1.
Varmuus, että hän ei päässyt McKelveyn seurapiiriin, sai Babbittin tuntemaan itsensä ikäänkuin syylliseksi ja hiukan naurettavaksi. Mutta hän kävi säännöllisemmin Hirvien kokouksissa, kerran kauppiasyhdistyksen lunchilla hän kaunopuheisesti vakuutti lahkojen synnillisyyttä, ja hän tunsi jälleen itsensä eteväksi kansalaiseksi.
Hänen kerhonsa ja yhdistyksensä olivat ruokaa ja juomaa hänen sielulleen.
Kunnolliselta mieheltä Zenithissä vaaditaan, että hän kuuluu johonkin tai vielä mieluummin kahteen tai kolmeen kaupungin lukemattomista »loosheista» ja eteenpäinpyrkivistä lunchkerhoista: Rotarianeihin, Kiwaneihin tai Propagaattoreihin Oddfelloweihin, Muurareihin, Punanahkoihin, Aarniomiehiin, Huuhkajiin, Kotkiin, Makkabealaisiin, Pytiaan tai Kolumbuksen ritareihin ja muihin salajärjestöihin, joiden tunnuksena on suuri sydämellisyys, terve moraali ja kunnioitus Perustuslakia kohtaan. Oli neljä syytä näihin seuroihin liittymiseen. Sitä pidettiin asiaankuuluvana. Se oli hyvä liikkeen kannalta, kun kerhon jäsenistä usein tuli asiakkaita. Se hankki amerikkalaisille, joilla ei ollut mahdollisuutta saada Geheimratin tai Commendatoren arvoa, mahtipontisia arvonimiä, kuten Korkein Kirjojenvartija ja Suurmestari, lisäksi jokapäiväisiä everstin, tuomarin ja professorin titteleitä. Ja se salli tyrannivallanalaisen amerikkalaisen aviomiehen olla kotoa poissa illan viikossa. Looshi oli hänen piazzansa, hänen bulevardikahvilansa. Hän saattoi pelata biljardia ja pitää miehistä puhetta ja olla rivo ja miesmäinen.
Babbitt oli »osanottaja», kuten hän sanoi, kaikista näistä syistä.
Hänen julkisen menestyksensä kultaisen ja punaisen lipun takana oli konttorityö tummana taustana: vuokrakontrahteja, kauppakirjoja, vuokrattavien huoneistojen luetteloita. Puhe-, komitea- ja kerhonkokousillat virkistivät häntä kuin viina, mutta joka aamu hänen kurkkunsa oli kuiva. Viikko viikolta keräytyi häneen yhä enemmän hermostusta. Hänen ja hänen »lentävänsä» Stanley Graffin välille oli syntynyt ilmiriita, ja miss McGounille, jonka viehkeys oli saanut hänet vastoin tahtoaankin aina olemaan kohtelias, hän kerran ärähti, kun neiti oli sekoittanut hänen kirjeensä.
Mutta Paul Rieslingin seurassa laukesi jännitys. Ainakin kerran viikossa he lymysivät kypsinä miehinä esiintymisen velvollisuutta. Lauantaisin he pelasivat golfia naureskellen: »Golfinpelaajaksi olet sinä koko hyvä tennismies!» tai ajelivat autolla kaiket pyhäillat ja poikkesivat pieniin maalaisravintoloihin istuakseen korkeilla tuoleilla tiskin ääressä juomassa kahvia paksuista kupeista. Joskus tuli Paul heidän luokseen viuluineen, ja yksin Zillakin oli ääneti, kun tuo yksinäinen, eksynyt mies, joka hapuili suuntaa tuntemattomilla teillä, päästeli sielunsa synkeyttä valtoimeksi musiikissa.
2.
Ei mikään antanut Babbittille suurempaa kohennusta ja julkista mainetta kuin hänen työnsä pyhäkoulun hyväksi.
Hänen kirkkonsa Chatham Roadin presbyteriaaninen, oli Zenithin suurimpia ja rikkaimpia, upeimmin tammi- ja plyyshikoristeella varustettu. Kirkkoherra oli mr. John Jennison Drew, fil. maist., teol. tri ja lakit, tri (fil. maist. ja teol. tri olivat peräisin Elbert-yliopistosta Nebraskassa, lakit, tri Waterbury Collegesta Oklahomassa). Hän oli kaunopuheinen, tarmokas ja liukas. Hän istui puheenjohtajana kokouksissa paheksumisen lausumista varten yhdistyksiä vastaan tai kotityön kohottamista varten, ja uskoi kuulijoilleen, että hän köyhänä poikana oli ollut sanomalehtikaupustelijana. Asianajajan Iltalehden lauantain iltapainokseen hän kirjoitti johtavia kirjoituksia »Miehekkään miehen uskonnosta» ja »Raha- ja ymmärrys-arvosta kristillisyydessä», jotka ladottiin isommilla kirjasimilla ja varustettiin kiemurakehyksellä. Hän sanoi usein olevansa ylpeä siitä, että hän oli »alkujaan liikemies» ja että hän »totisesti ei aikonut antaa vanhan Saatanan saada yksinoikeutta kaikkeen tarmoon ja pontevuuteen». Hän oli laiha nuorehko mies, karheanaamainen, nenällä kultasankaiset silmälasit ja päässä pensas kiillotonta ruskeaa tukkaa, mutta heittäytyessään kaunopuheisuuteen hän hehkui voimaa. Hän tunnusti olevansa liiaksi oppinut ja liian paljon runoilija jäljitelläkseen evankelista Mike Mondayta, mutta hän oli sentään kerran saanut laumansa uuteen eloon ja suurempiin kolehteihin julistamalla: »Veljeni, se sitten vasta on kurja kitupiikki, joka ei lainaa Herralle!»