Pienokainen oli herännyt hänen navetassa ollessaan. Se piti aika melua kätkyessään ja potki minkä voimista lähti. Anni säikähti sen herättävän huudollaan Antin ja riensi kiireesti viihdyttelemään. Hän otti pojun syliinsä ja paljasti rintansa.
Poju oli nälissään ja kävi niihin kiinni ahnaasti kuin iilimato. Ja vaikka Anni oli niin loppuun asti nääntynyt, eivät hänen äidilliset elonlähteensä olleet vielä ehtyneet. Maitoa valahteli pojun kasvoille ja hänen povelleen, kun poju kiskoi liian hanakasti.
Anni näki sen, katseli sitä hetken, ja yhtäkkiä löi kuin salama hänen aivoissaan ajatus. Hänen sydämensä hyppäsi rajusti, kun se ajatus tuli. Hän tunsi melkein hengityksensä salpautuvan ja hänen kaikki jäsenensä rupesivat vapisemaan mielenliikutuksesta.
Hätäisesti hän peitti toisen rintansa kädellään ja antoi pojun imeä vain toisesta. Poju saikin siitä kyllänsä ja nukahti pian hänen syliinsä. Hän laski sen kiireesti kehtoon, peitteli ja nousi sekä otti hyllyltä tyhjän juomalasin.
Anni liikkui varovasti kuin varkain. Hän kumartui katsomaan Ollin ja Liisun sänkyyn, etteivät ne vain olleet hereillä. Senjälkeen hän kurkisti vielä Antin sänkyyn ja painautui kuuntelemaan hänen hengitystään. Päästyään vakuutetuksi, että kaikki nukkuivat, paljasti hän rintansa ja alkoi vapisevin sormin, lapsen imemistä jäljitellen, puristella niitä.
Ja maitoa tuli. Hän näki sen hienoina suihkuina virtaavan lasiin, se täyttyi nopeasti. Sanoin selittämätön onnentunne täytti Annin sydämen ja lämpimät kyyneleet vierähtivät hänen silmistään. Hän tuli siinä tuokiossa vakuutetuksi, että unessa oli annettu hänelle tämä neuvo Antin elämän pelastamiseksi, ja hän hupakko ei ollut sitä heti käsittänyt. Hän ei enää epäröinyt Antin virkoamista.
Hän sai suuren lasin täpötäyteen maitoa, meni hiillokselle, joka vielä hiukan kyti, asetti sen viereen kahvipannun jalan ja pani maitolasin sille, että se pysyisi lämpimänä eikä pääsisi piimimään. Senjälkeen hän hiipi Antin sängyn viereen odottamaan.
Eikä Anni tuntenut enää mitään uupumusta, ei uni hänen silmiään enää kiinni painanut. Hän kuuli sydämensä lyönnit, kuuli miten se takoi kiihkeästi, riemukkaasti. Kuohuen ja kohisten se pani veren sylkyttämään hänen suonissaan, niin että hän tunsi sen lämpimän hulvahtelun jokaisessa jäsenessään, tunsi sen sormenpäihin asti.
Ja Anni ajatteli untaan, niitä kuvia, jotka hänelle oli näytetty. Rajaton, vavisuttava riemu valtasi silloin hänen olentonsa. Hänelle oli unessa annettu suuri lupaus: Hän oli tuleva Naarvasalolle viriävän elämän kantaäidiksi. Hänen poveensa oli kätketty suuri ja lämmin elämä, se elämä, joka kansoittaa erämaat ja suuret, hiljaiset metsät. Siitä kyllä riittäisi pisara Antillekin, heille molemmille, ja pikku pojulle jäisi vielä oma runsas osuutensa. Ei kuolemalla ollut heidän pieneen, lämpöiseen pesäänsä mitään asiaa. Hän karkottaisi povessaan läikehtivän elämän lämmöllä ikkunain takana kurkkivan kuolonenkelin.
Siitä lähtien sai Antti lasillisen maitoa useita kertoja päivässä, ja sen nauttiminen alkoi nopeasti elvyttää hänen riutuneita elinvoimiaan. Tähän elpymiseen vaikutti myös kuumeen häviäminen. Muutamina öinä sitä vielä hiukan kohosi iltayöstä, mutta ei se enää Antin unta sanottavammin häirinnyt.