Myra huudahti hilpeästi: »Ylös siitä ja mene maata! Me hoidamme kyllä kaikki. Minä pidän huolen ovista. Ala mennä nyt vain!»
Monta minuuttia, monta tuntia, kaamean iankaikkisuuden oli hän valveilla, vapisten jonkinlaisessa alkeisen kauhun tilassa, ymmärtäen, että oli saavuttanut vapauden, ja miettien, mitä tekisi niin tuntemattomalla ja hämmentävällä seikalla kuin vapaus.
KYMMENES LUKU.
1.
Ei mikään asuntosikermä Zenithissä ollut päättävämmin kokeillut yhteensullomista kuin Revelstoke Arms, missä Paul ja Zilla Rieslingillä oli huoneisto. Työntämällä sängyt mataliin alkoveihin muutettiin makuuhuoneet arkihuoneiksi. Keittiöt olivat kaappeja, joista kukin sisälsi sähkölieden, tiskihyllyn, lasisen jääkaapin ja, joskus, balkanilaisen palvelijattaren. Kaikki Revelstoke Armsissa oli äärimmäisen uudenaikaista, kaikki yhteenpuserrettua — paitsi autovajat.
Babbittit olivat vieraisilla Rieslingien luona Revelstoke Armsissa. Rieslingien luona käyminen oli uskallettu yritys, kiintoisa ja joskus levottomuutta herättävä. Zilla oli vilkas, äänekäs, korkeapovinen, valkoverinen nainen täydessä kukoistuksessaan. Alentuessaan olemaan hyvällä tuulella hän oli hermostuneen hilpeä. Hänen huomautuksensa ihmisistä olivat terävän ivallisia ja paljastivat yleisen tekopyhyyden. »Niin, siinä olet oikeassa!» sanottiin ja oltiin tuhmannäköisiä. Hän tanssi hurjasti ja kehoitti kaikkia olemaan iloisia ja eloisia mutta kesken kaikkea hän saattoi pahastua. Hän pahastui aina. Elämä oli häntä vastaan tehty salaliitto, ja hän paljasti sen raivokkaasti.
Hän oli ystävällinen tänä iltana. Hän vain viittasi, että Orville Joneksella oli peruukki, että mrs. T. Cholmondeley Frinkin laulu muistutti kovassa käynnissä olevaa Ford-moottoria ja että jalosukuinen Otis Deeble, Zenithin pormestari ja kongressin ehdokas, oli omahyväinen narri (mikä oli aivan totta). Babbittit ja Rieslingit istuivat epäröivinä kivikovilla brokadituoleilla asunnon pienessä arkihuoneessa, jossa oli liesihylly ilman tulisijaa ja kaistale raskasta kultakangasta kiiltävän uudella pianolalla, kunnes mrs. Riesling huusi: »Ei, kuulkaa! Pannaan tähän pontta! Ota esiin viulusi, Paul, niin minä koetan opettaa Georgiea tanssimaan kunnollisesti.»
Babbittit olivat vakavissaan. Heitä askarruttivat suunnitelmat paosta Maineen. Mutta kun mrs. Babbitt kömpelön rakastettavasti yritti päästä alkuun: »Väsyykö Paul yhtä paljon talven työstä kuin Georgie?» niin Zilla muisti erään kärsimänsä vääryyden; ja kun Zilla Riesling muisti jonkin vääryyden, pysähtyi maailma kulussaan, kunnes jotakin oli tehty.
»Väsyykö hän? Ei, hän ei väsy, hän tulee vain hulluksi, siinä kaikki! Te luulette tietenkin, että Paul on niin järkevä, ja hän tahtoo näyttää kiltiltä karitsalta, mutta hän on itsepäinen kuin muuli. Oo, jos teidän olisi pakko elää hänen kanssaan yhdessä — — —! Silloin tulisitte näkemään, kuinka hauska hän on. Hän vain teeskentelee myöntyväisyyttä voidakseen saada tahtonsa läpi. Ja minä, minä saan kantaa vanhan äkäpussin nimeä, mutta ellen minä silloin tällöin räjähtäisi ja panisi vauhtia asioihin, niin me kuolisimme lahomätään. Hän ei koskaan tahdo lähteä minnekään, ja — — Eilen illalla, vain senvuoksi, että auto oli rikki — ja sekin oli hänen vikansa, hänen kun olisi pitänyt antaa tutkia moottoria — ei hän tahtonut lähteä eläviin kuviin raitiovaunulla. Mutta me menimme, ja sitten oli eräs konduktööri hävytön, eikä Paul tahtonut tehdä yhtään mitään.
— Minä seisoin astimella ja odotin pääsyä vaunuun, niin tuo raakalainen, se konduktööri, ärjäisee minulle: 'Pitäkää te siellä kiirettä!' Ikinä koko elämässäni ei kukaan ole puhutellut minua sillä tavalla! Minä hämmästyin niin, että vain käännyin hänen puoleensa ja sanoin — minä oletin, että se oli erehdys, minkä vuoksi sanoin hänelle aivan kohteliaasti: 'Puhuitteko te minulle?' ja hän vain räyhäsi: 'Puhuin kyllä, te estätte koko vaunua lähtemästä liikkeelle!' sanoi hän, ja silloin minä näin, että hän oli tavallinen raaka, sivistymätön tolvana, jolle osoitettu ystävällisyys on hukkaan heitettyä, joten minä pysähdyin ja katsoin häntä suoraan silmiin ja sanoin: 'Anteeksi, sitä minä en tee ensinkään', sanoin minä, 'edessä olevat ihmiset vain eivät astu sisään', sanoin minä, 'ja sallikaa minun lisäksi sanoa teille, nuori mies, että olette raaka, sivistymätön, röyhkeä tolvana', sanoin minä, 'ettekä mikään gentlemanni! Minä aion ehdottomasti ilmiantaa teidät, sanoin, 'ja me saamme nähdä', sanoin minä, 'tarvitseeko daamin sietää loukkauksia keneltä juopuneelta hulttiolta hyvänsä, joka suvaitsee panna päälleen tahraisen univormun, ja minä olisin teille kiitollinen', sanoin minä, 'jos pitäisitte raa'at haukkumasananne omina tietoinanne.' Ja sitten minä odotin, että Paul osoittaisi, että hänessä on edes jonkin verran miestä, ja tulisi avukseni, mutta hän seisoi siinä vain ja oli ollakseen ikäänkuin ei olisi kuullut yhtään sanaa, ja silloin minä sanoin hänelle: 'Kuule', sanoin minä — — —»