Hän oli usein ja perusteellisesti tarkastanut nuoria tyttöjä, jotka polttivat Zenithin ravintoloissa, mutta hän tunsi vain yhden naisen, joka poltti — — — mrs. Sam Doppelbraun, lyhytaikaisen naapurinsa. Hän sytytti juhlallisesti Tanisin paperossin, katseli löytääkseen jotakin, mihin olisi voinut panna tulitikun, ja pisti sen taskuunsa.
»Te kaipaatte varmaankin sikaria, miesparka!» kuhersi Tanis.
»Onko Teillä mitään sitä vastaan?»
»Ei, minä rakastan hyvän sikarin savua, se on niin hauskaa ja — — — niin hauskaa ja miehevää! Te löydätte tuhkakupin minun arkihuoneestani vuoteen vieressä olevalta pöydältä, jos olette niin kiltti, että käytte sen noutamassa.»
Hänen makuuhuoneensa sai Babbittin hämilleen; leveä vuode, orvokinvärinen silkkipeite, orvokinväriset kultareunaiset uutimet, kiinalainen Chippendale-piironki ja hämmästyttävä rivi kenkiä korkeavartisissa lesteissä, joiden päällä oli silkkisukkia. Hän tunsi, että hänen tavassaan tulla sisään tuhkakuppi kädessään oli oikea huolettomuuden sävy. »Tyhmeliini, semmoinen kuin Verg Gunch, yrittäisi jotakin leikkipuhetta siitä, että sai nähdä hänen makuuhuoneensa, mutta minä otan asian välinpitämättömänä, tavallisena satunnaisuutena.» Hän ei ollut välinpitämätön jälkeenpäin. Tyytyväisyys toveruuteen oli poissa, ja häntä kiusasi himo koskettaa emäntänsä kättä. Mutta joka kerta, kun hän kääntyi tätä kohti, oli paperossi tiellä. Se oli kilpenä heidän välillään. Babbitt odotti, kunnes hän olisi polttanut sen loppuun, mutta kun hän riemuiten näki hänen sammuttavan sitä tuhkakuppiin, sanoikin Tanis: »Ettekö tahtoisi antaa minulle vielä toista paperossia?» Ja toivottomana näki Babbitt jälleen ohuen savun ja kauniin käden olevan aitana heidän välillään. Babbitt ei ollut ainoastaan utelias saamaan selvää, sallisiko Tanis hänen pitää kättänsä (puhtaimmassa ystävyydessä tietysti!), vaan suorastaan riutui sen kaipuusta.
Pinnalla ei tästä hermostuttavasta draamasta näkynyt mitään. He puhelivat hilpeästi viileistä matkoista Kaliforniaan ja Chum Frinkistä. Kerran sanoi Babbitt tahdikkaasti:
»Minä en todellakaan hyväksy sellaisia junkkareita — paheksun tosiaankin ihmisiä, jotka tarjoavat itse itseänsä vieraisille, mutta minulla on ikäänkuin semmoinen tunne, että minä tulen syömään illallista viehättävän mrs. Tanis Judiquen kanssa tänä iltana. Mutta te olette kai arvatenkin jo varattu monelle muulle taholle?»
»Hm, minä ajattelin hiukan mennä eläviin kuviin. Niin, minun ehkä tosiaankin pitäisi mennä ulos hengittämään vähän raitista ilmaa.»
Hän ei kehoittanut Babbittia jäämään, mutta ei viitannut lähtemäänkään. Babbitt ajatteli: »On parasta, että menen. Hän tulee sallimaan, että jään. Siitä voi tulla jotakin — ja se ei sovi, että minä sotkeudun — — — mihinkään — — — se ei sovi — — — minun täytyy lähteä tieheni.»
Sitten: »Ei! Se on jo myöhäistä.»