VIIDES LUKU.
1.
Babbittin tekemät valmistelut, jotta hän voisi jättää konttorin omiin hoteisiinsa puolitoistatuntisen lunch-loman ajaksi, olivat hiukkasta vähäisemmät kuin yleisen Euroopansodan suunnittelut.
Hän sanoi ärtyisästi miss McGounille: »Milloin te olette lunchilla? Jaha, katsokaa, että miss Bannigan on sillä välin sisällä. Sanokaa hänelle, että jos Wiedenfeldt soittaa, niin sanokoon sille, että minä jo olen ryhtynyt tekemään kauppakirjaa. Niin tosiaankin — muistuttakaa minua huomenna, että annan Pennimanin tehdä sen. Ja sitten, jos joku tulee kysymään halpaa taloa, niin muistakaa, että meidän täytyy tyrkyttää jollekin se paikka siellä Bangor Roadin varrella. Jos on jotakin asiaa, niin minä olen Atleettikerhossa. Ja sitten — — —? ja sitten — — — Minä tulen takaisin kello kaksi.»
Hän pyyhki sikarintuhkaa pois liivistään. Sijoitti erään vaikeastivastattavan kirjeen ylimmäksi keskeneräisten töiden kasaan, jotta olisi pakko ryhtyä siihen iltapäivällä. (Kolmena päivänä perätysten hän oli nyt ennen lunchia pannut saman vastaamattoman kirjeen keskeneräisten töiden kasaan.) Hän kyhäsi eräälle keltaiselle tapettimallinpalaselle muistiinpanon: »V. talojen ovet», mikä antoi hänelle mieluisan tunteen, ikäänkuin hän jo olisi toimittanut kyseenalaiset vuokratalojen ovet.
Hän huomasi polttavansa taas uutta sikaria. Hän heitti sen pois murahtaen: »Saakeli, minä luulin sinun lopettaneen sen peevelin polttelemisen!» Hän pisti sankarillisesti sikarilaatikon taas kirjekaappiin, lukitsi sen, pani avaimen vielä hankalampaan paikkaan ja mutisi vihaisena: »Minun pitäisi tosiaan hoitaa itseäni. Ja minä tarvitsen enemmän liikuntoa — minä kävelen tästedes jalkaisin kerhoon joka päivä — sen teen — jokaikinen päivä — se alinomainen autolla-ajo saa olla lopussa.»
Päätös sai hänet tuntemaan itsensä malli-ihmiseksi. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän kuitenkin totesi, että tänään sentään oli liian myöhäistä mennä jalan.
Biilin käyntiinpano ja livauttelu liikenteeseen vei hiukan enemmän aikaa kuin puolineljättä kadunväliä pitkän tien jalankulkeminen olisi vaatinut.
Ajaessaan hän katseli rakennuksia tuttavallisen myötätuntoisesti.
Vieras, joka äkkiä olisi joutunut Zenithin liikekeskustaan, ei olisi voinut sanoa, oliko hän jossakin Oregonin vai Georgian, Ohion vai Mainen, Oklahoman vai Manitoban kaupungissa. Mutta Babbittista oli joka tuumanala luonteenomainen ja mielenkiintoisa. Kuten aina totesi hän, että California Liiketalo vastapäätä katua oli kolmea kerrosta matalampi ja siis kolmea kerrosta vähemmän kaunis kuin Reeves Liiketalo. Kuten aina kulkiessaan Kengänkiilloitussalonki Partenonin, yksikerroksisen puodin ohi, joka valtavan California Liiketalon mahtavan graniitti- ja tiilimassan rinnalla oli kuin uimahuone kallion kainalossa, huomasi hän: »Peijakas, minunhan olisi pitänyt antaa kiilloittaa kenkäni tänään! Sen minä aina unohdan.» Simplexin konttorikalusteliikkeen, the National Cash Register asioimiston edustalla hän kaipasi diktafonia ja kirjoituskonetta, johon on yhdistetty laskukone, niinkuin runoilija kaipaa nelitaitteisia kirjoja tai lääkäri radiumia.