Hänen ensimmäinen ajatuksensa tietysti oli kääntyä takaisin, ja A-ya, silmät pyöreinä kauhusta, veti häntä jo kiivaasti kyynärpäästä. Mutta takaisin kääntyminen oli aivan mahdotonta. Siellä oli syvyys, joka pohjattomasti nieli parkuvia, vastaan ponnistelevia samburjoukkoja. Oli vain yksi mahdollinen pelastustie avoinna, nimittäin suoraan eteenpäin.
Mutta kestäisikö kuori yhä edelleen heitä? Se oli jo alkanut peloittavasti painua alas koko heimon painautuessa yhteen joukkoon. Hurjin sanoin ja iskuin hän koetti saada heimon hajautumaan oikealle ja vasemmalle saadakseen siten painon leviämään niin laajalle kuin mahdollista. Käsittäen hänen aikeensa auttoivat A-ya, Loob ja useat johtavista sotilaista hänen yrityksiään hurjalla kiivaudella, kunnes muutamissa minuuteissa koko heimo ihmeissään ja pelosta vapisten oli levitetty kuin viuhka kolmen-, neljänsadan metrin laajuiselle alalle. Nähdessään, että peloittava, alaspainunut kuori kohosi jälleen, määräsi Grôm heimon kulkemaan varovasti eteenpäin pysytellen koko ajan yhtä etäällä toisistaan, hänen itsensä tullessa jälkimmäisenä.
Mutta muutamien minuuttien kuluttua pysähtyivät kaikki vastustamattomasti katsellakseen hirveätä murhenäytelmää, mikä tapahtui heidän takanaan.
Lähes kilometrin etäisyydellä heistä, vielä särkymättömän, laajan, ruskean pinnan ja tallatun ruohokentän välissä, levisi noin kymmenen askeleen levyinen tummanruskea, välkkyvä pikikanava, joka oli täynnä sätkytteleviä sarvia ja liikkuvia päitä, jotka toivottomina vinkuivat suurten sieraintensa kautta, ja läähättäviä, kuoleman tuskassa vääntelehtiviä ruumiita, jotka hitaasti vaipuivat syvyyteen. Kun useita joukkoja laumasta oli vajonnut sinne, kääntyivät seuraavat kauhuissaan ympäri ja ryntäsivät mielettöminä eteenpäin päästäkseen pois tuolta vaaralliselta äyräältä. Mutta armottomat joukot niiden takana työnsivät niitä takaperin, ja nekin vaipuivat vähitellen pikeen, kunnes kanava oli täynnä rantaa myöten. Silloin täytti pelko lopun samburjoukon. Toivottomasti ponnistaen pääsivät ne kääntymään ja juoksivat vasemmalle pitkin kuoleman kentän reunaa. Hämmästyneenä ja kauhuissaan huokasi Grôm syvään. Hän aikoi juuri kääntyä ja käskeä heimon jälleen liikkeelle, kun hän näki laajan tomupilven lähenevän nopeasti pakenevaa samburlauman jäännöstä.
Hämmästynyt pelonhuuto kuului heimon keskuudesta, kun se näki huojuvan kärsämetsän ilmestyvän tomupilvestä. Hetken kuluttua tuli esiin pitkä rivi mammuteläimiä. Siellä täällä mammuteläinten joukossa juoksi musta tai valkea sarvikuono tai korkea, kirjava giraffi. Tuon etujoukon takana, epäselvänä ja hirveänä tomupilven seassa, tuli muita suunnattomia laumoja niin etäälle kuin saattoi nähdä.
Tuo joukko näytti siltä, ettei mikään maailmassa, ei edes pikilammikko, voisi sitä milloinkaan pysähdyttää, ja muutamat heimosta lähtivät pakoon. Mutta hetken epäröityään ja mietittyään kielsi Grôm ankarasti pakenemasta. Hänen täytyi, minkä uhalla tahansa, nähdä se uskomaton asia, mikä oli tapahtumaisillaan. Ja hän tiesi varmasti, että heimo näin kaukana syvänteen pinnalla olisi turvassa.
Tuo suunnaton pölypilvi, heiluvat kärsät ja laukkaavat, tummat olennot lähestyivät hurjaa vauhtia ja ryntäsivät vastustamattomalla Voimalla kulkevan samburlauman kimppuun. Nämä onnettomat eläimet kaatuivat kuin ruoho sen edessä. Ne tallattiin maahan ja hävitettiin, niinkuin tuli hävittää kuivan ruohon. Ja kirkuvat, meluavat pedot tuskin huomaten, että niiden tiellä oli ollut mitään estettä, saapuivat kanavan reunalle.
Siellä täällä joku etunenässä kulkeva, vanha peto pelästyi, kiljui hurjasti ja yritti pysähtyä. Mutta koko kanava rantaan asti oli ahdettu täyteen samburien ruumiita, eikä se näyttänyt niin suuresti estävän pääsyä tuonne takana olevalle ruskealle, laajalle kentälle. Sitäpaitsi ne olivat pakokauhussaan, ja jälkijoukot painoivat niitä eteenpäin. Kiljuvat johtajat sortuivat heti. Etumaisen rivin voimakkaat jalat upposivat ruumiiden, sarvien ja pien sekaan, hoipertelivat eteenpäin syvälle vajonneina ja yrittivät kiivetä tasaisen näköiselle, vastakkaiselle rannalle. Kärsät innokkaasti ojossa ikäänkuin etsien jotakin, mihin tarttua, kohosivat suuret, siipikorvaiset päät pinnalle. Mutta samassa tuo petollinen kuori särkyi niiden alla kuin munan kuori, ja ilmaa tärisyttävin huudoin ne vajosivat pikivirtaan. Seuraavat kaksi tai kolme riviä kulkivat niiden yli painaen niitä syvemmälle, ponnistelivat ja taistelivat muutamia hetkiä särkyvän kuoren reunalla. Mielettömästi kiljuen nekin vaipuivat tuohon tahmeaan, vastustamattomaan virtaan. Siellä täällä viipyi musta, tuskasta kiemurteleva kärsä pitkän aikaa pinnan yläpuolella. Siellä täällä kohosi giraffin vaalea pää, kieli pitkänä ja silmät pullistuen ulos kuopistaan, jäykkänä pitkän kaulan päässä ja kirkui hirveästi.
Kun sakea neste sulkeutui hitaasti, saalistensa yli, onnistui jälkijoukkojen, jotka olivat säikähtyneet hurjaa kiljuntaa, jättiläismäisillä ponnistuksilla pysähdyttää juoksunsa. Tuota turmiollista rantaa lähinnä olevat kääntyivät, syöksyivät takanaan olevien kimppuun ja joutuivat kauheassa sekamelskassa hurjistuneiden toveriensa torahampaiden revittäviksi. Mutta pian koko suunnaton joukko pysähtyi, kääntyi vasemmalle päin ja kulki jymisten samaa tietä, mitä samburien jäännökset olivat menneet.
Grôm seisoi pitkän aikaa tuijottaen suurin, miettivin silmin vielä pulppuilevaan ja kohoavaan tummaan pikeen. Hän oli huumautunut nähdessään sellaisen hirveän joukon äkkiä vajoavan ja katoavan näkyvistä. Hän oli näkevinään lukemattomien jättiläisolentojen kokoutuneina toinen toisensa päälle lepäämään kauan kestävää untaan tuolla syvyyksissä. Viimein hän pudisti itseään, pyyhki karvaisella kädellä silmiään ja huusi heimolle, että kaikki oli hyvin. Sitten hän asettui uudelleen etumaiseksi ja johti heitä hitaasti ja varovasti tuon peloittavan tasangon poikki, kunnes he saapuivat kaunismetsäisen ja purorikkaan kukkulan suojaan.