»Entä mikäs tyttöparalle neuvoksi — Ruusa-Liljalle?» alkoi Johnson.
Puna-McWha otti piipun suustaan ja sylkäisi täsmälleen hella-arinan rakoon merkiksi siitä, ettei hänellä ollut mitään mielipidettä tästä tärkeästä asiasta.
»Kylällä on puhuttu, ettei Joe Goddingilla ole maailmassa ainoatakaan omaista, paitsi tämä lapsi», jatkoi Johnson.
McWha nyökkäsi välinpitämättömästi päätään.
»Niin no», jatkoi Johnson, »mitäs muuta me voimme tehdä, kuin viedä hänet nyt leiriin. Ehkä päällikkö sitten lähettää hänet takaisin kylään, kun ruumiskin viedään. Taikka ehkä hän antaa poikain pitää hänet leiriä ilostuttamassa, kun alkaa ikävältä tuntua. Minä arvelen, että kun pojat saavat nähdä hänen suloiset kasvonsa, niin he mielellään vaikka joka mies rupeavat hänen holhoojikseen.»
McWha sylkäisi jälleen täsmälleen arinan rakoon.
»Minä kyllä en tykkää siitä, että leirissä pidetään pieniä, mutta tee kuin tahdot Walley Johnson» hän nurkuen vastasi. »Mutta se olkoon nyt kerta kaikkiaan sanottu, etten minä ole enkä rupea kenenkään holhoojaksi, jolla on hameet päällään! Mutta minä ajattelen tuota vanhaa lehmää, ja kanoja, joita näkyä olevan navetassa orrella.»
»Ne ovat kaikki Ruusa-Liljan, ja seuraavat hänen kanssaan huomenna leiriin», vastasi Johnson päättävästi. »Kerromme tyttörievulle, että hänen isänsä vietiin yöllä pois, kun hän oli niin kipeä, eikä voinut puhua kenenkään kanssa, ja että me olimme luvanneet pitää hänestä huolta, kunnes isä palaa takaisin! Ja niin se kyllä onkin», hän lisäsi, äänessä äkkinäinen hellyyden ja säälin liikutus.
McWha ivallisesti naurahti tätä mielenliikutuksen oiretta. Kopauttaen sitten piippunsa tyhjäksi hän alkoi täyttää liettä yöksi ja levitti peitteensä sen viereen permannolle.
»Jos tahdotte tehdä leiristä lastentarhan», hän murahti, »niin miks'ei minun puolestani!»