Purdy otti kiivaasti laihat kätensä taskuistaan, nykäisi ylös housujaan, pisti taas kätensä taskuun, keinuttelihe taapäin raskaalla tammituolilla ja koetti näyttää huolettomalta väittäessään vastaan:
»Joo, joo, ne on kyllä kovia kilpailijoita. Mutta mahdattekohan tietää, mikä elävöittävä vaikutus mieskohtaisella tuttavuudella on liikkeessä, joka rakentuu lähimpään naapuristoon.»
Suuri Babbitt hymyili. »Se sillä on. No niin, kuten tahdotte. Me ajattelimme antaa teille etuoikeuden. Mutta näin ollen — — —»
»Ei, kuulkaahan nyt!» vikisi Purdy. »Minä tiedän varmaan, että jokseenkin samansuuruinen tontti, ihan lähellä, myytiin alle kahdeksantuhannenviidensadan; siitä ei ole kahtakaan vuotta, ja te pyydätte minulta neljäkolmattatuhatta dollaria! Minunhan olisi pakko ottaa kiinnityksiä Minä olisin valmis maksamaan kaksitoistatuhatta, mutta — — — hyvä Jumala, mr. Babbitt, tehän pyydätte enemmän kuin sen kaksinkertaisen arvon! Ja uhkaatte kukistaa minut, ellen ota sitä!»
»Purdy, tuosta puheesta minä en pidä. En ollenkaan. Oletatteko, että Lyte ja minä olisimme katalia ja haluaisimme vain kukistaa lähimäisemme. Ettekö luule meidän tietävän, että meidän oma etumme vaatii, että jok'ikinen Zenithissä on hyvissä varoissa. Mutta sehän ei kuulu asiaan. Kuulkaas nyt mitä minä sanon: me alennamme hinnan kolmeenkolmattatuhanteen — viisituhatta käteistä ja jäännös kiinnitystä vastaan, ja jos haluatte purkaa sen vanhan hökkelin ja rakentaa, niin luultavasti Lyte kyllä myöntää teille rakennuslainan hyvillä, edullisilla ehdoilla. Peijakas, mies, me olisimme iloisia, jos voisimme tehdä teille palveluksen. Me emme harrasta ulkomaalaisia maustetrusteja enempää kuin te. Mutta eihän ole järjellistä odottaa, että uhraisimme yksitoistatuhatta tai enemmän vain naapurisovun vuoksi, vai pitäisikö teidän mielestänne? Mitä sanotte, Lyte? Suostutteko tinkimään?»
Lämpimästi pitämällä Purdyn puolta sai Babbitt hyväntahtoisen mr. Lyten alentamaan hinnan yhteenkolmattatuhanteen dollariin. Otollisella hetkellä otti hän esiin eräästä laatikosta kontrahdin, jonka hän oli antanut miss McGounin nakuttaa koneella valmiiksi, ja pisti sen Purdyn käteen. Hän pudisti avuliaasti täytekynäänsä ollakseen varma, että se piirsi, ojensi sen Purdylle ja katsoi hyväksyvästi, kun tämä allekirjoitti.
Työ, jolla oli yleistä merkitystä, oli valmistumassa. Lyte oli voittanut yli yhdeksäntuhatta dollaria, Babbitt oli voittanut neljäsataaviisikymmentä dollaria välityspalkkiota. Purdy oli, nykyaikaisen finanssilaitoksen herkän mekanismin avulla, saanut liikehuoneiston, ja ennen pitkää saisivat Lintonin onnelliset asukkaat yllin kyllin lihaa hintoihin, jotka olivat vain mitättömän vähän korkeammat kuin keskikaupungilla.
Se oli ollut miehekäs kamppailu, mutta jälkeenpäin tunsi Babbitt mielensä masentuneeksi. Tämä oli ainoa todella hauska taistelu, jonka hän oli alunpitäen suunnitellut. Nyt ei hänellä lähitulevaisuudessa ollut edessä muuta kuin pikkupoimintoja, vuokrien arviointien, kiinnitysten pikkupoimintaa.
Hän mutisi: »Inhoittaa ajatella, että se vanha saituri Lyte pistää taskuunsa melkein koko voiton, vaikka minä tein kaiken työn. Ja — — — Mitä muuta minun olikaan tänään tehtävä? Tekisi mieleni ottaa kunnollinen loma. Tehdä automatka. Jotakin.»
Hän hypähti pystyyn jälleen vilkastuneena ajatellessaan lunchia, josta hän oli sopinut Paul Rieslingin kanssa.