Mutta makuusijoilta kohosi varovasti tukahutettu huokaus, kun kaikki käsittivät Eph Babcockin pulmallisen aseman. Hänellä ei ollut patruunia. Ja jokainen saattoi nähdä, missä patruunat olivat. Molemmat vyöt riippuivat hyvin täytettyinä naulassa oven luona.
Oultonin vastalauseeseen ei päällikkö virkkanut mitään. Hän oli nähtävästi liiaksi kiintynyt karhuun huomatakseen Samia. Useimmat miehet olivat ihan haljeta ehdotuksista, kuinka joku toinen voisi ottaa nuo patruunat ojentaakseen ne sitten Eph Babcockille. Mutta ei ainoatakaan näistä epäilemättä erinomaisista suunnitelmista pantu täytäntöön, sillä juuri tällä hetkellä vieraan käytös muuttui niin eriskummaiseksi, että jokikinen unohti, mitä oli aikonut sanoa.
Nuoltuaan astian tyhjäksi karhu katsahti ympärilleen ja ulisi. Selvää oli, että se piti pavuista ja tahtoi lisää. Sillä näytti olevan hyvin vaatimaton, kodikas maku, ja monelta katselijalta pääsi pitkä helpotuksen huokaus.
Karhu vaihteli rauhattomasti toiselta isolta jalalta toiselle ja sitten, tarttuen molemmilla etukäpälillään vatiin, kääntyi ja marssi sitä kantaen suoraan Jimmy Dillihuntin luo. Se oli liikuttava rukous, mutta Jimmy puolestaan ei ensinkään näyttänyt sitä ymmärtävän. Heiluttaen paistiveistään hurjana vastalauseena sen johdosta, että hänet näin valittiin tovereittensa joukosta, hän syöksyi uunin takaa ja pääsi vimmatulla loikkauksella nurkkaan Evan Morganin seuraan. Evan, joka jo alkoi malttaa mieltänsä, murahti vailla kaikkea myötätuntoa: "Minne sinulla on semmoinen hätä, Jimmy?" Mutta Jimmy ei suvainnut vastata.
Kun karhu näin pettyi nähdessään sen, jolta se nähtävästi oli odottanut niin paljon, äkkiä poistuvan, pudotti se perin tyhjän vatinsa hellalle. Kova rämähdys säikäytti sitä, ja se astui notkeasti syrjään hyppäyksellä, aivan kuin tyttö, joka on ollut astumaisillaan lätäkköön. Silloin se huomasi suuren purkin papuja hellan etupuolella, minne Jimmy oli ne pannut lämpiämään. Ne vasta hyvältä haisivat! Tyytyväisesti ulvahtaen se hotkaisi niitä suunsa täyteen.
Mutta pavut, mallikelpoisia vihanneksia kun ovat, olivat suorittaneet tehtävänsä hyvin. Ne olivat kuumenneet. Karhu hämmästyi ja tuskaantui tuntiessaan, kuinka kuumia ne olivat. Sulkien tiukasti silmänsä ja liikutellen hyvin nopeasti leukojaan se koetti jatkaa syömistään. Mutta siitä tuli karhulle liian kova urakka. Pahasti karjahtaen se sylki ne lattialle ja sitten, surkeasti hieroen kuonoaan ensin toisella isolla käpälällä ja sitten toisella, loi säälittävän katseen ympärilleen. Tämä katse osui Pat Nolanin silmiin. Lämminsydämisen pikku irlantilaisen mielestä se oli täynnä nuhdetta.
"Ihan varmasti se ei ole minun syyni, poikaseni!" murahti Pat hellän osanoton äänellä. "Sehän oli Jimmyn häijyä koirankuria. Hänen olisi pitänyt varoittaa sinua ajoissa."
Patin äänessä lienee ollut jotakin, mikä antoi karhun aavistaa, että täältä käsin se löytäisi myötätuntoa, jota tähän asti oli puuttunut vastaanotosta. Epäröiden, vaikkakaan ei toivoa vailla, se hitaasti kompuroi yli huoneen Nolanin makuusijaa kohti.
"Enkös jo sanonut, etten minä sitä tehnyt!" huusi Nolan kiihkeästi. "Voi, Mooseksen äiti, eikö teistä pojista kukaan osaa tehdä mitään, millä kääntäisi sen huomion muualle?"
"Heilautappa tänne tuo pyssy, Eph!" tokaisi Sam Oulton, joka oli vimmatusti etsiskellyt makuulavansa takaa. "Minä löysin patruunia."