MAAILMA ILMAN IHMISTÄ.
Veden pinnalla liikkumattomassa, hieman kirjavan värisessä virrassa näkyi hyväntahtoinen pää, jolla oli hevosmaiset kasvot, sulkeutuvat korvareiät ja suuret pyöreät silmät, joissa oli jonkinlaista tuskallista lempeyttä.
Tuska noissa suurissa silmissä ei ollut aiheeton, sillä niiden omistaja oli juuri tullut tähän merenlahteen, jossa vesi oli haaleata ja reheväkasvuista, ja eläimet, joita hän jo oli nähnyt, olivat sekä outoja että uhkamielisiä. Mutta matalat rannat olivat täynnä vesikasveja, paljon rehevämpiä ja mehevämpiä kuin mitä hän milloinkaan oli nähnyt entisellä kotipaikallaan, ja hän oli päättänyt asettua tänne.
Aina kun joku uusi jättiläiseläin tuli näkyviin, kohosi tuo kummallinen pää ihmeellisesti vinon, pilarimaisen kaulan päässä viiden tai kymmenen, jopa viidentoistakin jalan korkeuteen paremmin nähdäkseen uutta tulijaa. Sitten se jälleen vaipui hitaasti lepopaikkaansa veteen.
Sillä kohdalla oli vesi raikasta, sillä merenlahteen, joka oli runsaasti kolme kilometriä laaja, virtasi siihen aikaan hiljalleen mahtava joki mannermaan sisäosista. Kaukaisempi ranta oli niin matala, ettei siitä nähnyt muuta kuin loppumatonta, vaalean vihreätä jättiläiskaislikkoa. Mutta lähempää rantaa reunustivat, lähes kilometrin päässä veden rajasta, jyrkät, kauniit, ruosteenpunaiset kalliot. Tasaisella maalla vedenrajan ja kallioiden välissä, lukuunottamatta leveätä rantaäyrästä, kasvoi suunnattoman suuria ja ihmeellisiä mustekalakasveja, puunkaltaisia sananjalkoja, sokeriruokoja ja palmuja, jotka huojuivat ja ryskivät paikoillaan ikään kuin jättiläiskulkijoita rynnistäisi niiden läpi. Siellä täällä kallioiden rinteillä oli suuria eläimiä, joilla oli hirveät, sahahampaiset nokat ja jotka muistuttivat joitakin linnunsukuisia petomaisia olentoja.
Kaukana veden yläpuolella räpytteli yksi noista olennoista hitaasti siipiään. Sen siivet, joilla oli pituutta viisitoista jalkaa kärjestä kärkeen, eivät olleet mitkään linnun siivet, vaan kuten yölepakolla. Sillä oli peloittavat, kädenmuotoiset kynnet siipien alla, ja sen jalat olivat kuin sisiliskon.
Tämän kauhistuttavan olennon räpytellessä rantaan päin katseli pää veden pinnalla sitä huvitettuna, mutta nähtävästi ilman vähintäkään pelkoa. Ja se näytti kuitenkin kyllin hirveältä herättääkseen pelkoa useimmissa eläimissä. Sen lento ei ollut linnun säännöllistä, tasaista lentoa, vaan nytkähtelevää ja rajua. Se kohosi noin kahdenkymmenen jalan korkeuteen, ja sen suuret, pyöreät silmät eivät näyttäneet huomaavankaan tuota outoa päätä, joka tarkasteli sitä veden pinnalta. Se lensi vähän sivulle päin, mutta äkkiä, käheästi ulvoen, se kääntyi ja syöksyi avonaisin kidoin veden pinnalla ajelehtivaa päätä kohti.
Vaikka hyökkäys olikin nopea ja äkkinäinen, sai hyökkääjä lyödyksi vain kuohuvaa vettä, johon pää oli kadonnut Sen paikan ympärillä, mihin se äkkiä hävisi, kuohui vesi yli kahdeksankymmenen jalan laajuudelta. Mutta tuo suuri lintusisilisko oli joko liian raivoissaan huomatakseen veden kummallista kuohuntaa, tai sitten se ei ollut kyllin tarkka ymmärtääkseen sitä. Se räpytteli uudelleen ilmaan ja liikutteli raivostuneena nokanmuotoisia leukojaan. Raskaasti se lenteli edestakaisin odotellen, että tuo vahingoittumaton pää tulisi jälleen näkyviin.
Kävi niinkuin se oli toivonut, ja vielä paremminkin. Pää ei ainoastaan ilmautunut uudelleen, vaan se kohosi kaarevan, nahan värisen pylvään päässä suoraan kahdenkymmenen jalan korkeuteen ilmaan. Suuret, lempeät silmät säkenöivät nyt raivosta. Leveät leuat olivat ammollaan. Ne tarttuivat hyökkäävän pedon pyrstöön ja huolimatta kirkunasta ja hurjasta räpyttelemisestä vetivät sen takaperin alas. Vedenpinnalla kävi kiivas taistelu ja laajat siivet katosivat näkyvistä.
Muutamia minuutteja vielä sen jälkeen kuin tuon lempeän näköisen pään omistaja kukisti vihollisensa ja painoi sen pohjaan vesikasvien joukkoon, kuohui ja kohisi vesi, ja pienet laineet loiskivat rannalle saakka. Sitten kuohu vähitellen asettui ja suuren lintusisiliskon runneltu, menehtynyt ruumis kohosi jälleen pinnalle, sillä tuon salaperäisen pään omistaja herkutteli vain vesikasveilla ja mehevillä ruohoilla eikä syönyt mitään ruokaa, missä oli verta. Ruumis liikahteli vieläkin ja suuret, mustat, särkyneet siivet räpyttelivät heikosti veden pinnalla. Mutta ne eivät saaneet kauan räpytellä.