»Sain. Mitä hän puuhasi?»
»Mitä tarkoitat?» Hän avasi päällysnuttunsa ja istui kokeeksi tuolinkarmille.
»Kyllä sinä tiedät, mitä minä tarkoitan!» Hän selaili erään »magazinen» lehtiä, jotka kahisivat hermostuttavasti. »Hän koettaa tietysti kurttiseerata jotakin hotellintarjoilijatarta tai manikuristia tai jotakin semmoista.»
»No peijakas! Ainako sinun pitää vihjailla, että Paul juoksee hamejahdissa? Hän ei ensinnäkään juokse, ja jos juoksisi, niin tapahtuisi se arvattavasti senvuoksi, että sinä alituisesti vihjailet ja kiusaat häntä. Se ei ollut minun tarkoitukseni, Zilla, mutta kun Paul on Akronissa — — —»
»Onko hän tosiaan Akronissa? Minä tiedän, että hän kirjoittaa Chicagoon jollekin inhoittavalle naiselle.»
»Enkö jo sanonut, että tapasin hänet Akronissa? Mihin sinä oikeastaan pyrit? Väitätkö minun valehtelevan?»
»En, mutta minä vain — — Minä tulen kovin levottomaksi.»
»Niin, siinähän se juuri on tuhmuus! Sehän se justiin on hullua! Yhtäältä sinä rakastat Paulia ja toisaalta kuitenkin kiusaat ja haukut häntä, kuin vihaisit. Minä en ollenkaan voi ymmärtää, mistä se johtuu, että mitä enemmän erinäiset ihmiset rakastavat toisiansa, sitä innokkaammin he koettavat tehdä toisiaan onnettomiksi.»
»Sinä rakastat Ronaa ja Tediä — oletan minä — ja kuitenkin sinä heitä moitit.»
»No. Jaa. Se. Se on taas erittäin. Enkähän minä heitä moiti. Sillä tavalla, että sitä nyt oikeastaan ei voisi moittimiseksi sanoa. Mutta palataksemme siihen, mistä puhuttiin: Paul on hienoin, herkin olento, mitä maa päällänsä kantaa. Sinun pitäisi hävetä, että kohtelet häntä sillä tavalla. Sinähän puhut hänelle kuin pesuakka. Minua kummastuttaa, että voit käyttäytyä niin perin halpamaisesti, Zilla!»