Tasan kello puoli neljä hän lähetti sisään korttinsa.
Vahtimestari palasi ilmoittaen: »Riesling sanoo, ettei hän halua tavata teitä.»
»Te olette hullu! Te ette sanonut hänelle minun nimeäni! Sanokaa hänelle, että George tahtoo tavata häntä. George Babbitt.»
»Joo, niin minä juuri sanoin. Hän sanoi, ettei hän tahdo tavata teitä.»
»Päästäkää minut kumminkin sisään joka tapauksessa.»
»Se ei käy. Ellette ole hänen asianajajansa ja ellei hän tahdo teitä tavata, ei siitä asiasta ole enempää sanomista.»
»Mutta, Herra Jumala — — — Kuulkaa nyt, saanko puhua vanginvartijan kanssa?»
»Hän ei nyt ehdi. Ja teidän on paras jättää — — —»
Babbitt tuli ihan hänen nokkansa eteen. Vahtimestari muutti äkkiä äänensävyä ja sanoi rauhoittavasti: »Voisittehan tulla takaisin ja yrittää huomenna. Arvatenkin se miesparka on vähän päästä pyörällä.»
Babbitt ajoi, ei varovasti tai huolellisesti, vaan kiukkuisesti pyyhkäisten kuorma-autojen ohi välittämättä ohjaajien kirouksista, Raatihuoneelle; pyörät raapaisivat jalkakäytävän reunaa hänen pysäyttäessään; hän juoksi ylös marmoriportaita pormestarin, mr. Lucas Proutin, virkahuoneeseen. Hän lahjoi ovipojan dollarilla; pääsi silmänräpäyksessä sisään ja sanoi: »Muistattehan minut, mr. Prout? Babbitt — Propagandakerhon varapuhemies — agiteerasin teidän hyväksenne vaaleissa. Sanokaa, oletteko kuullut Riesling-raukan asiaa? Minä tahtoisin saada määräyksen, että kaupunginvankilan vanginvartija tai miksi sitä sanotaan, päästää minut hänen luokseen. Hyvä. Kiitoksia paljon.»