Mutta hän oli unohtanut, että Ook-ootsk, jolla oli vääntynyt ja käpristynyt jalka, ei voinut juosta. Tuo urhoollinen villi ampui vielä yhden pitkän nuolen punaiseen, lähestyvään petoon räpyttäen nopeasti pieniä silmiään ja puhaltaen uhkaavasti ylöspäin tähtäävien sieraintensa läpi nähdessään turmionsa tulevan. Sitten hän pudotti jousensa, laskeutui toiselle polvelleen ja asetti keihäänsä vinosti eteensä sovittaen sen toisen pään lujasti maata vasten. Kun peto lähestyi ja hyökkäsi häntä vastaan, tunkeutui terävä keihään kärki sen vatsasta sisälle suoraan selkärankaan asti. Silloin katkesi varsi, Ook-ootsk kaatui vatsalleen ja peto hypähti eteenpäin äkillisessä pelon ja raivon puuskassa, heittäytyi hänen päälleen ja raapaisi jättiläismäisellä takakäpälällään melkein kaiken lihan hänen selästään.
Ook-ootsk puri hampaansa urhoollisesti yhteen, sulki silmänsä, risti pitkät, karvaiset kätensä päänsä päälle, käpristyi kokoon ja näytti odottavan seuraavassa hetkessä joutuvansa kuoleman omaksi.
Mutta juuri kun peto aikoi kääntyä hurjana takaisin surmatakseen vähäpätöisen, mutta rääkätyn vastustajansa, riensi A-ya apuun molemmissa käsissään palava, säkenöivä risukimppu, ja vanhat miehet, toisilla tulikekäleet ja toisilla keihäät kädessä, kirkuivat rohkeasti hänen takanaan. Pelottomalla kylmäverisyydellä hän heitti tulen suoraan pedon silmiin täydellisesti sokaisten ne. Kun peto pyörähti iskeäkseen hänet maahan, hypähti hän pilkallisesti nauraen syrjään ja heitti sen kitaan toisen kekäleistä, jota se puri julmasti hampaillaan, ennen kuin huomasi sen tuottavan tuskaa ja sylki sen ulos.
Luottaen nyt kuuloonsa hyökkäsi peto suoraan sinnepäin, mistä kuuli ääniä. Se oli aivan unohtanut Ook-ootskin. Se halusi saavuttaa tuon vihollisen, joka oli ryöstänyt siltä silmien valon, ja juoksi A-yan ääntä kohti. Mutta aivan sen tiellä sattui olemaan toinen nuotioista, mihin hirvi oli kaatunut. Aivan hurjistuneena haavojensa tuottamasta tuskasta huomatakseen heti tulta, kompastui se hirveen. Siinähän olikin yksi sen vihollisista. Se alkoi repiä kynsillään kuollutta hirveä, purren sitä ja ryömien sen päällä saadakseen sen kurkun kynsiinsä, tulen nuoleskellessa pilkallisesti sen päätä. Viimein se oli vetänyt syvälle voimakkaisiin keuhkoihinsa liekkejä, jotka polttivat ja tukahduttivat ne niin, etteivät ne enää voineet toimia. Heikosti läähättäen heittäytyi se selälleen pois tulesta, piehtaroi maassa potkien käpälillään ilmaa ja tukehtui nopeasti.
Sillä välin oli toinen karhu, liikkuen ihmeellisen ketterästi kolmella jalallaan, hyökännyt karjuen vanhojen miesten kimppuun. Silmänräpäyksessä se sai kolme, neljä keihästä ruumiiseensa. Mutta kädet, jotka heittivät keihäät, olivat heikot, ja peto hyökkäsi mistään välittämättä eteenpäin. Useita tulikekäleitä putosi sen päälle kärventäen sen pitkää, punaista karvaa, mutta se pudisti ne pois, sillä se oli liian raivostunut muistaakseen kauhua, jota se tavallisesti tunsi liekkejä kohtaan.
Joukko hajautui joka suunnalle. Eräs urhoollinen, vanha harmaapartainen ukko, joka oli huomannut, miten A-ya teki, jäi tielle ja koetti heittää palavan risukimpun pedon silmiin. Mutta hän ei ollut kyllin nopea. Peto kohotti kuononsa väistäen iskun, ja samassa se kaatoi heikon vastustajansa maahan ja musersi hänen päänsä hirveillä leuoillaan.
Mielettömyydessään se unohti nyt toiset vihollisensa ja alkoi purkaa vihaansa hengetöntä uhriaan kohtaan. Mutta seuraavassa hetkessä oli sen pää kokonaan punaisten kekäleiden peitossa. A-ya työnsi vahvojen, nuorten käsivarsiensa koko voimalla lyhyen keihäänsä puoliväliin sen kupeeseen. Kun pedon toinen silmä nyt oli sokaistu ja pitkä turkki savusi, muuttui sen viha äkkiä kauhuksi. Kohottaen jättiläismäisen päänsä korkealle ilmaan ikäänkuin siten välttääkseen tulisia hyökkääjiään, kääntyi se ja lähti juoksemaan takaisin samaa tietä, mitä oli tullutkin. Vanhat miehet hyppivät sen jäljessä hutkien ja sohien sitä palavilla kekäleillä.
Juosten kuin hirvi ja huutaen riemuissaan kiiruhti A-ya vanhojen miesten edelle ja työnsi molemmin käsin keihäänsä säikähtyneen pedon kaulaan. Pelästyen pahanpäiväisesti tästä iskusta kääntyi se vasemmalle. Sen vasen silmä oli sokea ja oikea oli täynnä savua ja tuhkaa. Siksi se ei nähnyt eteensä, vaan putosi kirkaisten jyrkänteen reunan yli, joka tältä kohden sattui olemaan noin sadan jalan korkuinen ja melkein kohtisuora, alas tasangolle. Se pyörähti ympäri ja joka kerran kuin sen ruumis sattui kallion seinään, ponnahti se askeleen päähän. Viimein se putosi alas kivien ja mullan sekaan ja makasi siellä muodottomana kuin karvamatto, joka on pudonnut yläkerran ikkunasta.
Vanhat miehet kurkottivat riemuiten takkuiset, harmaat päänsä reunan yli irvistellen pedolle. Silmissään rohkea loiste ja vahvat, valkoiset hampaat hohtaen hurjasti, kääntyi A-ya takaisin hoitamaan orjansa Ook-ootskin haavoja.