»George! Kuule!»
»— — — se tekee hänet tasa-arvoiseksi mahtimiesten kanssa, kuten tohtori Dillingin ja — — —»
»George! Paul Riesling — — —»
»No tietenkin minä soitan Paulille ja kerron sen hänelle hetipaikalla.»
»Georgie! Kuule! Paul on vankilassa. Hän ampui vaimoansa, hän ampui
Zillaa nyt aamupäivällä. Zilla voi tuskin jäädä henkiin.»
KAHDESKOLMATTA LUKU.
1.
Hän ajoi kaupunginvankilaan, ei sokeasti, vaan tavattoman huolekkaan varovasti, niin huolekkaasti kuin vanha mummo siirtäessään kukkaa ruukusta toiseen. Se esti häntä katsomasta kohtalon inhaa silmiin.
Vahtimestari sanoi: »Ei. Vankeja saa tavata vasta puoli neljä — se on käyntiaika.»
Kello oli kolme. Puoli tuntia istui Babbitt ja katseli erästä almanakkaa ja valkeaksirapatulla seinällä tikuttavaa kelloa. Tuoli oli kova ja epämukava ja nariseva. Ihmisiä kulki huoneen läpi, ja hänestä tuntui kuin he olisivat tuijottaneet häneen. Hänet täytti taistelunhaluinen raivo, ja se muuttui sen koneiston peloksi, joka vain jauhoi: Paul — Paul —