»Kiitos, voinhan sen tehdä. Niin. Onhan siitä aikaa, kun viimeksi on puhuttu, Doane! Minä olen ollut — — — hm — — — vahinko, ettet tullut viime luokkakokoukseen.»
»Oo — — — kiitos vain.»
»Mitä sanovat ammattiyhdistykset? Asetutko ehdokkaaksi pormestarinvaalissa taas?»
Doane tuntui hermostuneelta. Hän selaili kirjansa lehtiä. Hän sanoi: »Ehkäpä kyllä», mutta niin välinpitämättömästi kuin se ei olisi mitään erikoista, ja hymyili.
Babbitt piti siitä hymystä ja etsi keskustelunainetta: »Minä näin metkan kabaretin New Yorkissa: Se oli seurue 'Huomenta, Hunajahuuli' Mintonin hotellista.»
»Jaa, ne on kauniita tyttöjä. Minä tanssin siellä eräänä iltana.»
»Mitä? Huvittaako sinua tanssi?»
»Tietty se. Minä pidän enemmän tanssista ja kauniista naisista ja hyvästä ruuasta kuin mistään muusta maailmassa. Niinkuin useimmat miehet.»
»Mutta, perhana, Doane, minä luulin, että sinä ja sinun kaltaisesi tahdoitte riistää meiltä hyvän ruoan ja kaiken muun.»
»Ei. Ei ensinkään. Minä soisin vain näkeväni myöskin esimerkiksi vaatturityöläiset pitämässä kokoustaan Ritzin hotellissa ja toimeenpanemassa tansseja kokouksen jälkeen! Eikö se ole järkevää?»