»Niinkö sanot! Sinun pitää pitää minusta, minä olen niin yksinäinen!»
»No, kyllä sinun taas on hyvä olla, kun vaimosi tulee kotiin.»
»Ei, minä olen aina yksin!»
Louetta pani kätensä ristiin leuan alle, joten Babbitt ei uskaltanut koskea häneen, huokasi vain:
»Kun minä olen huonolla tuulella ja — — —» Hän oli vähällä ruveta puhumaan Paulin tragediasta, mutta se oli liian pyhä rakkaudenkin diplomatialle — — — »kun väsyn konttoriin ja kaikkiin, on minusta hauska katsoa kadun yli ja ajatella sinua. Tiedätkö, minä näin sinusta kerran unta!»
»Oliko se kaunis uni?»
»Ihana.»
»Vai niin. Mutta tiedäthän, että unet tavallisesti ovat todellisuudessa vastakohtia. Nyt minun täytyy rientää sisään.» Louetta nousi.
»Ei, älä mene vielä, Louetta-kiltti!»
»Minun täytyy. Minunhan on pidettävä huolta vieraistani.»