskeasilmäinen emäntä. Maahan hän katseli enimmän ajan, vain silloin tällöin kohotti kauniit silmänsä pappiin, mutta laski ne sitten jälleen alas ja painoi päänsäkin kumaraan. Silloin näin vain hänen komean palmikkonsa, joka ulottui alas vyötärölle. Ei sellaista palmikkoa ollutkaan kellään toisella, ei siinä penkkirivissä eikä muuallakaan.
Kaisu näkyi seuraavan hartaustoimitusta hyvin tarkkaavaisesti. Minä luulen, että hän silloin tällöin hiukkasen itkeä tihersikin, koska näkyi painavan ruudukkaista nenäliinaa silmilleen, Jos lienee muukin naisväki siinä ympärilläni vetistellyt, en sitä niin tarkoin pannut merkille. Minä en ylipäänsä kuullut enkä nähnyt paljon mitään siitä, mitä ympärilläni tapahtui. Papin sanat soivat vain epäselvänä huminana korvissani, kuin unessa näin minä edessäni ja ympärilläni alas hartauteen painettuja päitä, suuren lapsiparven, joka siinä papin edessä nurmikolla kyyhöttäen suurin totisin silmin seurasi tätä menoa, josta se ei vielä paljon ymmärtänyt. Minä näin selvästi vain ruskeasilmän tyttöni alas painetun pään, näin vain hänen nöyryytensä ja ihanat ajatukset täyttivät sydämeni. Kukapa mies ei tuntisikaan liikuttavaa hellyyttä, kun näkee rakastamansa naisen painavan päänsä jumalan kasvojen edessä, sillä se nöyryys, se puhuu sydämen suuresta rakkaudesta.
Minä kuulin ympärilläni olevista naisista jonkun kuiskaavan toiselle:
— Jopahan on Kiviharjun vallaton tytärkin tullut katumukseen.
Ja siihen toinen supisi päätään nyökytellen: