»Ei, hitto soi, sitä minä en tee! Minä en lähesty häntä viikkoon.»
Hän oli Panisin luona kello neljä.
3.
Babbitt, joka kerran oli ohjannut tai ainakin näyttänyt ohjanneen elämänsä intohimottomaan, mutta työteliääseen ja terveeseen uomaan, joutui näiden kahden viikon aikana himojen ja sangen huonon whiskyn ja kaikkien niiden selkkausten aalloille, joita uudet tuttavuudet tuovat mukanaan. Nämä väkivaltaiset uudet läheiset ystävät vaativat paljon enemmän huomaavaisuutta kuin vanhat. Joka aamu hän tunnusti synkkänä kaikki edellisen illan teot tyhmyyksiksi. Pää jyskyttäen ja huulet ja kieli paperossien kirvelyksessä hän laski hämmästyneenä juomiensa drinkkien lukumäärää ja ähkäisi: »minun täytyy lopettaa!» Hän oli lakannut sanomasta: »minä lopetan» sillä niin päättäväinen kuin hän olikin päivänkoitteessa, ei hän ainoanakaan iltana ollut voinut hillitä himoansa.
Hän oli tavannut Tanisin ystäviä. Hänet oli palavalla kiireellä, kuten ainakin yön ihmisten keskuudessa, jotka juovat ja tanssivat ja räyhäävät ja aina pelkäävät hiljaisuutta, otettu jäseneksi Tanisin seuraan, jolla oli nimenä »Konttikunta». Hän tapasi heidät ensimmäisen kerran erään päivän jälkeen, jolloin hänellä oli ollut erikoisen paljon työtä, ja hän oli toivonut saavansa istua rauhassa Tanisin kanssa ja hitaasti juoda tämän ihailua.
Jo alhaalla eteisessä hän saattoi kuulla kirkumista ja naurua ja gramofonin vingutusta. Kun Tanis aukaisi oven, näki Babbitt fantastisten olentojen tanssivan paperossin savun sumussa. Pöydät ja tuolit oli siirretty seinän viereen.
»Kuule, eikö se ole ihanaa!» lepersi Tanis, »Carrie Nork keksi tämän mainion tuuman! Hänestä oli aika panna toimeen kutsut ja hän soitti Konttikunnalle ja käski heidän tulla… George, tämä on Carrie.»
Carrie oli samalla kertaa matroona ja ikä-impi, edustaen molempien vähemmän miellyttäviä puolia. Hän oli kenties nelikymmenvuotias, hänen tukkansa oli epämääräisen tuhkanvaalea, ja joskin hänen povensa oli litteä, olivat sen sijaan lonkat sitä leveämmät. Hän tervehti Babbittia tirskumalla:
»Tervetuloa meidän pieneen seuraamme! Tanis sanoo, että te olette oikein mukiinmenevä.»
Odotettiin ilmeisesti, että Babbitt tanssisi, olisi poikamainen ja leikkisä Carrien kanssa, ja hän tekikin kaiken voitavansa, hän laahusti häntä ympäri huonetta, törmäsi toisia pareja, lämpöjohtoa, salakavalasti vaanivia tuolin jalkoja vasten. Tanssiessaan häh tarkkasi Konttikunnan toisia jäseniä: eräs oli laiha, nuori neiti, joka näytti kunnolliselta, itserakkaalta ja ivalliselta; toinen taas nainen, jota hän ei koskaan oikein saattanut muistaa; kolme teikarimaisesti puettua ja vähän naismaista nuorukaista — baaripassareita tai ainakin siihen ammattiin syntyneitä; eräs hänen itsensä ikäinen liikkumaton, omahyväinen mies, jota Babbittin läsnäolo harmitti.