Ihmiselon aamuna: Romaani maailman aamuhämärästä

by Sir Charles G. D. Roberts

Kukaan sotilaista ei ollut tarpeeksi kehittynyt ymmärtääkseen johtajiensa menettelyä, eikä päällikkö eikä Grôm yrittänytkään selittää sitä. Päällikkö, entistä varmempana vallastaan Grômin uskollisen kannatuksen tukemana, välitti vähät siitä, olivatko hänen seuralaisensa tyytyväisiä Vai ei, eikä hän ollut huomaavinaankaan heidän huonotuulisuuttaan, elleivät nämä selvin sanoin ilmaisseet sitä.

Mutta kun sotilaat tunnin nopean vaelluksen jälkeen äkkiä tulivat iloisiksi ja alkoivat kantaessaan tuota vastahakoista, murisevaa taakkaa lapsellisesti naureskella, oli päällikkö ihmeissään ja tutkiskeli syytä tähän nopeaan muutokseen. Kävi selville, että eräs sotilaista, tovereitaan kekseliäämpi, oli arvellut, että vankia hoidettiin siksi, että hänestä tulisi mieluinen uhri Loistavalle Olennolle. Kun tuo ajatus näytti saavuttavan niin sydämellistä hyväksymistä, ei viisas päällikkö katsonut tarpeelliseksi sanoa siihen mitään vastaan. Ja todella, kun hän ajatteli asiaa tarkemmin, voisi siten lopuksi käydäkin vallan hyvin, elleivät Grômin yritykset onnistuisi.

Kun tuo ruma ja vastusteleva muukalainen tuotiin A-yan asuntoon, pani tämä tietysti kiivaasti vastaan. Mutta kun Grôm selitti hänelle aikeensa ja uhkaavan vaaran, suostui hän kyllä nopeasti, sillä Mawgin pelko oli vielä tuoreena hänen mielessään. Hän alkoi reippaasti hoidella vangin haavoja ja auttaa Grömiä opettamaan miehelle heimon tavallista puhetta.

Vanki oli muutamia päiviä siinä luulossa, että hänet surmataan määrätyllä hetkellä. Mutta tämä pelko ei kuitenkaan vaikuttanut hänen ruokahaluunsa. Hän kävi käsiksi innokkaasti kaikkeen ruokaan, mitä hänelle tarjottiin, kyyristyi hätäisesti sen yli, kasvot kääntyneinä kallioseinään päin, ja hotki sen mielettömällä kiireellä ja elukkamaisesti maiskauttaen. Mutta kun hän huomasi itseään kohdeltavan muuttumattomalla ystävällisyydellä, alkoi hän osoittaa pelonsekaista kiitollisuutta ja alistuvaisuutta. Hänen pienet, pyöreät, mutta samalla arat ja tuliset silmänsä katselivat A-yan solakkaa vartaloa ihailevalla pelolla. Varsinkin muukalaisen haju inhoitti tätä siistiä heimoa, enimmän kuitenkin A-yaa ja Grömiä, jotka olivat tässä suhteessa tovereitaan tarkemmat. Sentähden A-ya, joka oli Loistavan Olennon papitar, hankki itselleen oikeuden rakentaa asuntoonsa pienen tulen ja sai hyvänhajuisia kuoria polttamalla asuntoonsa mieleisensä tuoksun. Kaarijalka, nähdessään hänen voimansa noihin salaperäisiin ja peloittavan punaisiin tulenkieliin, jotka kiemurtelivat kiven kolosta esiin, piti häntä enemmän jumalattarena kuin naisena, olentona, joka omista tuntemattomista syistään halusi olla laupias häntä kohtaan, mutta joka selvästi voisi tulla vaaralliseksi, jos häntä vastaan jollakin tavalla rikottaisiin. Grömiä kohtaan hän käyttäytyi kuin nöyrä orja, jonka kohtalo on isäntänsä kädessä. Muita heimon jäseniä kohtaan, jotka tyydytettyään uteliaisuutensa parveilivat hänen ympärillään pilkaten ja kiroillen, osoitti hän hurjaa pelkoa ja vihaa kuin vangittu ilves.

Mutta pienokainen A-yan käsivarrella tuntui hänestä kummallisen kallisarvoiselta. Se ei ollut ainoastaan Grômin, hänen mahtavan ja komean isäntänsä poika, vaan myös tuon ihmeellisen, suloisen ja salaperäisen jumalallisen olennon, hänen emäntänsä, liekkien hoitajan ja huoltajan lapsi. Jumaloiminen, jota hän heti tunsi sydämessään A-yan suloutta kohtaan, mutta jota hän ei pelosta uskaltanut tunnustaa edes itselleen, oli kohdistunut pienokaiseen, ja pian se muuttui kiihkeäksi koiran uskollisuudeksi. A-ya huomasi äidin vaistollaan tämän nopeasti ja käsitti myös, että tuollainen uskollisuus voisi olla tulevaisuudessa hyödyksi hänen lapselleen. Sitäpaitsi se hellytti hänen sydäntään tuota rumaa vankia kohtaan niin, ettei hän ainoastaan auttanut Grömiä opettamaan hänelle heimon kieltä, vaan hän koetti myös parantaa hänen tapojaan ja tehdä hänestä vähän miellyttävämmän seuralaisen Miehen haavat paranivat pian, mikä johtui hänen elonvoimaisesta nuorekkaasta ruumiistaan. Katkenneen jalan luut kasvoivat pian lujasti yhteen. Mutta Grôm oli välskäröinyt sen kiireesti eikä oikein huolellisesti, ja siksi jalka jäi niin käyräksi, ettei sen omistaja voinut muuta kuin vaivalloisesti ja laahaten nilkuttaa sillä eteenpäin. Kun oli selvää, ettei hän voinut juosta pois, ei hänellä ollut mitään vartijaa.

Samoin huomattiin myös pian, ettei mikään voinut houkutella häntä pois A-yan pienokaisen läheisyydestä. Hän istua kyykötti Grômin asunnon ovella sulkien sen paremmin kuin mitkään käsin tehdyt salvat. Ne heimon jäsenet, jotka olivat toivoneet saavansa kunnioittaa sekä Loistavaa Olentoa että kaatuneitten sukulaistensa henkiä suurella, verisellä uhrilla, alkoivat pian tyytymättöminä huomata toiveittensa rauenneen.

II.

Vanki sanoi nimensä olevan Ook-ootsk, kummallinen kurkku-äänne, jota ei kukaan paitsi A-ya kyennyt lausumaan. Kun hän oli oppinut niin paljon, että häntä saattoi ymmärtää, koetti hän innokkaasti palkita Grômin suojeluksen kertomalla vilpittömästi kaiken, mitä tiesi. Hänessä oli paljon lapsen tarkkanäköisyyttä, joten hän pian huomasi olevansa jonkin arvoinen, kun sekä päällikkö että Grôm kyseli häneltä tuntikausia kaikenlaisia asioita. Oman kansansa hän hylkäsi katkerana, koska hänen kaatuessaan kivikkoon ja loukatessaan jalkansa hänen toverinsa olivat kieltäytyneet auttamasta häntä. Hän piti ylpeytenään tehdä isäntänsä mieliksi ja nimittää itseään isäntänsä pienokaisen orjaksi.

Tiedot, jotka hän kykeni antamaan, olivat sellaisia, että ne saivat päällikön ja Grômin mitä synkimmän levottomuuden valtaan. Niistä ilmeni, että kaarijalat, vähitellen selvittyään Pienten Kukkulain solassa kärsimästään kauheasta häviöstä, olivat päättäneet, että tappio oli kostettava. Mutta he eivät enää pitäneet vastustajiaan vähäpätöisinä heidän harvalukuisuutensa tähden. He myönsivät, että jos heidän mieli onnistua seuraavassa hyökkäyksessä, oli heidän järjestyttävä ja opittava käyttämään voimiaan paremmin. Sentähden, kun Mawg ja hänen petturitoverinsa joutuivat heidän käsiinsä, he eivät repineet heitä kappaleiksi eläimellisellä julmuudella, Vaan säästivät heidät, pitivät heistä hyvää huolta ja koettivat uutterasti oppia kaiken, mitä muukalaiset osasivat neuvoa. Ja Mawg, huomattuaan tässä tilaisuuden kostaa Grômille ja tyydyttää mieletöntä kiihkoaan A-yaa kohtaan, joka niin kauan oli hänessä kytenyt, oli tarttunut tehtävään ilkein mielin ja suurella innolla.

Niiden tietojen perusteella, joita Ook-ootsk saattoi antaa, oli selvää, että hyökkäys alkaisi niin pian kuin mahdollista sen jälkeen kuin heidän joukkonsa olisivat täydellisesti varustetut uusilla aseilla. Tämä, sanoi Ook-ootsk, tapahtuisi heti kuivan vuodenajan alettua. Joka tapauksessa, sanoi hän, oli joukkojen pakko odottaa kuivaa vuodenaikaa, sillä tie heidän asunnoiltaan Tulilaaksoon kulki suoseudun läpi, jota suurempien joukkojen oli mahdotonta kulkea sadekuukausina.