Vesi taistelupaikan ympärillä oli täyttynyt innokkaista katselijoista, ja nyt se kohisi, kun ne hyökkäsivät voimattoman saaliin kimppuun. Ahneita, kalan näköisiä eläimiä, puoleksi merisikoja, puoleksi alligaattoreja, parveili uhrin ympärillä, repien sitä ja toisiaan. Toiset niistä laahasivat mennessään suun täydeltä mustia siivenosia, toiset parempia palasia, toisten mielettömästi taistellessa kuohuvissa pyörteissä keskenään.
Taistelun alkaessa olivat nuo siellä täällä punaisten kallioiden jyrkänteillä istuvat kauhean näköiset olennot näyttäneet kiihtymyksen merkkejä, kohotellen korkeita olkapäitään ja puoleksi levittäen kankeita siipiään. Nähdessään toveriaan runneltavan lähtivät ne liikkeelle ja lensivät, kirkuen käheästi, palmujen rehevien, vihreitten latvojen ja höyhenmäisten mustekalakasvien yli. Kierrellen ja kaarrellen ne piirittivät kauhean taistelupaikan, ja silloin tällöin hyökkäsi joku niistä alas lävistäen terävällä nokallaan lähinnä olevan kalapedon pään tai kasvot. Ne pedot, jotka näin tulivat kykenemättömiksi, repivät toiset kalaeläimet kappaleiksi ja ahmivat suihinsa.
Noin viidenkymmenen jalan päässä, rannan puolella, katseli tuo hyväntahtoisen näköinen pää veristä näytelmää, jonka se itse oli aiheuttanut, ja sen pyöreissä, ihmettelevissä silmissä oli tyytymättömyyttä. Vielä kerran se hitaasti kohosi kahdeksan, kymmenen jalkaa veden yläpuolelle, ikäänkuin tarkemmin katsellakseen taistelua. Sitten, aivan kuin se ei olisi sietänyt kalapetojen läheisyyttä, se hitaasti painui ja katosi.
Noin sadan jalan laajuisella alueella aikoi siinä samassa käydä kovia pyörteitä, jotka virtasivat rantaan päin. Pyörteet muodostuivat sitä kovemmiksi, mitä matalammaksi vesi tuli. Sitten kohosi vedestä näkyviin nahanvärinen, mahdottoman suuri selkä ja tavattoman suuri olento, jonka rinnalla isoinkin elefantti olisi ollut kääpiö, nousi hitaasti rannalle.
Tämän ihmeellisen olion ruumis oli kolme tai neljä kertaa suurempi kuin suurimman elefantin. Sen korkein kohta, takaosa ruumista, oli hyvinkin kolmetoista jalkaa korkealla, ja takaraajat muistuttivat kahta pylvästä. Ruumis aleni äkkiä paljon matalammalla olevaan ja heikkorakenteiseen etuosaan. Kaula oli kuin giraffilla, mutta kolmattakymmentä jalkaa pitkä siihen luettuna pieni, rauhallinen pää, joka näytti siltä kuin Luoja olisi yhdistänyt sen piloillaan tuohon jättiläismäiseen ruumiiseen. Häntä, joka oli mahdottoman paksu tyvestä kaveten vähitellen ohueksi kuin ruoskansiima, oli lähes viidenkymmenen jalan pituinen. Kun sen omistaja tuli rannalle, oli tuo kauhistava häntä kierretty puoliympyrään sen sivulle - kenties siksi, ettei sen heikko pää, jos se jäisi liian kauaksi, joutuisi minkään vähäpätöisen, mutta nopsan vihollisen saaliiksi.
Muutamia minuutteja seisoi tuo jättiläinen, joka kuului Dinosauria-lahkoon [Dinosauria = jättiläisliskot; sukupuuttoon kuollut, mesotsooisella ajalla elänyt matelijalahko] ja oli nimeltään Diplodocus, neljällä jalallaan käännellen taipuvaa kaulaansa joka suunnalle, tarkastellen ympäristöä ja siepaten sieltä täältä suun täydeltä mehevää, tuoretta ruohoa, jota kasvoi palmujen ja sananjalkojen välissä. Paikka näytti miellyttävän sitä. Täällä oli laaja rannikko, auringonpaisteinen ja kaikin puolin sopiva, johon voi asettua sopivassa tilaisuudessa lämmittelemään. Täällä oli lämpimiä, ruohon peittämiä aukeita, joilla voi käydä syömässä, piehtaroida milloin halutti, kätkeä suuren ruumiinsa, jos sattuisi tulemaan niin pelättävä olento, että piiloutuminen olisi tarpeellista. Tosin kyllä olivat hurjat hyönteisparvet ottaneet sen huonosti vastaan — kaikista ilkeimpiä olivat moskito-hyttyset ja kauheasti pistävät kärpäset, jotka koettivat laskea muniaan sen pehmoiseen nahkaan — mutta giraffimaisen kaulansa avulla se saattoi purra itseään mistä paikasta tahansa, ja häntä, joka oli notkea kuin ruoskansiima, karkoitti helposti pois kiusaajat joka puolelta ruumista.
Sillä välin oli kiihkeä taistelu tauonnut. Lintusisiliskojen viiltävää kirkunaa ei enää kuulunut, sillä ne lensivät pois etsiäkseen uutta tai rauhallisempaa metsästysmaata. Silloin kuului äkkiä keskellä hiljaisuutta kauheata rytinää, kun oksat katkeilivat, ja siihen ääneen sekoittui läähättäviä huutoja. Hätkähtäen kohosi Diplodocus takajaloilleen istumaan kuten kenguru, ja suuren hännän tyvi oli tukena. Tässä asennossa näki sen pää, joka oli neljäkymmentä jalkaa korkealla, kaikkien puiden latvojen yli, lukuunottamatta muutamia kaikkein suurimpia, ja se näki sellaista, mikä sai vielä kerran tuskallisen ilmeen sen pyöreihin, ulkoneviin silmiin.
Syöksyen hurjilla, toivottomilla harppauksilla läpi rehevien kasvien ja katkaisten heikompien sananjalkapuiden rungot tieltään aivan kuin kukkakaalit, tuli sieltä eläin, joka oli samanlainen kuin se itsekin, paitsi kooltaan puolta pienempi ja kaula ja häntä keskikokoiset. Tämä eläin pakeni mielettömässä kauhussa toista ja paljon pienempää eläintä, joka kiiti perässä kuin jättiläiskenguru. Molemmilla niillä oli sisiliskon häntä ja takajalat ja ne kuuluivat selvästi Dinosauria-lahkoon, mutta pienempi, jolla oli neliskulmainen, voimakas pää, tiikerin hampailla varustetut leuat ja hirveät raatelukynnet lyhyissä etujaloissaan, kuului lihaa syövään Dinosauria-lahkon alalahkoon. Se oli pienimpiä tuon kauhean, raatelevan Dinosaurus-alalahkon jäsenistä, jotka hallitsivat entisajan metsikköjä, kuten mustaharjainen leijona hallitsee nykyään Rhodesian rämeikköjä. Tuolla suurella eläimellä, joka pakeni sitä niin mielettömästi, vaikka olikin runsaasti kolme kertaa suurempi vihollistaan, oli syytä pelätä sitä, niinkuin lihava lehmä pelkää sutta.
Hetkinen vain ja tuo peloittava otus syöksyi käheästi ähkien ja läähättäen aukeamalle, noin viidenkymmenen jalan päähän siitä paikasta, missä jättiläinen oli. Melkein sen jalkojen juuressa joutui pakolainen kiinni. Hirveällä hyppäyksellä ja ilosta ulvahtaen hyökkäsi takaa-ajaja sen niskaan ja kaatoi sen maahan. Siinä se makasi huutaen käheästi ja huitoen haparoivasti lyhyitä jalkojaan. Voittaja repi sen niskaa mielettömänä kynsin hampain, ja pian sen huuto muuttui hiljaiseksi nyyhkeeksi.
Diplodocus oli katsellut näytelmää ihmeellisellä pelontunteella. Nämä eläimet olivat aivan vähäpätöisiä kokoonsa nähden, kun vertasi niitä sen omaan jättiläisvartaloon, mutta tuon pienemmän nopeus ja julmuus peloitti jättiläisen arkaa mieltä.