— Nouse maihin ja katsele sieltä mitä tapahtuu!
Vaivoin kompuroi Aapeli veneestä ja lysähti ensimäiselle rantakivelle istumaan. Sieltä katseli hän suu itkuun väännyksissä, kun miehet Eerikan viittauksesta alkoivat nostella suuria paasilohkareita Aapelin veneen pohjalle. Lopulta itkeä ryysti Aapeli aivan täyden päältä hartiat tutisten ja uikutti katkonaisella äänellä:
— Pitääkö minun vielä sekin nähdä, kun te hu-hukutatte veneeni. Se on ainut tavara, minkä omistan maan päällä.
— Pitää! Se kuuluu asiaan sitä varten, ettäs muistaisit. Ja sitäpaitsi kaiken pitää käydä järjestyksessä.
Pian oli veneessä siksi suuri pohjalasti, että se häthätää pysyi vedenpinnalla. Nyt sysättiin molemmat veneet vesille, Eerikka siirtyi oman veneensä perään. Lehikois-Antti ja Tuonos-Mikko istuivat airoihin. Eerikka tarttui toisella kädellään Aapelin veneen kokkaan ja käski soutaa.
Junnu ja Rajalan Tuomas jäivät rannalle Aapelin luo ja katselivat sieltä poistuvaa saattuetta.
Puolenkymmenen kivenheiton päässä rannasta se pysähtyi. Eerikka katseli ympärilleen. Ketään ei vielä näkynyt liikkeellä koko selällä. Eerikka virkkoi:
— Tässä pitäisi olla kolmisenkymmentä syltä. Eiköhän se riittäne!
Eerikka löi äyskärin syrjällä tapin irti Aapelin veneestä. Vesi alkoi pulputtaen juosta reijästä sisään. Sitten käänsi Eerikka, molemmin käsin perään tarttuen, Aapelin veneen kokan selälle päin ja sysäsi sitä voimakkaasti. Kivilastissa oleva vene ui vähän matkaa ja seisahtui sitten hitaasti.
Eerikka kaivoi taskustaan piipun ja alkoi täyttää sitä verkalleen, seuraten koko ajan silmillään vajoavan veneen liikkeitä.