Koko Rastaslaaksoyritys osoitti, että Babbitt, vaikka hän todella inhosi ihmisiä, jotka olivat tunnettuja huijareita, ei ollut aivan ymmärtämättömän rehellinen. Vuokraajat ja ostajat katsovat paremmaksi, että välittäjät eivät kilpaile heidän kanssaan olemalla itse vuokraajina ja ostajina, vaan valvovat vain asiakkaittensa etuja. Yleisesti luultiin, että toiminimi Babbitt-Thompson oli vain Rastaslaakson asiamies todellisen omistajan, Jake Offuttin laskuun, mutta tosiasia oli, että Babbitt ja Thompson omistivat kaksiseitsemättä prosenttia laaksosta, Zenithin raitiotieyhtiön toimeenpaneva johtaja kahdeksankolmatta prosenttia, ja Jake Offuttilla (ammattipoliitikko, pikku tehtailija, tupakkaapureksiva vanha huijari, jonka mielitekoja oli samea politiikka, liikediplomatia ja vääryydenteko pokerpelissä) oli vain kymmenen prosenttia, jotka Babbitt ja raitiotieherrat olivat hänelle antaneet, jotta hän »selvittäisi» terveydenhoidontarkastajat, palotarkastajat ja valtion kiinteistörekisterin asiamiehen.
Mutta Babbitt oli hyveen kannattaja. Hän puhui kieltolain puolesta, vaikka ei sitä käytännössä itseensä sovelluttanut; hän ylisti, vaikka ei noudattanut, automobiiliajon vauhtiasetuksia; hän maksoi velkansa; hän antoi avustustaan kirkolle, Punaiselle Ristille ja N.M.K.Y:lle; hän noudatti ammattikuntansa tapoja ja puijasi ihmisiä vain mikäli se oli ennakkotapausten pyhittämää; hän ei alentunut milloinkaan varsinaisiin huijaustemppuihin vaikka, kuten hän selitti Paul Rieslingille: »Tietenkään en sillä tarkoita, että jokainen kirjoittamani ilmoitus olisi kirjaimellisesti tosi tai että aina uskoisin kaikki, mitä sanon, kun pidän voimakkaan puheen tavaran puolesta jollekin ostajalle. Katsos — katsos, asia on näin. Ensinnäkin on kiinteimistön omistaja saattanut liioitella antaessaan asian minun haltuuni, eikä totisesti ole minun asiani ruveta sormella osoittamaan päämiestäni valehtelijaksi. Ja sitten ovat ihmiset niin peijakkaan petollisia itse, että he suorastaan olettavat, että heille joka tapauksessa jotakin valehdellaan, joten saisin valehtelijan maineen kuitenkin, vaikka olisin niin idioottimainen, että en vähääkään 'bluffaisi'. Itsepuolustukseksi täytyy minun ajaa omaa asiaani, niinkuin puolustusasianajajan on ajettava syytetyn asiaa — onhan hänen selviömäinen velvollisuutensa, vai mitä, esittää miesraukan hyviä puolia? Johan tuomarikin paheksuisi semmoista asianajajaa, joka jättäisi sen tekemättä, vaikka molemmat tietäisivätkin, että mies on syyllinen. Mutta minä en missään tapauksessa koristele totuutta sillä tavalla kuin Cecil Rountoce tai Thayer tai muut välittäjät. Minä olen tosiaan sitä mieltä, että mies, joka pyrkii ansaitsemaan rahaa suorastaan valehtelemalla, olisi ammuttava.»
Babbittin arvo hänen asiakkaittensa silmissä tuli harvoin niin selvästi näkyviin kuin tänä aamuna hänen neuvottelussaan kello puoli kaksitoista Conrad Lyten ja Archibald Purdyn kanssa.
5
Conrad Lyte oli kiinteistöhuijari. Hän oli hermostunut huijari. Ennenkuin aloitti pelinsä, hän kysyi neuvoa pankkimiehiltä, juristeilta, arkkitehdeiltä, rakennusurakoitsijoilta ja niin monelta näiden konttoristilta ja pikakirjoittajalta kuin suinkin saattoi. Hän oli rohkea yrittäjä eikä pyytänyt mitään muuta kuin täyden vakuuden rahansijoituksilleen, saada olla puuttumatta yksityiskohtiin ja sen kolmen- tai neljänkymmenen prosentin voiton, jonka, kaikkien asiantuntijain arvion mukaan, tienraivaaja oli kohtuudella oikeutettu saamaan tappionuhastaan ja ennakkoälystään. Hän oli pienehkö mies, jolla oli lyhyt hiirenkarvainen harmaa tukka ja vaatteet, jotka aina, vaikka olisivat olleet tehdyt kuinka hyvin tahansa, tekivät nukkavierun vaikutuksen. Hänen silmäinsä alla oli puoliympyrän muotoiset renkaat, ikäänkuin niitä olisi painettu hopeadollarilla, jonka jälki oli jäänyt näkyviin.
Aivan erikoisesti ja aina kysyi Lyte Babbittin neuvoa ja luotti tämän hitaaseen varovaisuuteen.
Puoli vuotta sitten oli Babbitt saanut tietää, että eräs Archibald Purdy, maustetavarankauppias epämääräisessä, Linton-nimisessä asuntokorttelissa, puheli aikeistaan perustaa lihapuoti maustepuotinsa viereen. Babbitt otti selvän naapuritonttien omistajista ja havaitsi, että Purdy omisti nykyisen puotinsa, mutta ei juuri vieressäolevaa arvokasta tonttia. Hän neuvoi Lyteä ostamaan tämän tontin yhdestätoistatuhannesta dollarista, vaikka vuokrien nojalla tehty arviointi ei osoittanut tontin arvoksi edes yhdeksäätuhatta. Vuokrat, selitti Babbitt, olivat liian alhaiset; ja kun he vain odottavat, saavat he kyllä Purdyn suostumaan heidän hintaansa. (Tämä oli Kaukonäköisyyttä.) Hänen täytyi väkisin pakottaa Lyte ostamaan. Hänen ensimmäinen työnsä Lyten asiamiehenä oli vuokran koroittaminen tontilla olevasta ränstyneestä puotirähjästä. Sen vuokraaja haukkui pahanpäiväisesti, mutta maksoi.
Nyt tuntui Purdy halukkaalta ostamaan, mutta hänen viivyttelynsä maksoi hänelle kymmenentuhatta dollaria ylimääräistä — sen palkinnon, minkä yhteiskunta maksoi Lytelle siitä hyvästä, että hän käytti välittäjää, jolla oli Kaukonäköisyyttä, joka ymmärsi Tehokkaita Etuja, Strateegisia Asenteita, Psykologisia Hetkiä, Aliarviointia ja Myymisen Taitoa.
Lyte saapui hilpeänä neuvotteluun. Hän oli ihastunut Babbittiin tänä aamuna ja nimitti häntä »vanhaksi kunnon mieheksi». Purdy, maustekauppias, pitkänenäinen, juhlava mies, ei näyttänyt antavan yhtä suurta arvoa Babbittille ja hänen Kaukonäköisyydelleen, mutta Babbitt oli häntä vastassa konttorin pääovella ja saattoi hänet yksityishuoneeseensa ystävällisin huudahduksin, kuten »Tätä tietä, veli Purdy!» Hän otti esiin koko laatikon sikareja kirjekaapista ja tyrkytti niitä vierailleen. Hän työnsi heidän tuolejansa kaksi tuumaa eteen- ja kolme tuumaa taaksepäin, mikä teki vieraanvaraisen vaikutuksen, asettui selkänojaan omalle tuolilleen ja näytti pyöreältä ja pyylevältä. Mutta hän puhutteli heikkoluonteista maustekauppiasta määrätietoisesti.
»Joo, veli Purdy, meillä on ollut muutamia koko houkuttelevia tarjouksia teurastajien ja muiden sensemmoisten puolelta teidän puotinne naapuritontin suhteen, mutta minun onnistui saada veli Lyte suostumaan siihen, että ensin antaisimme teille tilaisuuden sen ostoon. Minä sanoin Lytelle: 'Olisihan ikuinen häpeä', sanoin, 'jos joku toinen avaisi mauste- ja ruokatavarakaupan ihan vieressä ja hävittäisi Purdyn hyvään alkuun päässeen liikkeen.' Varsinkin — » Babbitt kumartui eteenpäin ja hänen äänensä oli syvä —, »olisi paha, jos joku suurliike saisi sinne haaraosastonsa ja alkaisi myydä alihintaan, kunnes olisi tehnyt lopun kilpailusta ja pakottanut teidät väistymään!»