He kääntyivät Fornside-vuorelle päin toimittaakseen asian, minkä molemmat ymmärsivät ja mitä ei kummankaan tarvinnut ruveta selittämään.
"Kiusaavatko sinua milloinkaan minkään laulun sanat, Liisa, toistumalla mielessäsi alituisesti ja haihtumatta milloinkaan?"
"Ei. Kuinka niin?" kysyi Liisa lapsellisesti.
"Ei mitään, mutta tänään en saa erästä laulunpätkää karkoitetuksi mielestäni. Se toistuu siellä vain:
"Tornissa siellä vain vartija astuu,
vartija siellä vain vaeltelee."
Tytöt eivät ehtinet kulkea kauaksikaan, kun he jo huomasivat haettavansa nojaavan erääseen matalaan muuriin ja varjostavan silmiään käsillään, kuin jännittäen katsettaan nähdäkseen jonkun kaukana siintävän esineen.
Simeon Stagg alkoi jo olla sellaisen kurjimuksen näköinen, jonka ihmiset ovat karkoittaneet joukostaan. Hänen kampaamaton ja takkuinen tukkansa oli kasvanut pitkäksi ja hänen partansa oli ajamatta. Molempiin oli ilmestynyt paljon harmaita karvoja. Hänen pukunsa oli käynyt väljäksi eikä hänellä ollut vyötäkään. Hänen riutunut ulkomuotonsa, niin luonnollinen kuin se olikin hänen kasvoilleen, pisti nyt enemmän silmiin.
Sim ei ollut huomannut tyttöjä eikä hän humisevassa tuulessa ollut kuullut heidän askeliaankaan, ennenkuin he olivat melkein hänen vieressään. Kun hän tajusi täydellisesti heidän läsnäolonsa, seisoi Rotha hänen vieressään käsi hänen käsivarrellaan. Liisa seisoi pari askelta kauempana.
"Isä, oletko tarpeeksi voimissasi lähteäksesi pitkälle matkalle?" kysyi
Rotha.
Sim oli kääntynyt ja katsoi nyt tytärtään suoraan silmiin häveten, nolona ja ylpeänä. Näytti aivan siltä kuin hänen sydämensä olisi kaivannut sitä rakkautta, johon hän luuli menettäneensä kaikki oikeutensa.