Mutta siihen aikaan kuin maailma oli nuori, oli rauha epävarmempi kuin vesikupla.
Vihreän kukkulan takaa kuului kavion kapsetta ja läähättävää hengitystä. A-ya hypähti ylös tarttuen omaan hyvään jouseensa ja asetti nuolen sen jänteelle. Samalla hän päästi kovan varoitushuudon, jolloin rampa orja Ook-ootsk nousi ylös pudistellen lapsilauman kimpustaan ja tuli kuukaten häntä kohti aseet kummassakin kädessä. Eräs vanha vaimo kokosi säikähtyneet, ihmettelevät lapset ja ajoi heidät silmänräpäyksessä luolaan pois näkyvistä Hypähtäen makuultaan ja ympärilleen vilkuillen kiiruhtivat vanhat miehet pois varjopaikoistaan tarttuen keihäisiin ja nuijiin, mitä sattui olemaan saatavissa.
Kaikki seisoivat henkeään pidätellen, odottaen mitä tapahtuisi. Silloin tuli kukkulan takaa esiin suuri, komeasarvinen hirvi, jonka silmissä näkyi kauhua ja jonka suuret sieraimet pärskyivät verisinä. Sen toisessa kupeessa oli pitkä, syvä haava. Horjuen väsymyksestä ja veren vuodosta tuli se suoraan luolan suuta kohti, niin sokaistuna pelossaan, ettei se näyttänyt huomaavankaan ihmisolentoja, jotka odottivat sitä, eikä edes tulia edessään.
A-ya huokasi helpotuksesta nähdessään, ettei se ollut mikään raateleva peto. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli pyydystää otus. Hän jännitti jousensa, ja kun läähättävä eläin juoksi ohi, niin hän ampui. Nuoli tunkeutui puoleksi juuri jännittyneiden hartioiden taakse. Verta purskahti eläimen sieraimista. Se vaipui polvilleen, ponnisteli jälleen ylös, hoiperteli muutamia askeleita eteenpäin ja kaatui puoleksi tuleen.
Vanhat miehet ja naiset päästivät riemunhuudahduksen. A-ya aikoi lähteä vetämään saalistaan pois tulesta. Mutta epäluuloinen, varoittava katse Ook-ootskin tarkoissa, pienissä silmissä pidätti hänet. Rampa oli kuukannut nyt aivan hänen viereensä. A-ya käsitti tuon katseen tarkoituksen.
»Minkä arvelet ajaneen sitä, Ook-ootsk?» kysyi hän ja pyörähti ympäri odottamatta vastausta tuijottaen tuskaisena kukkulan vihreälle harjanteelle päin.
»Kenties musta leijona», sanoi Ook-ootsk karhealla, kotkottavalla äänellään pudottaen keihäänsä ja nuijansa maahan ja asettaen pitkän nuolen jykevän jousensa jänteelle.
Mutta tuskin oli hän saanut sanotuksi sen, kun hänen arvelunsa osoittautui vääräksi. Kukkulan takaa läheni suuret päät riipuksissa ja kuolaiset leuat puoliavoinna kaksi tuollaista suurta punaista luolakarhua, jotka aina olivat olleet erityisesti A-yan kauhuna.
»Piilottakaa lapset!» huusi hän ja lennätti samassa nuolen melkein tähtäämättä lähintä petoa kohti. Hän oli heimon paras ampuja, ja nuoli osui liiankin hyvin. Se sattui karhua suoraan kuonoon ja tunkeutui kitalaen läpi kurkkuun tehden haavan, joka tosin aikaa myöten olisi ollut kuolettava, mutta tällä hetkellä teki pedon vain vaarallisemmaksi. Se pysähtyi yskien, koetti repiä piikin kurkustaan ja syöksyi sitten eteenpäin hirveästi karjuen.
Sillä välin oli kuitenkin toinen karhu ehtinyt toverinsa edelle, vaikka aikaa oli kulunut vain pari sekuntia. Ook-ootsk tervehti sitä heti nuolella, jonka hän tarkasti tähdäten ampui jykevällä jousellaan. Nuoli, joka oli pitkä pähkinäpuun oksa ja joka ammuttiin lyhyen välimatkan päästä, sattui vihollisen oikeanpuoleiseen lapaan ja työntyi niveleeseen niin, että jalka kadotti voimansa ja jättiläispeto kellahti melkein kyljelleen. Karjaisten se puraisi nuolen poikki ja lähti sitten eteenpäin kolmella jalalla. A-yan ketterästä jousesta se sai toisen nuolen, joka tunkeutui puoliväliin sen niskaan. Mutta tuosta hirveästä haavasta, joka sai veren purskahtamaan sen suusta, se ei näyttänyt välittävän mitään. Toinen A-yan ampuma nuoli meni ohi. Huutaen vanhoja miehiä taisteluun sieppasi hän silloin kivipäisen keihäänsä ja juoksi lähimmän tulen taakse toivoen houkuttelevansa karhut seuraamaan itseään ja siten johtavansa ne pois lasten piilopaikasta.