»Vai Ruusa-Lilja!» toisteli Johnson. »Annetaan isän olla rauhassa, hän on niin sairas! Tehdään me yhdessä illallista.»
Tupa oli nyt lämminnyt, ja varpaillaan Johnson ja Ruusa-Lilja kulkivat hommissaan, kattoivat pöydän, keittivät teen ja käristivät silavan. Kun Puna-McWha tuli navetasta ja tömisteli lunta jaloistaan, sanoi Ruusa-Lilja »Hsh!», laski sormen suulleen ja loi tarkoittavan silmäyksen vuoteessa olevaan liikkumattomaan isäänsä.
»Meidän pitää antaa hänen maata, sanoo Ruusa-Lilja», ilmoitti Johnson juhlallisuudella, joka koski McWhankin myötätunnottomaan tajuntaan ja sai hänet murahtamaan, että kyllä hän tietää.
Kun illallinen oli valmis, viivytteli Ruusa-Lilja minuutin tai pari hänen luonaan, ennenkuin veti tuolinsa pöydän luo. Tyttö silminnähtävästi aikoi suoda hänelle sen suosion, että istuisi hänen viereensä ja antaisi hänen leikata lihan. Mutta huomatessaan, ettei McWha katsahtanutkaan häneen, hän huoahti syvään ja istahti Johnsonin viereen. Aterian jälkeen, kun vielä astiatkin oli pesty, hän salli Johnsonin suoria itsensä nukkumaan pieneen vuoteeseensa, joka oli uunin vieressä. Hän halusi suudella isäänsä kuten tavallisesti, ennen maatamenoaan; mutta kun Johnson intti, että isä siitä heräisi ja että se oli hänelle paha, niin tyttönen kyynelsilmin myöntyi; ja he kuulivat hänen nyyhkyttävän, kunnes nukkui.
Lähes tuntikauden molemmat miehet vaieten tupakoivat, höyryävät jalat liedellä, selkä pitkään vainajaan päin, joka liikkumatonna makasi vuoteessaan. Viimein Johnson nousi ylös ja ravisteli itseään.
»Niin no», hän hitaasti päätteli, »meidän täytynee tehdä Joe-raukan puolesta mitä voimme.»
»Onkos hän jättänyt meille valitsemisen varaa!» ärähti McWha.
»Emme kai voi jättää häntä tänne huoneeseen», jatkoi Johnson epäröiden.
»Emmepä tietenkään!» vastasi McWha. »Jäisi tänne aina kummittelemaan, eikä antaisi meillekään rauhaa. Annamme hänelle tukkimiehen korjuun, kunnes päällikkö voi lähettää viemään ruumiin kylään, jotta pappi saa sen maahan siunata.»
He siis käärivät Joe Godding-rukan öljyvaatteeseen, joka oli kuorman peittona, ja hautasivat hänet syvälle lumeen mökin taa suuren jalavan alle, kasaten hänen päälleen sitten ison pinon halkoja, etteivät ketut eivätkä villikissat pääsisi hänen yksinäistä untaan häiritsemään, ja pystyttäen viimein pinon päälle jonkinmoisen ristin sen merkitystä ilmaisemaan. Kevyemmällä mielellä he sitten palasivat takaisin tupaan valkean ääreen, joka näytti palavan rattoisammin nyt, kun oli päässyt entisen isännän kolkosta läsnäolosta.