"Älä sure, Pätkä", vastasi päällikkö. "Tuo karhu ei ole mikään tyhmyri.
Se tietää siileistä yhtä ja toista."
Tosiaankin eversti piti hyvin huolta, ettei mennyt liian lähelle siilin vaarallisia piikkejä. Se ojensi ensin yhden käpälän leikillisesti ja kiusoittaen, sitten toisen, ja tavoitti vihaista pikku elävää. Mutta se ymmärsi olla siihen koskematta.
Mitä siiliin tulee, katseli se ilmeisesti vihan vimmassa kiusaajaansa. Siili on sekä kovin peloton että tyhmä, ja kun se päättää mielessään mennä johonkin erikoiseen suuntaan, voi ainoastaan kuolema tai jokin syötävä kääntää sen toisaalle.
Tällä kertaa siili oli päättänyt marssia everstin suuntaan, toivoen epäilemättä, vastoin kaikkea todennäköisyyttä, saavuttavansa sen ja pistävänsä sen turkin piikkejä täyteen. Koska eversti peräytyi taloa kohti, joutui siilikin tänne päin vaaroista välittämättä. Palanen hyvin suolattua kalannahkaa saisi vanhan siilin, joka on elämässään kärsinyt enemmän tai vähemmän vastuksia, hyökkäämään vaikka kokonaista varustettua sotajoukkoa vastaan.
Vaara vältettiin kuitenkin tällä kertaa Jimmy Dillihuntin pikaisen väliintulon avulla. Everstin peräytyminen oli tuonut siilin jo noin viidenkymmenen jalan päähän talosta, kun äkkiä Jimmy Dillihunt, kimeästi huutaen juoksi rintamalle hiilihanko aseenaan. Lykäten hämmästyneen everstin syrjään, hän iski siiliä tarkasti tylpän kuonon päähän. Tuo pysty piikkimetsä kaatui maahan. Sätkäyttäen lyhyitä tanakoita jalkojaan siili kierähti ympäri kuolleena kuin kivi.
Eversti istahti kintereilleen ja silmäili Jimmyä ihaillen. Katsojista muut karjuivat hyväksymisensä valituin sanoin, joita on "kuitenkin enemmän tai vähemmän mahdoton julkaista. Jimmy otti maasta siilin hervottoman ruumiin, tarttuen varovasti sen aseettomiin etukäpäliin ja kantoi sen sisään.
"Siilistä tulee hyvää syötävää, kun se on oikein valmistettu!" sanoi hän voitonriemuisesti irvistäen, hävitessään omaan pyhäkköönsä.
Se oli tosin vain yksi siili, mutta erittäin iso ja lihava, ja Jimmy Dillihunt tiesi, kuinka se oli saatava riittämään pitkälle. Hän laittoi siitä soppaa, jossa oli runsaasti palleroita ja myös runsaasti, se on myönnettävä, hienoksi leikattua suolaista sianlihaa. Koska pienikin määrä siilinlihaa riittää antamaan paljon makua, maistui kaikki sianliha sopassa siilinlihalta, eikä kellään ollut syytä valittaa. Päivällinen oli ehdottomasti onnistunut.
Eversti kulki edestakaisin aterioivien takana ja lähenteli jokaista vuoron perään, mairitellen ja anoen herkkupaloja, joita kukin halukkaasti sille tarjosi. Vihdoin se tuli Sam Oultonin luo, jota se tähän asti kehoituksen puutteessa oli välttänyt. Tuli äänettömyys, kun kukin ihmetteli, mitä Tommy, tuo leppymätön tekisi.
Oulton katsahti everstin valtavaan, luottavaiseen päähän, jonka se oli tunkenut hänen kyynärpäänsä viereen. Hän epäröi, irvisti hyväntahtoisesti, mutta kömpelösti; sitten pyyhkäisi hihallaan kiiltävää suutaan, kohotti isoa kahvituoppiaan ja nousi päättävästi seisaalle.