Seuraavana päivänä vieraiden lähdettyä hän sen sitten otti. Lapset sattuivat olemaan ulkona; he olivat Annin kanssa kahdeltaan tuvassa. Anni hommaili lieden ääressä; silloin sanoi Antti odottamatta:
— Kuulehan Anni, minulla on sinulle puhumista. Hyvin tärkeä asia, jota en millään saa ajatuksistani.
Hänen äänensä hieman värisi, vaikka hän koetti saada sen levolliseksi. Anni katsahti häneen kummissaan, tuli sitten ja istahti hänen sänkynsä viereen sekä kysyi hymyillen:
— No mikä se niin tärkeä asia on?
— En sano, ennenkuin etukäteeen lupaat, ettet pahastu, puhui Antti. —
Lupaatko sen, rakas Anni?
— Tietysti minä lupaan, sanoi Anni yhä enemmän ihmeissään.
Antti tarttui liikutustaan vastaan taistellen hänen käteensä ja katseli häntä kauan silmiin.
— Hyvä kun lupasit! sanoi hän sitten. — Minä tahdon puhua siitä maidosta — kiittää siitä! Minä tiedän mistä se tuli, tiedän, rakas Anni!
Anni lensi tulipunaiseksi, hän oli aivan yllätetty. Antti veti hyväillen hänen päänsä puoleensa. Annin silmäripsissä välkkyivät kyyneleet, kun hän puhui katkonaisesti:
— Pitihän minun se tehdä, mutta poju sai myös osansa, sai rehellisesti! Enkä minä olisi sitä itse keksinytkään, en ikinä. Unessa se minulle melkein suoraan neuvottiin ja silloin tiesin, että se pelastaa sinut.