»No, tietenkään minä en juuri sitä tarkoita — luullakseni. Luonnollisesti — kilpailu — synnyttää parhaan — luontainen valinta — mutta — —. Mutta minä tarkoitan: Ota kaikki nuo pojat, jotka me tunnemme ja joita nyt juuri on täällä kerhossa. He näyttävät täysin tyytyväisiltä kotioloihinsa ja liiketoimintaansa ja tekevät propagandaa Zenithin ja Kauppiasyhdistyksen hyväksi ja pauhaavat, että asukasluku on kohotettava miljoonaan. Minä lyön vetoa, että jos voisit nähdä heidän ajatuksensa, huomaisit, että kolmasosa heistä on koko tyytyväisiä vaimoonsa, lapsiinsa ja konttoriinsa; kolmas osa tuntee itsensä jollakin tavoin levottomaksi, mutta ei tahdo sitä tunnustaa; ja kolmas osa on syvästi onneton ja tietää sen. He inhoavat koko tätä touhuavaa, rauhatonta menoa, he ovat kyllästyneitä vaimoihinsa ja pitävät perheitänsä typeryytenä — ainakin he ovat lopen työlästyneitä neljänkymmenen tai viidenviidettä iässä — ja he inhoavat koko touhua, ja olisivat — — Minkävuoksi sinä luulet niin monta 'käsittämätöntä' itsemurhaa tapahtuvan? Minkävuoksi niin moni Vakaa Kansalainen syöksyy suoraan sotaan? Luuletko sinä, että se on vain patriotismia?»
Babbitt pärisi: »Mitä sinä oikein tahdot? Luuletko sinä, että me olemme maailmassa vain senvuoksi, että saisimme vain — niinkuin sanotaan — 'nukkua ruusujen päällä'? Luuletko sinä, että ihminen on luotu vain nauttimaan onnea?»
»Miksei? Vaikka en minä tosiaan ole koskaan tavannut ketään, joka olisi tiennyt mitä peijakasta varten ihminen tosiaankin on luotu.»
»No niin, mutta sen me tiedämme — eikä vain Raamatusta, vaan sehän lankee luonnostaan — että mies, joka ei tartu kiinni ja tee velvollisuuttaan, vaikka se häntä joskus tympäiseekin, ei ole mitään muuta kuin — niin, hän on suoraan sanoen vetelys. Hulttio kerrassaan! Ja mihin sinä oikein pyrit? Sano suoraan! Jos mies on kyllästynyt vaimoonsa, tarkoitatko sinä tosissasi, että hänellä on oikeus jättää tämä pulaan ja livistää tai vielä ampua itsensä?»
»Herra Jumala, en minä tiedä mitä 'oikeuksia' miehellä on! Enkä tiedä mitään parannuskeinoa elämän inhoon. Jos tietäisin, niin olisin ainoa filosofi, joka tuntee elämän lääkkeen. Mutta sen tiedän, että kymmenen kertaa useammalle ihmiselle kuin mitkä sen tunnustavat, on elämä ikävä ja tarpeettoman ikävä; ja minä luulen tosiaan, että jos olisimme aviomiehiä ja joskus sanoisimme sen suoraan, sen sijaan, että olemme kilttejä ja kärsivällisiä ja alistuvaisia kuusikymmentä vuotta ja sitten kilttejä ja kärsivällisiä ja kuolleita loput iankaikkisuutta, niin silloin voisimme mahdollisesti tehdä elämän hiukan viihtyisämmäksi.»
He eksyivät mietiskelyjen sokkeloihin. Babbitt tunsi itsensä noloksi ja epävarmaksi. Paul sensijaan oli rohkea, mutta ei ihan varma siitä, missä suhteessa hän oli rohkea. Silloin tällöin yhtyi Babbitt äkkiä johonkin Paulin lausuntoon, joka oli ristiriidassa kaiken sen kanssa, mitä hän oli sanonut velvollisuuden ja kristillisen kärsivällisyyden puolustukseksi, ja joka kerta näin tehdessään hän tunsi omituista, häikäilemätöntä iloa. Hän sanoi vihdoin:
»Mutta kuulehan, ystäväni, sinä puhut ummet ja lammet olojen mullistamisesta, mutta et koskaan mullista niitä. Mikset sitä tee?»
»Ei sitä tee kukaan. Tottumus on liian voimakas. Mutta — Georgie, minä olen suunnitellut yhtä ainoata pientä kujetta — huihai, älä pelästy, yksivaimoisuuden vanha vartija; se on sangen säädyllistä. Se näyttää olevan päätetty nyt, vai mitä — vaikka Zilla tietysti edelleenkin nuuskii jotakin hienoa ja kallista kesäpaikkaa Atlantic Cityssä tai jossakin sensemmoisessa, missä on säteilevää valoa ja kehvellettyjä cocktaileja ja liuma jazzpoikia, joiden kanssa saa tanssia — mutta Babbittit ja Rieslingit matkustavat lopulta kuitenkin Lake Sunasquamiin, eikö niin? Miksemme sinä ja minä voisi keksiä jotakin tekosyytä — meillä on esim. liiketoimia New Yorkissa — ja matkustaa Maineen neljää, viittä päivää ennen heitä ja vain kuljeksia ympäri itseksemme ja poltella ja noitua ja olla luonnollisia?»
»Mainiota! Suurenmoinen aate!» ihaili Babbitt.
Neljääntoista vuoteen hän ei ollut lähtenyt lomalle ilman vaimoansa, eikä kumpikaan heistä oikein uskonut saattavansa tehdä niin uhkarohkeata tekoa. Monet Atleettikerhon jäsenet matkustivat maalle ilman vaimojansa, virallisen selityksen mukaan metsästämään ja kalastamaan, kun taas Babbittin ja Paul Rieslingin pyhänä ja muuttumattomana askarteluna oli golf, autoretket ja bridge. Sekä kalamiehille että golfinpelaajille olisi totunnan muutos merkinnyt vakiintuneen säännön rikkomista, joka olisi loukannut kaikkia oikeinajattelevia ja säännöllisiä kansalaisia.