Kello seitsemän hän äkkiä sieppasi pois Tanisin paperossin ja tarttui kiivaasti hänen käteensä:
»Tanis, älkää kiusatko minua! Mehän olemme — — — tässä me istumme, kaksi yksinäistä olentoa ja olemme hurjan onnellisia yhdessä! Ainakin minä olen. Minä en ole koskaan ollut niin onnellinen! Ah, antakaa minun jäädä! Minä nelistän leikkelekauppaan ja ostan jotakin — kylmää kananpoikaa esimerkiksi — tai kylmää kalkkunaa — ja sitten syömme hienon pienen päivällisen, ja jos Te sitten tahdotte ajaa ulos minut, niin minä olen kiltti kuin lammas ja menen.»
»Hm — niin — se olisi hauskaa», sanoi Tanis.
Eikä vetänyt myöskään kättään pois. Babbitt puristi sitä vavisten ja meni horjuen ottamaan päällysnuttuaan. Leikkelekaupassa hän osti hyvin merkillisen ruokavaraston, joka oli valittu vain pitäen silmällä, millä oli suurin hinta. Toisella puolella katua olevasta apteekista hän soitti vaimolleen:
»Minun täytyy saada eräs asiakas allekirjoittamaan kontrahdin, ennenkuin hän lähtee kaupungista kahdentoista junalla. Minä en tule kotiin ennenkuin vasta myöhään. Älä istu odottamassa. Suutele Tinkaa ja sano hyvää yötä!»
Toivehikkaana hän palasi Tanisin huoneistoon.
»Paha poika, joka ostaa näin paljon ruokaa!», oli Tanisin tervehdys. Mutta ääni oli iloinen, hymy hyväksyvä. Babbitt auttoi häntä pienessä valkoisessa keittiössä, pesi vihannekset, avasi oliivipullon. Tanis lähetti hänet kattamaan pöytää, ja kun hän tallusteli arkihuoneeseen, otti kaapista veitsiä ja kahveleita, tunsi hän itsensä hurjan kotiutuneeksi.
»Nyt on vain ratkaistava, mikä puku teidän on pantava päällenne. Minä en voi ratkaista, onko teidän otettava hienoin iltapukunne vai aukaistava hiuksenne ja otettava yllenne lyhyet hameet ja oltava olevinanne nuori tyttö.»
»Minä aion syödä päivällistä aivan niinkuin olen, tässä vanhassa chiffonirievussa. Ja ellette siedä Tanista sillä tavoin, niin voitte mennä kerhoonne syömään päivällistä.»
»Siedäkö teitä?» Babbitt taputti häntä olalle. »Pikkuinen, te olette sukkelin ja viehättävin ja paras nainen, minkä milloinkaan olen tavannut! Tulkaa nyt, Lady Wycombe, jos haluatte tarttua Zenithin herttuan käsivarteen, niin defileeraamme grandifikille aterialle.»