Kun Grôm ei ollut minkäänlaista käsitystä kaarijalkojen kielestä, jota Mawg heidän kanssaan puhui, ei hän paljoakaan viisastunut heidän puheestaan. He viittoivat usein itään päin ja sitten taas laakson suulla oleviin luoliin, ja siitä Grôm arvasi, että he suunnittelivat jotakin hänen kansaansa vastaan.
Oli myös selvää, että tämä oli vain pieni urkkijajoukko, jonka petturi oli johtanut tänne vakoilemaan heimoa. Sen hän saattoi jokseenkin varmasti päättää. Selvää oli, että nämä vakoojat palaisivat kyläänsä johtaakseen tänne sellaisen hyökkääjälauman, että se hävittäisi Loistavan Olennon lapset olemattomiin.
Grôm huomasi nopeasti, että kauemmin kuunteleminen olisi vain turhaa ajan hukkaamista. Kaiken, mikä oli mahdollista, oli hän saanut tietää. Ryömien hiljaa takaisin, kunnes arveli olevansa tarpeeksi etäällä urkkijoista, nousi hän maasta ja juoksi, ensin varovasti ja puolikumarassa ja sitten kovalla vauhdilla, josta hän oli niin tunnettu heimonsa keskuudessa. Saavuttuaan luolille hän esitti nopeasti asian päällikölle, ja viiden minuutin kuluttua he kulkivat mukanaan tusina sotilaita samaa tietä.
Paitsi tavallisia aseitaan oli Grömillä ja päälliköllä tulisoihdut, vihreät, paksut, puunkuoresta tehdyt putket, jotka oli peitetty nahalla ja olivat täynnä savuavaa kääpää, putkien yläpäähän oli puhkaistu muutamia reikiä. Tämä oli yksi Grômin keksinnöistä, joka oli osoittautunut tehokkaaksi miekkahammasta ja karhua vastaan. Työntämällä putken suuhun kourallisen kuivia oksia ja ruohoja ja sitten heiluttaen sitä päänsä päällä kykeni hän virittämään tuollaisen äkkinäisen ja suuren tulen liekin, jota ei mikään uskaltanut katsella ja joka aina herätti pelkoa ja ihmetystä hänen tovereissaan.
Pieni joukko kulki varjojen nopeudella tiheikköjen läpi ja riippuvien oksien alitse. Heidän kulkunsa huomasi vain joku äkkiä lentoon pyrähtävä, pelästynyt lintu tai arka, pakoon syöksyvä peto ihmetellen heidän nopeata ja äänetöntä lähestymistään. Kun he tulivat lähelle vakoilijoiden olopaikkaa, kyyristyivät he hiipien eteenpäin kuin kärpät, kunnes saapuivat viiniköynnösten peittämälle rinteelle.
Mutta muukalaiset olivat hävinneet. Jäljistä päättäen he olivat paenneet kiireesti. Grômin mielipahaksi näytti siltä, että hän oli antanut heille varoituksen. Asia oli nähtävästi selitettävissä siten, että Mawg, joka helposti tunsi hänen pienemmät jälkensä, oli kiivennyt rinnettä ylös ja tullut paikalle, jossa Grôm oli maannut piilossa tarkastelemassa heitä. Huomattuaan, että heitä vakoiltiin ja että vakoilija nähtävästi oli mennyt hakemaan apua, olivat he nähneet parhaaksi paeta heti, koska kaarijalat olivat hitaita juoksijoita. Päättäen suunnasta, mihin he olivat lähteneet, oli ilmeistä, että he olivat pakenemassa omaa leiriään kohti.
Päällikkö määräsi ryhdyttäväksi pikaiseen takaa-ajoon. Grôm piti sitä hyödyttömänä, ei ainoastaan siksi, että pakolaiset kulkivat kovaa vauhtia, sen saattoi jäljistä huomata, vaan siksi, että häntä peloitti jättää luolia niin kauaksi suojattomiksi. Hän ajatteli mahdollisuutta, että jokin toinen vakoojajoukko hyökkäisi leiriin parhaitten voimien poissa ollessa. Mutta päällikön mielipide voitti.
Ajo oli kestänyt useita tunteja. Matkalla havaittiin, että Mawg johti seuralaisiaan näppärästi, mutta myöskin, etteivät kaarijalat ollenkaan hiljentäneet vauhtiaan. Takaa-ajajat lähestyivät nyt laakson toista päätä, seutua, jota he vain vähän tunsivat. Se oli epätasaista maata ja täynnä väijytyksiä, joissa helposti olisi voinut joutua peloittavan hyökkäyksen uhriksi. Heimo oli liian heikko, jotta sen vähäiset sotakykyiset miehet olisi saatettu panna vaaralle alttiiksi epävarman asian tähden, ja päällikkö oli vastahakoisesti myöntyen Grômin mielipiteeseen juuri antamaisillaan paluukäskyn, kun samalla terävä kauhunkirkaisu, joka kuului aivan heidän edestään kallion kielekkeen takaa, pysähdytti joukon.
Viitaten seuralaisiaan piiloutumaan tien molemmin puolin, hiipivät päällikkö ja Grôm eteenpäin ja kurkistivat varovasti kielekkeen takaa.
Aivan heidän edessään oli jyrkänne ja sen alapuolella epätasainen penger. Aivan puolitiessä jyrkännettä, selkä kalliota vasten, kyykötti eräs kaarijalka mies heiluttaen mielettömästi nuijaansa puolustautuakseen parin leopardin hyökkäystä vastaan. Mies oli laskeutunut toiselle polvelleen, vetäen toista jalkaa saamattomasti perässään. Se näytti hankalalta ja sopimattomalta taisteluasennolta.