— Mitäs ne vainu ja onni yksinään, vaan kun on aamuvirkku, niinkuin tämä Aapeli, niin sehän se jyrinän pitää. Näittehän sen itse äsken, selitti Rajalan Tuomas.
Aapeli näytti olevan kuuro miesten pistopuheille. Istua lyyhötti vain kuin nukkuneena siinä tuhdollaan pää hartioiden väliin uponneena.
Ei Eerikkakaan toisten ilkasteluun puuttunut. Poltteli äänetönnä piippuansa katsellen kuin mietteisiinsä vaipuneena kaukaisia Martonvaaran huippuja. Mutta kun hän oli viimeiset haikunsa vetänyt, kopisti hän huolellisesti piippunsa tyhjäksi veneen laitaan, tarkasti vielä varmuuden vuoksi, etteivät pohjaperät jääneet kytemään, sekä pisti sen sitten taskuunsa. Näiden valmistusten jälkeen hän kiinnitti katseensa Aapeliin ja kova ilme tuli hänen kasvoilleen. Hän puhui:
— Ei sillä tavoin, Aapeli! Kun mies on mitä tehnyt, niin mies vastaa myöskin tekonsa. Se on laki. Et sinä tuolla surkealla luuhottamisella meidän luontoa pehmitä, se on nyt mitattu täyteen. Ne veitsen jälet, jotka kesän toisensa perästä olet jättänyt verkkoihimme, täytyy lopulta tilittää. Me voisimme jättää sen tilinpidon vallesmannin tehtäväksi, mutta se olisi kai turha vaiva. Hän on jo muista kolttosista kulettanut sinua lakituvissa niin monasti, että protokollat senaattia myöten alkavat olla täynnä sinun ansioluettelojasi. Mutta turhaan menee sinussa ruunun leipä, ja monet kallispalkkaiset ruununmiehet vain sinun laistesi tautta harmentuvat ja joutuvat eläkkeelle ennen aikojaan. Siksi me tuomitsemme itse. Vikoja lie meissä vähän itsekussakin, mutta rajansa se sentään olla pitää, ja me panemme sinulle rajan:
Sinä lopetat tästä päivästä kalastuksen näillä vesillä. Sinä et enää erehdyksessäkään soutele näiden rannikkojen lähettyvillä et minkään asian takia, olipa se miten tähdellinen tahansa. Jos sen erehdyt tekemään, maksaa se ruokahalusi ja terveytesi. Muista se! Ja tämä sinun veneesi, nämä revolveri ja puukko ja nämä pyydyksesi, ne pannaan tuonne!
Eerikka viittasi selälle päin ja jatkoi kovalla äänellä:
— Siellä on parempi kätköpaikka kuin viisinkertaisen ruununlukon takana. Onko tämä kaikkien mielipide?
— On! kajahti kuorossa.
— Hyvä, sinä olet kuullut tuomiosi, Aapeli! Siitä ei vedota! Omista verkoistasi saadut kalat saat pitää. Ne, jotka varastit tänä aamuna muiden verkoista, menevät veneen ja pyydyksien mukana hautaan. Ne ovat Höytiäisen jakamatonta tavaraa.
Tämän sanottuaan alkoi Eerikka päästellä Aapelin verkkorääsyistä kaloja ja pyysi Antin ojentamaan kokasta Aapelin eväskontin. Hän pani kalat konttiin, ojensi sen Aapelille ja komensi: