Babbitt pauhasi: »Miksemme lyö nyrkkiä pöytään ja sano:
»'Me matkustamme edeltä ja sillä hyvä!' Mitäs luvatonta siinä on? Sano yksinkertaisesti Zillalle — — —»
»Ei sitä niin vain sanota Zillalle mitään. Veliveikkonen, hän on melkein yhtä suuri moralisti kuin sinä, ja jos minä sanoisin hänelle totuuden, luulisi hän, että me aioimme tavata joitakin naisia New Yorkissa. Ja Myrakin — hän ei tosin näyki koskaan niinkuin Zilla, mutta hän kummastelisi. Ja sanoisi: 'Etkö sinä siis tahdo, että minä tulen mukaasi Maineen? Minä en uneksisikaan semmoisesta, ellet sinä tahdo', ja sinä myöntyisit. Perhana! Heitetään keilaa hetki!»
Keilapelin aikana Paul oli vaiti. Kun he astelivat alas kerhon portaita puoli tuntia sen ajan jälkeen, jolloin Babbitt oli lujasti vakuuttanut miss McGounille olevansa jälleen paikalla, huokasi Paul: »Kuulehan, hyvä ystävä; minun ei olisi pitänyt puhua Zillasta niinkuin tein.»
»Mitä joutavia, täytyyhän ihmisen joskus purkaa mieltänsä.»
»Niin kyllä. Käytettyäni koko aamupäivän säädyllisyyden herjaamiseen olen kuitenkin siksi säädyllinen, että hävettää, kun pelastan henkiriepuni purkamalla suustani surkeita surujani!»
»Poju parka, sinun hermostosi on huonossa kunnossa. Minä aion viedä sinut pois täältä. Minä selvitän kyllä sen vyyhdin. Minä löydän tärkeää asiaa New Yorkiin ja tietysti — tarvitsen sinun apuasi rakennuksen katon suhteen. Ja kauppa menee tietysti myttyyn, ja silloin ei meidän auta muu kuin jatkaa matkaa edeltäpäin Maineen. Minä — Paul, jos niiksi tulee, niin en välitä, hyppäätkö sinä aitojen yli vai et. Minä haluan kyllä pysyä Säädyllisten maineessa, mutta jos sinä joskus sattuisit minua tarvitsemaan, niin heitän sen Hornan tuuttiin ja olen sinun puolellasi joka kerta! Ei sen puolesta, ettet sinä ole — en tietenkään tarkoita, että sinä milloinkaan tekisit mitään, joka voisi saattaa hyvän maineen vaaraan, mutta — — — Käsitätkö, mitä tarkoitan? Minä olen kömpelö vanha pokkelo ja minä tarvitsen sinun keveää, siroa otettasi. Me — peijakas, minä en voi seistä tässä lörpöttelemässä koko päivää! Toimeen! Tavataan pian! Terve!»
KUUDES LUKU.
1.
Hän unohti Paul Rieslingin iltapäivän mieluisissa puuhissa. Käytyään konttorissa, joka tuntui hitaasti kömpineen eteenpäin hänen poissaollessaan, hän saattoi erään muokattavan ostajan katsomaan erästä nelikerroksista taloa Linton-piirissä. Häntä elvytti uuden sikarinsytyttäjän miehessä herättämä ihastus. Kolme kertaa houkutteli sen uutuus häntä käyttämään sitä, ja kolme kertaa hän heitti puoliksipoltetun savukkeen menemään muristen: »Minun täytyy lakata polttamasta niin perhanan paljon!»