– Mi-mitäs te niistä?
— Nopeasti, missä ne ovat? Eerikan silmät leimahtivat uhkaavasti.
— Tuolla, tuolla niitä on kaksi, alkoi Aapeli hätäillen selittää, viittoen Aittolahteen päin. — Ei ne ole kaukana.
— Souda! komensi Eerikka.
Airot rusahtelivat, kun Antti alkoi vedellä. Siinä tuokiossa jouduttiinkin Aapelin verkoille.
Siekailematta kiskasi Eerikka siklavaajan pohjasta, repäisi verkon siitä irti ja alkoi pitkin kahmauksin lappaa sitä veneeseen, sovittelematta ensinkään puikkarille.
— Voi, voi, sehän aivan sotkeutuu sillä tavoin, vaikeroi Aapeli, ja kalatkin kaikki karkailevat. Antakaa minun itseni lappaa.
— Minä lapan! tokaisi Eerikka lyhyesti. — Kalat tulevat mukana. Mikä ei tule, se menköön. Aivan mätähän tämä näkyy jo olevankin, ei elävä kala tällaisessa pysy.
Vähän olikin kaloja Aapelin verkoissa, jotka olivat aivan riekaleina, paulat monesta kohden katkeilleet. Kun molemmat verkot olivat lapetut, kysyi Eerikka:
— Vieläkö on?