Seuraavana hetkenä hän hyppäsi taaksepäin päästäen pelästyneen kirouksen ja juoksi pyssyänsä hakemaan, mikä seisoi hänen lavitsaansa vasten aivan päällikön istuinpaikan takana.
Suoraan keskelle huonetta, räpytellen silmiään lampunvalossa mutta säikkymättä tuota ihmiskasvojen paljoutta, tulla kompuroi tavattoman iso musta karhu.
Päästyään pitkän pöydän päähän tuo hämmästystä herättävä vieras kohosi takajaloilleen ja seisoi siinä yhtä mahtavana kuin itse Tim Gallagher, suunnattoman isot karvaiset käpälät siivosti painettuina valtavaa rintaa vasten. Se katseli rukoilevasti ympärilleen, sitten alkoi nuuskia äänekkäästi kuin höyrykone, kun se veti sieraimiinsa monenlaisia salaperäisiä, mutta aika miellyttäviä tuoksuja höyryävästä ilmasta.
Jimmy Dillihunt oli siepannut paistiveitsensä ja hypännyt notkeasti uunin taa. Hän tunsi, että keittäjät ovat kallisarvoisia. Miehistä muut – ei pelästyneinä tietenkään, vaan hämillään, kun heidän keskuuteensa ilmestyi äkkiä aivan vieras – olivat enemmän tai vähemmän täydellisesti poistaneet itsensä toistaiseksi, kainosti luiskahtaen makuupaikkoihinsa. Kaikki paitsi Evan Morgan. Hänen lavitsansa ei ollut likellä, joten hän seisoi hyvin suorana ja kunnioittavana ja syrjään vetäytyneenä lähimmässä nurkassa – siinä, joka oli lähinnä häntä eikä karhua. Kirveet olivat kaikki ulkona. Ja ainoa pyssy, paitsi Eph Babcockin omistamaa, seisoi oven vieressä, juuri karhun takana. Evan Morgan silmäili sitä ikävöiden, mutta se näytti hänen mielestään olevan hyvin kaukana. Vain päällikkö näytti olevan aivan hämmentymätön. Hän istui paikoillaan ja katseli levollisesti vierasta.
Noin kymmenkunnan sekuntia karhu seisoi siinä liikkumatta näyttäen jännittyneille katseille isommalta kuin norsu. Hiljaisuus oli niin täydellinen, että hiiren rapina katossa kuului pelottavan äänekkäältä. Hetken aikaa karhu näytti olevan kummastunut. Sitten sen silmiin osui iso läkkivati ihan sen kohdalla pöydällä. Vati oli kaksi miuuuttia varemmin ollut täynnä höyryäviä, siirapissa lionneita, paistetuita papuja, jotka Jimmy Dillihunt juuri oli tyhjentänyt toiseen säiliöön. Sen tahmeassa sisäpinnassa oli säilynyt houkutteleva tuoksu yhdessä monen pavun kanssa.
Innokkaasti, vaikka sentään jonkun verran arkaillen, karhu ojensi mahtavan käpälän, veti vadin puoleensa ja alkoi nälkäisesti nuolla sen sisustaa saaden aikaan kovin sopimatonta ääntä. Eph Babcock oli sillä välin saanut käsiinsä pyssynsä, kääntyi ympäri ja kohotti sen olkaansa vasten. Mutta ennenkuin hän sai painettua liipaisinta, laski raskas käsi hänen käsivarrelleen.
"Seis! Odota!" komensi päällikkö hiljaisella, mutta hyvin jyrkällä äänellä. Hän käsitti, että huoneen suljettu tila oli huono paikka, missä sopisi suorittaa temmellys elämästä ja kuolemasta.
Babcock pysähtyi ja odotti, vaikka hänen mielestään päällikön oli hullua niin sanoa. Hän laski pyssynsä, vilkaisi piippuun ja virnisti kömpelösti.
"Ei se ole ladattukaan!" mutisi hän kuin anteeksi pyytäen, vaikkei sanonut, karhultako vai päälliköltä hän pyysi anteeksi.
"Ei nyt ole aika menettää semmoista hyvää, rasvaista, mehukasta karhunpaistia, josta Evan puhui, Tim!" vastusteli Sam Oultonin karkea ääni lymypaikastaan.