»Tyttö A-ya», sanoi hän mahtavalla äänellään, joka kaikui amfiteatterissa, »on Grômin vaimo. Olen puhunut.»
Ja hän astui luolan ovea kohti. Grôm otti keihäänsä ja nuijansa maasta. Ja tyttö, joka oli aivan suunniltaan ylpeydestä, lähti luolaa kohti muutamien päällikön huonekuntaan kuuluvien vanhojen naisten kanssa.
Mutta kun Mawgin hitaat aivot käsittivät päällikön sanojentarkoituksen, päästi nuorukainen kovan ja vihaisen karjunnan ja sieppasi keihäänsä heittääkseen sen Grömiä kohden. Ennenkuin hän ehti tehdä sen, hyökkäsivät hänen sukulaisensa, jotka eivät tahtoneet joutua Grômin ja päällikön vihan alaisiksi, hänen kimppuunsa ja painoivat hänen kätensä alas. Sokeasti raivoten taisteli Mawg heitä vastaan, ja kun hänellä oli härän voimat, oli hän vähällä riistäytyä vapaaksi. Mutta toiset heimon miehet, huomattuaan, että heidän katkeruutensa Grömiä kohtaan oli epäoikeutettua, ja muistellessaan hänen entisiä palveluksiaan, juoksivat sinne saadakseen Mawgin alistumaan. Grôm katseli hetken ylenkatseellisesti, sitten hän kääntyi ympäri ja seurasi päällikköä, niinkuin hän ei olisi pitänyt kilpailijaansa ajattelemisen arvoisena. Mawg ponnisti itsensä seisomaan. Grôm oli kadonnut näkyvistä. Mutta Mawgin silmät osuivat A-yan notkeaan, hoikkaan ja ruskeaan vartaloon, joka oli lähimmän luolan suulla. Hän aikoi hyökätä tytön kimppuun, mutta miehet seisoivat hänen ympärillään selvästi valmiina pysähdyttämään hänet. Mawg katsoi tovereihinsa, mutta nämä pudistivat jurosti päätään. Sokeana raivosta ja hidasjärkisenä ei hän nähnyt muuta kuin että koko heimo oli häntä vastaan. Änkyttäen vihasta huusi hän tytölle: »Te näette minut uudelleen!» Tarttuen nuijaansa ja keihäisiinsä, syöksyi hän ulos amfiteatterista, kiiti kuin nuoli rinnettä alas ja katosi tiheään metsään puron toiselle puolen. Hänen sukulaisensa vetäytyivät juroina luolaansa kaksi nuorta naista mukanaan, ja jäljelle jääneet katselivat toisiaan epätoivoisina. Heitä suretti tämä äkillinen riita heikontuneen heimon keskuudessa.
»Taaskin yksi hyvä sotilas mennyttä!» mutisi eräs vanhus tuuhean, valkoisen partansa takaa.
Sinä yönä oli Grôm liian varovainen nukkuakseen, sillä hän epäili vihollisensa palaavan ja koettavan ryöstää häneltä tytön pimeän aikana.
Hänen kimppuunsa ei kuitenkaan hyökätty, mutta juuri ennen päivänkoittoa hän huomasi käytävän himmeää taustaa vastaan neljä poispäin hiipivää olentoa. Kun ne eivät palanneet, ei hänen mielestään ollut tarpeellista nostaa mitään hälinää. Päivän tultua huomattiin, että kaksi Mawgin toveria, kahden heihin mieltyneen naisen kanssa, oli paennut liittyäkseen karkuriin metsässä. Päällikkö, vihoissaan tästä uudesta heimon heikontumisesta, julisti heidät suojattomiksi ja määräsi, että heidät kaikki, paitsi naiset, joita tarvittiin äiteinä, oli surmattava heimon pettureina, missä heidät vain tavattaisiin.
III.
Grôm huomasi mahdottomaksi saada päällikön mieleen mitään todellista käsitystä ihmeellisestä keksinnöstään. Hänen onnistui kuitenkin selittää Bawrille, että siellä oli sellainen mahtava, loistava ilmiö, joka kykeni karkoittamaan miekkatiikerin ja punaisen karhunkin, ja että hän oli jollakin tavoin kesyttänyt tämän voimakkaan, ihmeellisen olennon heimonsa palvelukseen. Bawr oli mietiskellen tarkastanut loistavan olennon outoa, mustaa puremaa Grômin nuijassa ja keihäässä. Hän myönsi heti, että sellaisen liittolaisen turvassa heimo, vaikka se nyt olikin heikontunut, kykeni torjumaan kaikki idästä päin tulevat kaarijalkojen hyökkäykset. Kulki huhu, epävarma kylläkin, mutta peloittava, että nuo petomaiset miehet olivat jälleen matkalla sinnepäin, joten ei ollut yhtään aikaa hukata. Bawr antoi määräyksen, että heimon oli koottava kaikki vähäiset ruokavaransa, nahkansa ja aseensa ja lähdettävä aamulla matkalle uutta kotiaan kohden.
A-yan yritykset kertoa tulesta ja Grômin ihmeellisestä voitosta saivat vain aikaan kauhua heimon keskuudessa. Pelko tuota tuntematonta, loistavaa olentoa kohtaan, joka kykenisi hävittämään heidät kaikki, jos Grôm menettäisi valtansa siihen, oli suurempi kuin noitten raakalais-ihmisten aiheuttama kauhu. Sitäpaitsi tunsivat he luonnollista vastahakoisuutta jättää vanhat, tutut asuntonsa ja muuttaa tuntemattomaan, peloittavaan maahan, missä ilmeisesti asustivat sellaiset jättiläismäiset pedot, joita he suurimmalla syyllä saattoivat pelätä. Lisäksi useat arvelivat, etteivät kaarijalat enää haluaisi kulkea tätä tietä. Ei siis ihme, että leirissä oli murinaa, vastustelua ja surkeata voivotusta. Mutta Bawr ei Mawgin ja tämän puoluelaisten kapinan jälkeen suvainnut mitään vastustelua ja Grôm oli kuin peloittava noita, ja siksi lähtövalmistelut jatkuivat niinkuin kaikki olisivat samaa mieltä. Pienten kukkulain heimolla ei ollutkaan suuria matkavalmisteluja, sillä rikkainkin saattoi sälyttää kaiken omaisuutensa heikkojen vaimojensa selkään. Ennen kuin päivä oli puolessa, lähti koko heimo matkalle kulkien amfiteatterin käytävää pitkin Grômin ja A-yan jäljessä ja marssien kuolleitten vihollistensa luiden yli, jotka korppikotkat ja sakaalit olivat jyrsineet valkeiksi. Päällikkö Bawr tuli viimeisenä pitäen huolta, ettei kukaan vitkastellut. Ja kun kiemurtelevan jonon loppupää oli ulkona käytävästä, kiipesi hän nopeasti lähimmän kukkulan huipulle tarkastelemaan. Hän näki Grômin ja tytön. Heimo kulki alakuloisena heidän jäljessään kääntyen vasemmalle pitkin alastomien kallioitten juurta. Tuskallinen piirre levisi hetkeksi hänen voimakkaille kasvoilleen. Sitten hän käänsi katseensa oikealle. Hyvin kaukana avonaisella paikalla joen rannalla hän näki liikkuvan suunnattoman joukon, joka näkyi tumman ruskealta viheriää ruohoa vastaan. Kun hän oikein tarkasti katsoi, oli hän varma, että nuo liikkuvat joukot olivat ihmisiä, uusia raakalaisjoukkoja, ammottavanenäisiä kaarijalkoja.
»Grôm on rehellinen mies», mutisi hän tyytyväisenä ja juoksi kuin hirvi rinnettä alas saavuttaakseen heimonsa. Kun tieto siitä, mitä hän oli nähnyt, oli kulkenut suusta suuhun läpi koko heimon, katosi kaikki mutina ja juroimmatkin hidastelijat astuivat innokkaasti eteenpäin ikäänkuin peläten noiden petomaisten ihmisten hyökkäävän joka rotkosta ja pensaikosta.