— Ota sieltä missä se on! kivahti Eerikka. — Hyväthän sinulla on silmät päässäsi!
— Voi herra jumala, säälikää vanhaa miestä, vaikeroitsi Aapeli haparoidessaan vapisevin käsin puukkoaan ja ojentaen sen Eerikalle.
— Herra jumalaa ei tässä nyt tarvita. Siirrytään keskelle venettä, minä tulen perään.
Aapeli ei ensin näyttänyt tajuavan Eerikan viimeistä käskyä. Mutta kun Eerikka voimakkaalla otteella tarttui hänen veneensä perään ja sysäsi samalla Aapelin pois perätuhdolta, yritti hän pökertyneenä kompuroida keskelle venettä langeten kuitenkin siinä yrityksessään kalavasuunsa.
— Muistahan miten äsken liikuit eläkä siinä joutavaa könttyröi! nauroi Eerikka viskautuen samalla yli laidan Aapelin veneeseen, joka hänen raskaan painonsa alla kohosi aivan perälleen.
— Tule sinä Antti tänne soutamaan, ei tästä Aapelista näy olevan enää mihinkään! komensi Eerikka. — Sinä Mikko menet sillä toisella veneellä maalle. Sieltä otatte eväät ja muut tavarat ja menette sitten tuonne Koivuniemen nenään odottamaan, niinkuin on sovittu. Mutta soutakaa aivan lähitse rantaa ja joutavaa kolisematta.
— Voi hyvät miehet, mitäs te minulle teette? uikutti Aapeli, kun Antti oli noussut hänen veneeseensä ja istuutunut etutuhdolle airoihin.
— Me emme ole tällä kertaa hyviä miehiä, se sinun pitäisi ymmärtää, lausui Eerikka. — Sinulle tehdään ansiosi mukaan, ei hiventäkään enempää eikä vähempää. Nyt sanot vain nopeasti, missä ovat sinun verkkosi!
— Mitäh, minun verkkoni?
— Niin juuri, verkkosi, mihin olet ne illalla laskenut, vai eikö niitä ole ensinkään?