Kun tyttö oli varmalla kädellä ohjannut hänet takaisin seuraan, muisti hän, jostakin ajatusyhtymästä, jota oli ihan mahdoton seurata, että hänen äitinsä äiti oli ollut skotlantilainen, ja pää takakenossa, silmät kiinni ja suu selällään hurmiossa, hän lauloi hyvin hitaasti ja täysiäänisesti »Loch Lomond».
Mutta se oli hänen rattoisuutensa ja hilpeän toverillisuutensa loppu. Spartan mies sanoi, että hän oli »kurja laulaja», ja kymmenen minuuttia riiteli Babbitt hänen kanssaan osoittaen kovaäänistä, epävakaista, sankarillista suuttumusta. He huusivat drinkkejä, kunnes isäntä ilmoitti, että paikka oli suljettu. Koko ajan tunsi Babbitt kuumaa, alkeellista halua jatkaa huikeata huvittelua. Kun W. A. Rogers sopotti: »Mitä sanotte, jos ajettaisiin katsomaan tyttöjä?» yhtyi hän innokkaasti. Ennenkuin he lähtivät, sopi kolme heistä salaa kohtaamisesta ammattitanssijattaren kanssa, joka suostui: »Kyllä, kyllä, kultaseni!» kaikkeen, mitä he sanoivat, ja kultaisesti unohti heidät.
Kun he ajoivat takaisin Monarchin laitapuolien läpi, pitkin pienten, ruskeiden, koppeja muistuttavien työläistöllien reunustamia katuja, kun he hytkyttivät läpi pakkahuonekorttelin, joka humalaisessa yöpimeydessä näytti suurelta ja pelottavilta ja sitten olivat matkalla punaisia lyhtyjä ja meluavia automaattisia painoja ja paksuja, virnistäviä naisia kohti, alkoi Babbitt jänistää. Hän aikoi hypätä ulos autosta, mutta koko hänen ruumiinsa oli hämäränä tulena ja hän ähkäsi: »Nyt on jo myöhä pyörtää» ja tiesi, ettei hän pyörtäisi.
Matkalla sattui välikohtaus, jonka he itsekin ymmärsivät humoristiseksi. Eräs Minnegamanticin välittäjä sanoi: »Monarch on valtavasti pontevampi kuin Zenith. Teillä Zenithin kitupiikeillä ei ole tämmöisiä paikkoja.» Babbitt raivosi: »Se on vasta vale! Semmoista ei olekaan, jota ei Zenithissä ole. Uskokaa minua, meillä on enemmän bordelleja ja kapakoita ja kaikenlaatuisia luolia kuin missään muussa kaupungissa koko valtiossa.»
Hän huomasi heidän nauravan hänelle, hän tahtoi tapella ja unohti sen sitten sellaisissa tyydyttämättömissä touhuissa, joihin hän ei ollut ottanut osaa sitten ylioppilasaikansa.
Aamulla, kun hän palasi Zenithiin, oli hänen kapinahenkensä jonkin verran tyyntynyt. Hänen tyytyväisyytensä ei ollut kehuttava. Hän oli ärtyisä. Hän ei hymyillytkään, kun W. A. Rogers valitti: »Voi minun päätäni! Minä tunnen tosiaan olevani tänään kuin Herran viha. Kuule! Minä tiedän, missä vika oli! Joku meni kaatamaan alkoholia minun humalaani eilen illalla.»
Babbittin seikkailu ei koskaan tullut perheen tietoon eikä kenenkään muun Zenithissä paitsi Rogersin ja Wingin. Hän ei tunnustanut sitä virallisesti edes itse. Jos siitä oli jotakin seurauksia, niin eivät ne tulleet ilmi.
NELJÄSTOISTA LUKU.
1.
Tänä syksynä valittiin eräs mr. W. G. Harding Marionista, Ohiosta, Yhdysvaltain presidentiksi, mutta Zenith oli vähemmän kiinnostunut kansalliseen vaalikamppailuun kuin omiin vaaleihinsa. Seneca Doane oli, siitä huolimatta, että hän oli asianajaja ja yliopistosivistyksen saanut, asetettu ehdokkaaksi Zenithin pormestarinvirkaan levottomuutta herättävän työläisohjelman nojalla. Häntä vastustaakseen asettivat kansanvaltalaiset ja tasavaltalaiset yhteisen ehdokkaan, Lucas Proutin, patjatehtailijan, jolla oli nuhteeton tervejärkisyyden maine. Mr. Proutia kannattivat pankit, Kauppiasyhdistys, kaikki säädylliset sanomalehdet ja George F. Babbitt.