Sen valtasi äkkiä tulinen viha. Sen häntä, kuten olemme nähneet, oli kierretty puoliympyrään toiselle sivulle. Nyt se taivutti ruumistaan sen avulla. Hetken värähteli koko vartalo tuossa kummallisessa asennossa. Sitten, niinkuin kaari oikenee, ponnahti taipunut ruumis jälleen entiseen asentoon. Häntä — se painoi ainakin tonnin — antoi kuolettavan iskun sekä takaa-ajajalle että saaliille ja laahasi ne molemmat melkein jättiläisen jalkojen juureen. Samassa se oli niiden luona, ja seuraavat minuutit se purki vihaansa tallaamalla nuo kaksi ruumista muodottomaksi möhkäleeksi. Sitten se palasi hitaasti veteen, sinne, missä vesikasveja oli enimmän, kunnes sen koko ruumis oli jälleen veden alla, lukuunottamatta mitättömän pientä päätä, jonka se piilotti vesikuusien joukkoon, ja odotti, mitä ihmeellistä vielä tapahtuisi.
Kauan sen ei tarvinnutkaan odottaa. Tuo kauhea, ruhjottu, verinen möhkäle keskipäivän auringon helteessä näytti jollakin tavoin tulleen huomatuksi. Karjuvia ääniä kuului eri osista metsää, ja samassa tuli näkyviin noin puoli tusinaa hyppiviä, kenguruntapaisia lihansyöjiä.
Ne olivat kaikki erikokoisia. Pituus vaihteli kymmenestä tai kahdestatoista aina kahdeksaantoista ja kahteenkymmeneen jalkaan saakka. Ne katselivat toisiaan kateellisella vihamielisyydellä, mutta nähtyään tuon tallatun möhkäleen huomasivat ne siinä olevan runsaasti herkkupaloja jokaiselle. Yhtä aikaa käheästi huutaen syöksyivät ne hyppien eteenpäin ja alkoivat ahnaasti syödä.
Samassa ilmestyi kaksi suurta varjoa taivaalle, hetken siellä leijaillen, ja pari suurta lintusisiliskoa laskeutui keskelle möhkälettä. Huutaen julmasti ja siivet puoleksi kohotettuina löivät ne ympärilleen kauheilla nokillaan, kunnes saivat vallatuksi itselleen tilaa pitoihin. Muitakin kutsumattomia vieraita saapui lisäksi tiheikön toiselta puolen, joten tuosta haaskasta lyhyen ajan kuluttua ei ollut jäljellä muuta kuin kaksi luurankoa, jotka vahvat hampaat olivat puoleksi särkeneet. Jälkiruoaksi ahmittiin vielä pienin juhlavieras.
Sitten, niinkuin yhteisestä sopimuksesta, vetäytyi kukin äkkiä kauemmas varovaisesti pitäen naapuriaan silmällä ja livahti metsään. Ainoastaan nuo kaksi julmaa lintusisiliskoa jäivät. Niillä näkyi olevan jonkinlaista ymmärtämystä tai toveruutta toisiaan kohtaan, tai kenties ne olivat pariskunta. Rautaisilla nokillaan ne iskivät luurankojen niveliin ja rustomaisiin paikkoihin, kunnes ei enää löytynyt ainoatakaan makupalaa. Sitten ne tyytyväisesti kirkuen levittivät lepakkomaiset siipensä ja lentää räpyttivät takaisin näkötorniinsa punertavan kallion huipulle.
Kun kaikki oli jälleen hiljaista, alkoi jättiläiskatselija syödä maukkaita ja meheviä vesikasveja. Kesti hyvän aikaa, ennenkuin sen suuri vatsa täyttyi mitättömän pienen kaulan kautta, ja kun se oli kylläinen, paneutui se heti levolle. Ruumis oli täydellisesti veden alla pään levätessä kaislamättäällä vesikuusitiheikön keskellä. Kun se jälleen heräsi, oli aurinko jo puoleksi painunut länteen ja rannikko vallan hehkui ilta-auringon kuumuudessa. Kaikkialla oli kuolonhiljaista. Katselijan vielä unisessa mielessä heräsi ajatus jättää piilopaikka ja mennä paahtamaan itseään tuossa suloisessa lämmössä. Se oli juuri lähdössä toteuttamaan aikomustaan, kun sen tarkat silmät huomasivat tuuheiden puiden lehtien heiluvan. Se vetäytyi varovaisesti takaisin piilopaikkaansa, josta se oli nähnyt niin paljon ihmeellistä.
Samassa ilmestyi rannalle hirviö, joka oli vielä ihmeellisemmän näköinen kuin jättiläiskatselija. Se oli noin neljäkymmentäviisi jalkaa pitkä, ja sen mahdottoman suurta ruumista kannattivat niin lyhyet ja käyrät jalat, että vatsa melkein laahasi maata. Sen pieni pää, jota se piti likellä maata, oli sisiliskomainen, litteä ja heikon näköinen, leuat halkinaiset ja silmät tylsät. Se oli todella säyseän näköinen pää sellaiselle suunnattoman suurelle ruumiille. Pään takana olivat puolustusvälineet, jotka näyttivät melkeinpä kestävän tykin ammuntaa. Hartioita, kaarevaa selkää ja ruumiin takaosaa aina paksun hännän puoliväliin saakka peittivät suuret, litteät sarveislevyt, joissa oli suippo kärki ja terävät reunat. Suurimmat noista levyistä, jotka suojasivat selän keskiosaa, olivat kolme jalkaa pitkiä ja melkein yhtä leveitäkin. Häntään päin ne pienenivät melkolailla ja hännän keskiosassa, mihin ne päättyivät, oli parittain kahdeksan isoa, neulamaista piikkiä, kaksi suurinta niistä kolmatta jalkaa pitkiä. Jättiläisen nahka oli täynnä kovia suomuksia ja nystyröitä, jotka olivat helakan värisiä, mustia, keltaisia ja vihreitä. Tämän vuoksi eivät viholliset niin helposti huomanneet sen eriskummallista ruumista sananjalkapensaikoissa, missä se söi.
Tuo kömpelö jättiläinen liikkui hermostuneesti, katsellen vähän väliä taakseen, ja näytti kiihkeästi pyrkivän veteen. Samassa kävi ilmi, mistä sen levottomuus johtui. Kaksi julmaa lihansyöjää, joita vesikasvien joukossa oleva katselija niin vihasi, tuli juosten leveät hännät komeissa kaarissa, ja ne asettuivat Stegosauruksen [Dinosauria-lahkoon kuuluva kasvinsyöjä] kummallekin puolelle. Tämä oli niiden lähestyessä pysähtynyt ja vetänyt päänsä niin syvälle liikkuvan niskanahkansa sisään, että vain terävä, vahva nokka pisti esiin ensimmäisen suojuslevyn alta. Toinen pedoista uhkasi sitä edestä päin koettaen vetää sen huomion kokonaan itseensä, toisen iskiessä sen suureen, käyrään takajalkaan saadakseen sen vetäistyksi pois jättiläisen alta ja siten kaadetuksi tämän kyljelleen.
Mutta samassa kalahti panssaroitu takaosa ja tuo hyvin varustettu häntä läiskähti esiin salaman nopeudella. Julma lihansyöjä päästi hirveän hätähuudon. Se kaatui selälleen huitoen jaloillaan ilmaa. Kolme suurta piikkiä oli työntynyt syvälle sen ruumiiseen. Sen riuhtoessa ja tuskissaan kiemurrellessa yrittäessään päästä vapaaksi noista piikeistä juoksi toveri apuun. Se heittäytyi koko painollaan ja voimallaan Stegosauruksen kylkeä vastaan, jota tämä ei nyt voinut puolustaa hännällään. Sysäys oli niin kova, että jättiläinen kaatui pelosta voihkaisten kyljelleen. Mutta samalla se tarttui voimakkailla etujaloillaan ahdistajaansa, puristeli, pieksi ja puri sitä niin, että se oli iloinen päästessään suurella vaivalla irti siitä.
Päristen ja läähättäen siirtyi se kauemmas ja näki silloin kumppaninsa, joka vihdoinkin oli päässyt irti piikeistä, laahaavan itseään rannalta metsää kohti jättäen jälkeensä verijuovan. Naaras seurasi sitä jurosti, sillä se oli saanut enemmän kuin tarpeekseen tästä huonosti onnistuneesta yrityksestä. Voittaja pyörähti vaivalloisesti jaloilleen, murisi närkästyneenä, kalisteli suojuslevyjään, läimäytteli kauheata häntäänsä edestakaisin nähdäkseen, oliko se vielä kunnossa, ja lähti kömpelösti tallustelemaan metsään päin toiselle suunnalle kuin edelliset. Se nähtävästi oli unohtanut aikomuksensa mennä uimaan. Kun se hitaasti astuskeli, iski julma lintusisilisko alas kalliolta ja lenteli huutaen sen ympärillä, nähtävästi harmissaan sen voitosta.